Ja niinkuin sammaleet ovat maan ensimäinen lahja, tuovat ne myös meille sen viimeisen antimen. Kun toiset kasvit ja puut eivät enää meitä hyödytä, ryhtyvät pehmeät sammalet ja harmaat jäkälät pitämään vartiota meidän hautakiviemme ympärillä. Metsät, kukat, anteliaat ruohot ovat aikansa tehneet parastaan, mutta sammalten palvelus on ikuinen. Puu kirvesmiehen työhuoneeseen, kukat morsiuskammioon, vilja aittaan, mutta sammal haudalle.

73. Jäkälät. — Kuten nämä erinäisessä mielessä ovat nöyrimpiä, niin ovat ne taas toisessa mielessä kunnioitetuimpia maan lapsista. Ne ovat hievahtamattomia, katoamattomia: niitä ei kalva mato, eikä niitä hävitä syksy. Ne ovat aina viehättäviä: niitä ei vaalenna kuumuus, eikä niitä kuihduta kylmyys. Niiden sormet ovat hitaat, mutta niiden sydän on luja, ja niiden tehtäväksi on annettu kutoa kukkuloiden mustaa, ikuista kangasta; näitä hitaita piirrostaiteilijoita on käsketty valmistamaan luonnokset niihin moninaisiin kuviin, jotka sitten upeilevat sateenkaaren kaikissa väreissä. Ne yhtyvät intohimottoman kallion tyyneen rauhaan, mutta niillä on myös sen ikikestävyys; ja kun pakenevan kevään tuulet pyörittävät edellään orapihlajan valkeita kukkia kuin lunta, ja kun kesä polttaa nääntyvältä niityltä esikkojen kuihtuvan kullan, upeilee korkealla vuorikallioiden kupeella tähtimäisiä hopeajäkälä-alueita, ja noiden läntisten huippujen oranssinkeltaiset täplät heijastavat laskevan auringon säteitä tuhannet vuodet.

IX. MAISEMAN SIVEELLINEN VAIKUTUS.

Siellä, minne rakkaus luontoon on koteutunut, on se ollut uskoa lisäävänä, pyhänä aineksena ihmismielessä… Sitä, joka rakastaa luontoa, elähyttää aina helpommin kuin muita korkea usko Jumalaan… Rakkaus luontoon tuo mukanaan voimakkaamman tunteen korkeamman hengen läsnä-olosta ja kaikkivallasta, kuin mikään todistelu tai perustelu; ja kun tätä luonnonpalvelua viattomasti harjoitetaan muuten ottamalla huomioon ajan, tunteen ja muiden pyrkimysten vaatimukset ja yhdistämällä sen uskonnon korkeampiin peri-aatteisiin — voi se avata meille erinäisiä pyhiä totuuksia, joista emme muutoin pääsisi selville. Otaksumatta, että tämä rakkaus luontoon olisi välttämättä yhteydessä ajan epä-uskon kanssa, olen minä sitä mieltä, että se liittyy suorastaan ajan kauneimpiin pyrkimyksiin ja vapauteen ja että se on nyky-ajan tervein aines, joka on sille erikoisesti ominaista; ja ell'ei tätä luonnonrakkautta viljellä enää kevytmielisesti eikä taitamattomasti, vaan jos sitä hoidellaan ankarana velvollisuutena, aiheuttaisi se ehkä tähän asti aavistamatonta edistystä; se selvittäisi ehkä ensi kertaa ihmiskunnan historiassa ihmiselle hänen elämänsä oikean olemuksen, hänen toiminta-alueensa ja hänen oikean suhteensa Luojaansa…

Yksinkertaisimpiakin luonnon esineitä elähyttää eriskummallisesti tunne jumalaisesta läsnä-olosta. Puut ja kukat näyttävät kaikki jollakin tavoin olevan Jumalan lapsia; ja me itsekin, niiden toverit, jotka olemme luodut samasta tomusta kuin nekin, mutta jotka olemme suurempia kuin ne vain siitä syystä, että meidän ruumiillemme on annettu suurempi osallisuus jumalaiseen voimaan ja että meidän mieltämme vähemmän kiinnittää esineiden yleinen käytäntö, käsin koetettavat, silmin nähtävät muodot kuin niiden sisäinen ihanuus: tuo salaperäinen kieli, jolla ne puhuvat meille Jumalasta, ja ne vaihtelevat pysyvät näyt, jotka todistavat meille pyhästä totuudesta ja täyttävät meidät tottelevaisella, iloisella ja kiitollisella liikutuksella.

Tieteellisiä harrastuksia on ylistettävä etupäässä sikäli, kuin ne johtavat meidät toimettoman haaveilun ensimäiseltä askelmalta tarkoituksenmukaisen ajattelun lähimmälle askelmalle. Mutta niitä on moitittava ja peljättävä, jos ne tälle toiselle askelmalle kokevat pysäyttää meidät ja tukahuttaa pyrkimystä yhä korkeampaan mietiskelyyn. Vain silloin tällöin onnistunee jonkun ainoan saattaa ne sopusointuun tämän mietiskelyn kanssa; mutta se tapahtuu vain vaivoin ja ponnistuksin — sisäiseltä olemukseltaan ovat ne sille vihollisia, koska niillä on taipumusta halveksimaan ja tukahuttamaan tunteita ja hajoittamaan kaikki atomeihin ja lukuihin. Useimmille ihmisille on ilo, joka johtuu tietämättömyydestä parempi kuin oppinut ilo. On parempi kuvitella taivasta sinikuvuksi kuin synkäksi ilmattomaksi avaruudeksi ja pilviä kultaisiksi valta-istuimiksi kuin kylmiksi usviksi… Me emme voi saada selkoa yhdenkään ainoan kukan salaisuuksista, eikä se ole tarkoituskaan; mutta tarkoitus on sitä vastoin, että tieteellisiä harrastuksia on aina kauneudenrakkauden ja tiedontäsmällisyyttä herkkätunteisuuden tukeminen.

Ei ole myöskään oikein merkitä kauneudenrakkautta kokonaan epätieteelliseksi; sillä on olemassa tiede esineiden ulkonaisista ominaisuuksista yhtä hyvin kuin niiden luonnosta; ja puheen ollen niiden rakenteesta täytyy yhtä hyvin ottaa se seikka huomioon, miksi esim. mollisäveleet herättävät surumielisyyttä tai miten esineet vaikuttavat meidän silmäämme tai meidän sydämeemme, kuin mistä atomeista tai värähdyksistä ne ovat syntyneet. Nykyajan valtavat koneelliset saavutukset, joista useimmat meistä ovat niin ylpeitä, ovat pelkkää ohimenevää kuumetta, osaksi keinottelun, osaksi lapsellisten harhaluulojen tuloksia. Kerran tullaan huomaamaan, että on yhtä mahdotonta rakentaa yleisiä valtateitä, joiden olisi määrä viedä meitä joillekin toivotuille perille, raudasta kuin tomustakin; niin, tullaan kerran vakuutetuiksi siitä, ett'ei yleensä ole sellaisia valtateitä, jotka veisivät jonnekin minne kannattaisi mennä; sillä jos niitä olisi, lakkaisi se paikka siinä silmänräpäyksessä olemasta menemisen arvoinen — minä tarkoitan, mikäli halutuille esineille voi jollakin tavoin määritellä hinnan. Minkäänlainen tinkiminen tai petos ei voi koskaan peijata luonnon "liikkeestä" mitään puoleen hintaan. Jos tahdomme tulla vahvoiksi, on meidän tekeminen työtä. Jos mielimme saada ruokahalua, on meidän ensin kärsiminen nälkää. Jos aijomme tulla onnellisiksi, täytyy meidän ensin olla hyviä. Jos haluamme tulla ymmärtäväisiksi — tulee meidän katsella ympärillemme ja ajatella. Ei mikään paikanvaihdos, joka käy sadan peninkulman nopeudella tunnissa, ei kangas, jota syntyy tuhannen kyynärää minuutissa, voi tehdä meitä hituistakaan väkevämmiksi, viisaammiksi tai onnellisemmiksi. Maailmassa on aina ollut enemmän nähtävää kuin ihmiset ovat voineet nähdä, miten hitaasti sitten liikkuivatkin; liikkumalla nopeammin eivät he ole näkevät enempää, eivätkä paremmin. Eikä mahda kauvan viipyä, ennen kuin huomataan, että tuo muka niin suuri keksintö voittaa (kuten luullaan) paikallisuus ja aika ei itse asiassa voita mitään; sillä paikallisuutta ja aikaa ei voida sisäisimmältä olemukseltaan koskaan voittaa, eikä sitä paitsi kuulu lainkaan niiden luontoon niiden voittaminen, vaan niiden käyttäminen. Hullu aina haluaisi lyhentää paikallisuutta ja aikaa; viisas haluaisi aina niitä pitentää. Hullu tahtoisi tappaa paikan ja ajan; viisas tahtoisi valloittaa ne, antaakseen niille eloa. Rautatiesi on, jos oikein asian ymmärrät, vain keino tehdä maailma pienemmäksi. Mutta lopultakin on meidän myöntäminen, mikä meidän olisi pitänyt havaita jo aikoja sitten, — että ajatteleminen ja näkeminen ovat ihaninta maan päällä, eikä hurja kiiruhtaminen… Jalkaisin on levitetty uskonnon useimmat sanomat, ja olisikin totta tosiaan ollut vaikeata levittää niitä nopeammin muutoin kuin jalkaisin… Oikea onni ja jalous asuvat aivan lähellämme, mutta me emme niistä koskaan välitä, ja ennen kuin me itse olemme oppineet olemaan onnellisia ja jaloja, ei meillä enään ole paljoa sanottavana edes indiaaneille. Kilpa-ajojen ja metsästyksen kiihoitus, vieraspitojen remu yöllä, vaan ei päivällä, kallis ja väsyttävä musiikki, kallis ja hankala vaateparsi, huoliin upottava kilpailu paikasta, vallasta, rikkaudesta tai ulkonaisesta komeudesta, aherrus ilman päämäärää ja toimettomuus ilman lepoa — kaikki nämä sivistyneen nyky-maailman nautinnot ovat sellaisia, ett'ei niitä minun mielestäni juuri kannata levittää. Ja kuitenkin ovat kaikki oikeat ja terveelliset nautinnot aina, siitä lähtien kun hän luotiin maan tomusta, kuten nykyaikaankin, olleet ihmisen saavutettavissa, saavutettavissa enimmiten rauhassa ja rauhan kautta. Katsella, miten vilja orastaa ja kukat kehittyvät; vetää syviä henkäyksiä auran tai lapion puuhissa; lukea, ajatella, rakastaa, toivoa ja., rukoilla — nämä ne tekevät ihmisen onnelliseksi; hänen voimassaan on aina ollut niille omistautuminen; eikä hänellä ole koskaan oleva voimaa enempään. Maailman onni tai onnettomuus riippuu siitä, että me opimme ja osaamme kaiken tämän vähäisen; mutta ne eivät lainkaan riipu raudasta, lasista, sähköstä tai höyrystä.

Minä olen niin suuri haaveiden mies ja niin täynnä innostusta, että minä luulen vielä kerran sen ajan tulevan, jolloin maailma on tämän huomaava. Se on tähän asti tehnyt kaikki mahdolliset yritykset kaikille mahdollisille tahoille, paitsi oikealle; ja minusta näyttää, että sen matemaattisen välttämättömyyden pakosta on kerran tekeminen yritys myös oikealle taholle. Se on koettanut sotaa, saarnaa ja paastoa, ostoa ja myymistä, tuhlailevaa komeutta ja säästäväisyyttä, ylpeyttä ja nöyryyttä — jokaista mahdollista elämäntapaa, joka suinkin näytti lupaavan onnea tai arvoa, mutta koko sinä aikana, jolloin se osti ja myi, taisteli, paastosi ja kidutti itseään valtion asioilla, kunnianhimoisilla suunnitelmilla ja kieltäymyksillä, oli kuitenkin ihmiskunnan onni Jumalan määräyksen mukaan siinä, että se tarkasteli hentoja sammalia tien reunalla ja yläpuolellaan kiitäviä taivaan pilviä. Silloin tällöin keksi joku väsynyt hallitsija tai kidutettu orja, missä maailman oikeat kuningaskunnat olivat, ja tuli muutaman auranalan suuruisen puutarhamaan omistajana mittaamattomien alueiden valtijaaksi. Mutta maailma ei lainkaan uskonut heidän kertomuksiaan, vaan tallasi yhä niitä hentoja sammalia ja halveksi yhä pilviä, etsien onnea omalla tavallaan, kunnes lopulta eksyksissä harhaillut luonnontiede saapui avuksi, eikä ainoastaan terävämmin huomioinut kaikkia esineitä, vaan keksi myös niille uusia käyttämistapoja.

Koska maailma on vapaa valitsemaan mitä se tahtoo, erehtyi se luonnollisesti jälleen, tavallisuuden mukaan, ja kuvitteli, että sen onnen lähde oli tuossa pelkässä aineellisessa hyväkseenkäyttämisessä. Se ahtoi pilvet rautaputkiin, jotta sen rikkiviisas minä voisi kiitää yhtä nopeasti kuin pilvet. Sammalista keksi se syitä, joita saattoi kehrätä, ja niistä valmisti se itselleen helppoja ja hienoja vaatteita — siinäpä sitä onnea olikin! Lentää yhtä nopeasti kuin pilvet ja tehdä kaikkea mahdollista kaikesta mahdollisesta — eikö tämä totisesti ollut paratiisia!

Mutta kun maailma jälleen jonkun ajan kuluttua jäi ilman paratiisia, niin tekisi se luonnollisesti jonkun toisen erehdyksen, mikäli se vain olisi mahdollista. Mutta minä en enää näe minkään uuden erehdyksen mahdollisuutta; kun on kerta kaikkiaan tavannut älynsä rajan ja tehnyt sen havainnon, ett'ei ole lainkaan sen paratiisillisempaa siihen kerran tottuneena kiitää hurjaa vauhtia, kuin kulkea hiljalleen, ja ett'eivät Manchesterin kaikki kukikkaat puuvillakankaat voi lahjoittaa mielenrauhaa — niin, silloin uskon minä tosiaankin vähitellen opittavan ymmärtämään, että Jumala maalaa pilvet ja kutoo sammalten syyt, jotta ihmiset tuntisivat onnea katsellessaan Hänen luomistyötään ja seisoessaan rauhallisina Hänen rinnallaan nauttimassa Hänen työstään, jotta jokainen sen voiman jälkeen, mikä on hänelle annettu, ja Hänen johdollaan, levittäisi rauhaa ja rakkautta kaikkien Hänen luotujensa piiriin — kuten Hän tahtoo, ja että nämä ovat ne ainoat todelliset inhimillisen onnen lähteet, mitkä koskaan ovat olleet mahdollisia tai tulevat olemaan.