"Tuo ei kuitenkaan ole meidän käsityksemme piispanvirasta." Vaikka niinkin; mutta se oli Paavalin; ja se oli Miltonin. He saattoivat olla oikeassa, tai me saatamme olla; mutta älkäämme luulko lukevamme kumpaistakaan panemalla omia mielipiteitämme heidän sanoihinsa.
Minä jatkan.
"Ne turpoo tuulesta, ja huuru tuottaa sisäistä mätää."
Tämä on ojennusta siihen tavanomaiseen vastaukseen, että "jos köyhiltä puuttuukin ruumiillista hoivaa, heidän sieluistansa pidetään huolta; heillä on hengellistä ravintoa". Ja Milton sanoo: "Ei heillä ole hengellistä ravintoa; he ovat vain turvoksissa tuulesta." Saatatte ensimältä ajatella, että tämä viittaus puhallustautiin on laatuaan karkea ja hämärästi johdettu. Mutta taaskin olemme tavanneet ihan kirjaimellisesti täsmällisen sanonnan. Latinan ja kreikan sanakirjat sen osoittavat; latinan spiritus ja sen kreikkalainen muoto merkitsevät sekä "tuulta" että "henkeä". Molemmat merkitykset ilmaistaan samalla sanalla alkutekstin lauseessa: "tuuli puhaltaa missä tahtoo… niin on laita jokaisen, joka on syntynyt Hengestä" — syntynyt henkäyksestä nimittäin, sillä se tarkoittaa Jumalan puhaltamaa henkeä sielussa ja ruumiissa. "Hengen" pohjamerkitystä ilmaisevat meillä myös sanat "ilmanhenki" ja "hengitys". No, laumaa voi täyttää kahdenlaisella hengellä: Jumalan hengellä, ja ihmisen. Jumalan henki on heille terveyttä ja elämää ja rauhaa, niinkuin ilman henki kedoilla kulkeville laumoille; mutta ihmisen henki — se puhe, mitä hän sanoo hengelliseksi — on heille tautia ja tarttumaa niinkuin rämeen huuru. Se lahottaa heitä sisällisesti; he pöhistyvät siitä niinkuin kuollut ruumis oman märkänemisensä kaasuista.
Tämä on tarkalleen totuudenmukaisesti lausuttua kaikesta väärästä uskonnollisesta opetuksesta; sen ensimäisenä ja viimeisenä ja kohtalokkaimpana merkkinä on tuo "pöhistyminen". Kääntyneet lapset, jotka opettavat vanhempiansa; kääntyneet pahantekijät, jotka opettavat kunniallisia ihmisiä; kääntyneet pölkkypäät, jotka elettyään tylsässä typerryksessä puolet ikäänsä äkkiä havahtuvat älyämään sen seikan, että Jumala on olemassa, ja sillä perusteella kuvittelevat olevansa Hänen erityisiä valittujansa ja sanansaattajiaan; lahkolaiset joka lajia, pientä ja suurta, katolilaisia tai protestantteja, valtiokirkollisia tai vapaakirkollisia, mikäli ajattelevat olevansa yksinomaisesti oikeassa ja muiden olevan auttamattomasti väärässä; ja jokaisessa lahkossa erikoisesti ne, joiden mukaan ihmisiä voi pelastaa oikea ajatteleminen oikean tekemisen sijasta, sana toiminnan asemesta ja halu työn vastikkeena: — nämä ovat aito huuru-olentoja — pilviä, nämä, vailla vettä; mätäisen kaasun ja kuoren ruumiita, ilman verta tai lihaa. Ne ovat puhallutettuja säkkipillejä paholaisten soittimiksi — pilaantuneita ja turmelevia — "he turpoo tuulesta, ja huuru tuottaa sisäistä mätää".
Lopuksi palatkaamme avainten valtaa koskeviin säkeisiin, sillä nyt pääsemme oivaltamaan niitä. Huomatkaa Miltonin ja Danten eroavaisuus tämän vallan tulkitsemisessa. Kerrankin on jälkimäinen ajattelultaan heikompi: hän otaksuu molemmat taivaan portin avaimiksi; toinen on kullasta, toinen hopeasta, — Pyhä Pietari luovuttaa ne vartijaenkelille, eikä ole helppo tajuta noiden kahden avaimen tai portin kolmen astuimen aineskaksinaisuuden sisällystä. Mutta Miltonilla toinen on kultainen taivaan avain, toinen rautainen ja kuuluu vankilaan, sinne sulkeakseen ne kelvottomat opettajat, jotka "ovat ottaneet pois tiedon avaimen eivätkä kuitenkaan itse astuneet sisälle".
Olemme nähneet, että piispan ja pastorin velvollisuuksina on nähdä ja ravita, ja kaikista, jotka niin tekevät, on sanottu: "Joka juottaa, hänet myöskin juotetaan." Mutta se totuus pitää paikkansa myös toisin päin. Joka ei juota, hän näivettyy itsekin; ja joka ei näe, hän joutuu itse suljetuksi näkyvistä, — suljetuksi iankaikkiseen vankeuteen. Ja se vankila avautuu täällä yhtä hyvin kuin tämänjälkeenkin: se, joka on tuleva sidotuksi taivaassa, saa ensin kammitsansa maan päällä. Tuo käsky voimallisille enkeleille, joiden kuva kallioapostoli on: "sitokaat hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkäät hänet äärimäiseen pimeyteen" kohdistuu osaltaan opettajaa vastaan jokaisesta avun pidätyksestä, ja jokaisesta evätystä totuudesta, ja jokaisesta tyrkytetystä valheellisuudesta, niin että hänet kahlitaan sitä tiukemmin mitä enemmän hän kahlehtii, ja heitetään yhä loitommaksi, kun hän edelleen ja edelleen johtaa harhaan, kunnes viimein rautakopin salvat sulkeutuvat hänen takanaan: "avaamaan kulta-, rauta- sulkijaksi".
Olemme luullakseni saaneet jotakin irti noista riveistä, ja paljon lisää on vielä löydettävissä niistä; mutta äskeinen tarkastelu jo riittää näytteeksi sellaisesta kirjailijanne sana-sanalta tutkimisesta, jolloin todellisesti "luemme" — tarkaten jokaista korostusta ja ilmausmuotoa, asettuen aina kirjailijan asemaan, häivyttäen oman henkilöllisyytemme ja pyrkien syventymään hänen olemukseensa, niin että kykenisimme sanomaan: "näin Milton ajatteli", eikä: "näin minä olen ajatellut ollessani lukevinani Miltonia".
Ja tällä menetelmällä johdutte vähitellen panemaan omaan "minä olen ajatellut" vähemmän painoa toisissakin tilaisuuksissa. Alatte oivaltaa, että teidän ajatuksenne ei ollutkaan erityisemmin minkään arvoinen; että ajatuksenne asioista yleensäkään eivät kenties ole selkeimpiä ja viisaimpia, mitä voi saavuttaa; — että tosiaan, ellette ole aivan, erikoinen henkilö, teillä ei voi sanoa olevan laisinkaan "ajatuksia"; että teillä ei ole ainesperustaa niihin, missään vakava-arvoisissa asioissa; mitään oikeutta "ajatella", vaan ainoastaan yrittää opiskella lisää tosiseikkoja asiasta. Niin, peräti todennäköisesti te ette koko elämänne aikana (paitsi jos olette aivan erikoinen henkilö, kuten sanoin) saa mitään pätevää oikeutusta "mielipiteeseen" miltään muulta alalta kuin kulloinkin itse hoitelemastanne hommasta. Välttämättömässä tehtävässä te tietenkin kykenette aina selvittämään, kuinka se on tehtävä. Onko teillä talo pidettävänä kunnossa, tarvike myytävänä, pelto kynnettävänä, oja perattavana? Niistä toimenpiteistä ei tarvitse esiintyä kahtakaan mielipidettä; oma on vastuunne, jos teillä ei ole juuri vankempaa pohjaa kuin "mielipide" sellaisia hoideltavia käsitelläksenne. Ja oman toiminta-alanne ulkopuolellakin on jokunen asia, joista teillä on pakko olla vain yksi mielipide. Että veijaus ja valehtelu ovat hyljättäviä ja ilmi tullessaan heti suomittavia pois tieltä; — että ahnehtiminen ja riidanhalu ovat vaarallisia taipumuksia lapsissakin ja kuolettavia luonnepiirteitä aikuisissa ja kansoissa; — että lopuksi taivaan ja maan Jumala rakastaa toimeliaita, vaatimattomia ja hyväsydämisiä ihmisiä, ja vihaa laiskoja, ylpeitä, ahnaita ja tunnottomia: näistä yleisistä tosiseikoista teillä pitää olla vain yksi mielipide, ja se hyvin voimakkaana.
Mutta mitä muuhun tulee — uskontojen, hallitusten, tieteiden, taiteiden aloilla —, te kehittäytyessänne huomaatte, että te ette ylipäätään voi tietää mitään — arvostella mitään; että teidän on paras (vaikka saatatte olla hyvin koulutettukin henkilö) olla vaitelias ja pyrkiä viisastumaan päivä päivältä ja ymmärtämään hiukan enemmän muiden ajatuksia, ja yrittäessänne tätä rehellisesti te piankin havaitsette, että viisaimpienkaan ajatukset eivät ole juuri paljoakaan muuta kuin asiallisia kysymyksiä. Esittää pulma selkeästi ja osoittaa teille epätietoisuuden perusteet — siinä kaikki, mitä he yleensä kykenevät valaisemiseksenne tekemään! — ja hyvä heille ja meille, jos he tosiaan edes voivat "säveltä saada mietteisiimme ja epäilyksillä taivaisilla herättää kaihomieltä".