Lopuksi puhdistuu vesi ja kokoontuu sangen tyytyväisenä vain kastepisaran muotoon. Mutta jos haluamme nähdä sitä täysin kehittyneenä, niin kiteytyy se tähden muotoiseksi.
Ja niin olemme me lokanaulasta, jonka kansantaloudellinen kilpailu antoi meille, saaneet kansantaloudellisen yhteistoiminnan avulla lumitähteen puutetun safirin, opalin ja timantin.
50. Ei ole olemassa mitään muita luonnon esineitä, joista voisi oppia niin paljon kuin kivistä. Ne näyttävät erikoisesti luoduilta palkitsemaan kärsivällisen huomioijan vaivat. Melkein mitä muuta tahansa voi johonkin määrin tarkastella ilman kärsivällisyyden lahjaa ja saada siitä pintapuolisellakin työllä hauskutusta. Ajatuksetonkin voi iloita puista, pilvistä ja joista; mutta kivi hänen jaloissaan ei tarjoa ajatuksettomalle mitään muuta kuin kompastuksia; laiska ei saa siitä huvia eikä ravintoa eikä muutakaan hyvää; ei mitään muuta kuin kuvan kovasta sydämestä ja töykeästä lahjasta. Katsele kuitenkin kiveä hiukan kunnioittavasti ja tarkkaavasti, ja se on tarjoava sinulle enemmän ajatuksen aihetta kuin joku tavallinen maisema. Kivi, tarkemmin harkiten, on vuori pienoiskoossa. Niin tavattoman hienosti työskentelee luonto, että se voi muutamien jalkojen suuruiseen kivilohkareeseen pienennetyssä mittakaavassa sulkea niin monia muotoja ja vivahduksia kuin se suuremmassa mitassa tarvitsee vuoriinsa; ja jos kuvittelee sammaleen metsäksi ja kristallikiteet kallioiksi, niin on kiven pinta usein mieltä kiinnittävämpi kuin jonkun tavallisen kummun; muodoltaan haaveenomaisempi, väriltään verrattomasti rikkaampi. Kun kivilohkare on jonkun ajan ilman vaikutuksen alaisena, muovailee luonto sitä omalla tavallaan. Ensiksikin omistaa se aivan ihmeellistä huolta sen muodoille, veistellen siihen ihanasti moninaisia lovia ja syvänteitä, pyöristäen ja kaivertaen reunaviivat niin tavattoman hienoiksi, ett'ei ihmiskäsi voi sitä seurata; sitten maalaa se kiven, ja jokainen väri on — ei enään mitään öljyyn sekoitettua jauhetta — vaan pieni metsä eläviä puita, metsä ihanan vahva ja kaunis, kätkien helmaansa rakenteen ihmeitä.
51. Siellä, missä graniittikallioita esiintyy helpompipääsyisillä vuorilla, näyttävät ne muodostavan oman maailmansa, alkaen laaksonpohjan alimmasta syvänteestä aina pilviin kiipeileville huipuille asti, oman kukistamattoman valtakuntansa, rajoittamattoman hallitusalueensa kallioita, jotka meihin tekevät ikuisen, lannistumattoman voiman vaikutuksen. Tämä kivilaji näyttää kaikista aineista maan päällä olevan kestävintä; vähiten ulkonaisesta väkivallasta välittävää. Ja katso! Jos tarkastat sitä lähempää, havaitset siinä keinunnan ja värinän ja vapinan kuin kesäisen tuulahduksen nostaman aallonkäynnin, joka kuitenkin on paljon hienompi meren tai järven viriä; nämä jälkimäiset aaltoilevat vain pinnaltaan, — näissä kallioissa värähtelee jokainen viiva vienosti kuin tuulikanteleen kieli, kuin lempein keväthengähdys, kuin lapsen ääni.
Tämä omituinen viri ulottuu aina näiden mahtavain vuorten sydämeen asti, niiden lukemattomien huippujen ja tornien jokaiseen koukerrukseen ja syvälle niiden pohjattomiin kuiluihin — läpi koko kivilajin.
Heikommat esineet näyttävät ainoastaan ohimenevällä pelonvärähdyksellä ilmaisevan riippuvaisuutensa rajattomasta voimasta: kukat painavat päänsä kuuman, kuivan tuulen puhaltaessa, ja korkeiden puiden latvoissa käy kohahdus ennen kuin pilvet purkautuvat niiden yllä, ja tummille vesille avautuu valoisia kohtia niin ihmeellisesti kuin siroittelisi näkymätön käsi tuhkaa niiden pinnalle, varoittaen myrskyn uhkaavalta raivolta. Ja meissä saattaa helposti syntyä ajatus, että ruoho, vesi ja lehdet pelkäävät sitä väkevää henkeä, joka on ilmestyvä päästämään myrskytuulen valloilleen; mutta niiden pelko katoaa, ja elähyttävä rauha virkistää aina jälleen ruohon ja aallot. Niin ei ole vuorten laita. Näihin, jotka ensi silmäykseltä näyttävät kaikkea väkivaltaa ja onnen vaihteita uhmaavilta, on kuitenkin painettu ikuisen pelon vertauskuva. Se vavistus ja värinä, joka häipyy järven tyyntyneestä kuvastimesta ja hehkuvan virran pinnalta, on ikuisiksi ajoiksi kaivertunut kallioon; ja sillä välin kun monet muut, jotka ilmeisesti kulkevat vain kehdosta hautaan, ovat useasti saattaneet unohtaa heikkoutensa, ovat vuoret niin luodut, että ne kantavat lähtemätöntä merkkiä lapsuudestaan — lapsuudesta, jonka profeetta näki näyssään:
"Minä katsoin maata, ja katso, se oli muodoton ja tyhjä; ja taivaita, eikä niissä valoa ollut. Minä katsoin vuoria, ja katso, ne vapisivat, ja kaikki kukkulat liikkuivat keveästi!"
52. Se seikka, että kalliot ovat kootut useammista erilaisista aineksista, pakottaa ne olemaan enemmän tai vähemmän pilkullisia ja kirjavia. Yleensä esiintyy niissä joku vallitseva pohjaväri ynnä muita heikompia, sen yli leviäviä vivahduksia, jotka ovat useimmiten hopeanharmaita, lämpimän tai himmeän punertavia tai purppuraisia sävyltään. Tässä ilmenee ihmeellinen huoli korkeiden tunturien kaunistamisesta. Muiden alempana vuoristossa sijaitsevien kallioiden pintaa värittävät kaikenlaiset pikkukasvit, mutta korkeammat huiput, jotka uhmailevat ilmoja, ovat vaarassa jäädä paljaiksi useilta kohdiltaan; niiden hurjat muodot vaativat usein rohkeita taitepintoja, jotta niiden räikeä, vähimmälläkään tavalla miedontamaton väri osuisi terävästi silmään.
Luonto ei näytä kuitenkaan tahtoneen, että tämä väri jäisi katkeamattomaksi tai yksitoikkoiseksi, vaan syntyy se — kuten tapahtuu kaikkien kauniiden värien — useiden värien yhteissekoituksesta, ja se väri on totisessa komeudessaan hyvin sen värin kaltaista, jota näkee jonkun neljännentoista vuosisadan käsikirjoitusten ristiraidoissa, väri, joka on erikoisesti sopiva etäisille valovaikutelmille, useimmiten verrattain lämpimänä sävyltään, jotta se ennen kaikkea vetäisi puoleensa auringonvalon punaisia ja oranssinkeltaisia säteitä. Tätä lämpimyyttä kohottaa vielä melkein aina hehkuva oranssinkeltainen vivahdus, joka johtuu raudan hajoamisesta, raudan, joka, vaikka sitä esiintyykin ainoastaan vähemmissä määrin, tavallisesti muodostaa niiden kokoomuksessa hyvin huomattavan tekijän: tuo oranssinkeltainen väritys leviää epätasaisin suonin ja pilkuin yli pintojen, jotka saavat kauvemmin olla ilman vaikutuksen alaisina, tummentaen niitä enemmän tai vähemmän; ja muuan tavattoman pieni musta jäkälä, niin pieni, että se on melkein kuin musta väritäplänen — sitä lämmittävät ja vahvistavat vielä hohtavat kultajäkälät — himmentää yhä enemmän korkeampien graniittikallioiden vaaleampia värisävyjä. Jos tuollaista pintaa katselee neljän tai viiden englannin peninkulman päästä lämpimän valo- ja ilmakerroksen läpi, niin muuttuu sen oranssinkeltainen väritys punaisen ruskeaksi, joka taas aina valonsäteiden voiman mukaan enemmän tai vähemmän lähenee puhdasta punaväriä; mutta musta jäkälä muuttuu aivan tummansiniseksi; ja tämä yhdistelmä muodostaa sen omituisen purppuranhohteen, joka on niin huomattavana piirteenä korkeiden Alppien kallioissa. Useimmat matkailijat, jotka ovat nähneet Chamounilaakson, ovat lähteneet sieltä se syvä vakaumus mielessään, että sen ylempien rotkojen seinät ovat punaista kiveä. Ne ovat kuitenkin poikkeuksetta vaaleanharmaita, vaikka raudan, jäkäläin ja valon yhteisvaikutus on niiden värin muuntanut.
53. Erilaisissa kivilajeissa esiintyvät melkein kaikki silmää miellyttävät värit, joiden viehätys ei sen vuoksi vähene että ne useimmiten ovat hieman himmeitä tai tummentuneita. Porfyreissä näemme kauniita, himmeänpunaisia, samaten kuin syviä purppurasävyjä; graniiteissa kalpeita punavärejä; liuskakivissä kaikenlaisia hopeaisia ja harmaansinisiä sävyjä, jotka joskus vaihtuvat punertavaan; tuliperäisissä kivilajeissa ja käärmekivissä tummanvihreitä ja kaikki harmaanvihreän vivahdukset; gneississä vehmaita oranssinkeltaisia ja kullanruskeita; kovassa kalkissa mustia, ja marmorissa kaikki nämät ja lisäksi puhtaan valkoisen värin.