Locken mainitsemia ihmeellisiä paranemistapauksia esittelee runsaasti m. m. John Floyer v. 1706 painetussa teoksessaan Psychrolusia.
[22] Locke olisi voinut ennen roomalaisia mainita kreikkalaiset, jotka myöskin asettivat uimisen yhtäarvoiseksi alkeistietojen ( grammato = lukeminen ja kirjoittaminen) kanssa. (Kts. Platon: Laeista; Montaigne: Essais, 11, 34). Vanhan ajan kansoilla kuului uiminen voimisteluun, ja myöhemmin käytettiin sitä suosittuna tilapäisen pahoinvoinnin ja unettomuuden poistajana. (Vrt. Horatius: Sat. II, 1).
Kaikki myöhemmät kasvatuskirjailijat ovatkin myöntäneet uimiselle suuren tärkeyden. Rabelais (I, 23) tekee Gargantuastaan erinomaisen uimarin, ja Rousseaun Émile (II) liikkuu yhtä helposti vedessä kuin maallakin.
[23] Locke ei väsy toistamasta tätä väitettään (vrt. § 7), vaikka on ilmeisesti seikkoja, jotka ovat ruumiillemme vastakkaisia ja joihin sen on mahdoton tottua: moni heikko lapsi, jos häntä liian ankarasti karaistaan, saa ikuisen vamman terveydelleen. Goldsmithin ei ollutkaan näin ollen vaikeata laskea pilaa Locken liioitellusta uskosta tottumuksen kaikkivoipaisuuteen, v. 1759 kirjoittaessaan hänen kasvatusjärjestelmästään. Asiaa valaistakseen kertoo hän tarinan Pietari Suuresta, joka eräänä päivänä sai päähänsä, että hänen merimiestensä pitäisi oppia tulemaan toimeen merivedellä. Niin julkaistaankin käsky, että kaikkien laivapoikain on juotava pelkkää merivettä. Pojat heittivät henkensä, sehän on selvä, eikä koetta enää sen koommin jatkettu.
[24] Montaigne ihailee kovin Platonin neuvoa antaa lasten ja aikuisten käydä aina paljain päin ja paljain jaloin. ( Essais, I, 35).
[25] Tässä kohdassa noudattaa Locke tarkalleen Montaignen (Essais, I, 25) ajatusta lapsen kaikenpuolisesta karkaisemisesta ja hänen tarmokkaan miehen eikä turhanaikaisen keikarin ominaisuuksistaan.
[26] Rousseau huomauttaa tässä kohdassa ilmenevästä epäjohdonmukaisuudesta edelliseen rohkeuteen verrattuna: kun Locke kerran tahtoo lasten kenkiä vettäpitämättömiksi, niin päästävätkö ne vähemmän vettä sisään silloin, kun lasten on kuuma? ( Émile, II).
[27] Ennakkoluulo sokeria vastaan on ilmeisesti kokonaan perusteeton. Herbert Spencer esim. on asiasta kokonaan vastakkaista mieltä ja huomauttaa sokerin yleisestä suuresta merkityksestä elimistön kehityksessä. Unohtaa ei kuitenkaan tule, että sokeri Locken aikoihin kuului ylellisyysaineisiin.
[28] Suetonius (II, 76) viittaa Augustuksen kirjeisiin ja esittää seikkaperäisesti, miten hän söi vaunuissaan leipää ja taateleja tai miten hän kantotuolissaan nautti vain pienen palan leipää ja hiukan kuivatuita rypäleitä, j.n.e. — Roomalaiset saattoivat kylläkin varhaisempina aikoinaan olla varsin kohtuullisia, jopa niukkojakin ruuassaan ja juomassaan, mutta tiedämmehän, millaisiksi tavat tässä suhteessa muuttuivat juuri keisarien aikana. Kreikkalaiset söivät jo Homeroon aikoihin kolme, jopa neljäkin kertaa päivässä.
[29] Seneca (mainittu kirje Luciliukselle): "(Kylvyn) jälkeen tulee kuivaa leipää ja aamiainen ilman pöytää: sen perästä ei ole tarvis pestä käsiänsä". Jo mainitussa 10:nnessä satiirissaan nimittää Juvenalis Senecaa "tavattoman rikkaaksi mieheksi".