90. Sinä voit lukea kaikki British Museumin kirjat — jos ikäsi vain siihen riittäisi — ja kuitenkin jäädä ylen "sivistymättömäksi", kehittymättömäksi ihmiseksi; mutta jos sinä luet kymmenen sivua hyvää kirjaa, kirjain kirjaimelta, se on: todellisella tarkkuudella — olet sinä siitä lähtien jossakin määrin sivistynyt ihminen. Koko eroitus sivistyksen ja ei-sivistyksen välillä — mikäli se koskee vain sen älyllistä puolta — on tässä tarkkuudessa. Sivistyneen, hyvin kasvatetun miehen ei tarvitse osata monia kieliä — ei tarvitse osata puhua muuta kuin omaa kieltänsä — ja hän on saattanut lukea vain muutamia kirjoja. Mutta kielen, jonka hän tuntee, tuntee hän perinpohjin; sanat, jotka hän lausuu, ääntää hän oikein; hän tajuaa ennen kaikkea sanojen ylimyksellisyyden, tuntee oikeata perua ja vanhaa verta olevat sanat ensi silmäyksellä ja osaa eroittaa ne uudenaikaisista alhaisosanoista; hän muistaa niiden kaikki esi-isät, niiden sukulaisuussuhteet ja niiden etäiset heimolaiset ja hän tietää alat, joilla niiden käyttö on sallittu ja ne palvelukset, joita ne suorittavat kansallisen sana-aatelin parvessa kunakin aikana ja kussakin maassa. Mutta sivistymätön, huonosti kasvatettu henkilö saattaa hyvän muistinsa avulla oppia monia kieliä ja puhua niitä kaikkia, eikä kuitenkaan tuntea sanaakaan niistä — niin, ei sanaakaan edes omasta kielestään. Tavallinen valpas ja lahjakas merimies saattaa kielen puolesta tulla toimeen useimmissa satamissa, joissa hän nousee maalle; mutta hänen on tarvis ääntää vain yksikin lause jostakin kielestä, ja hänet huomaa heti sivistymättömäksi henkilöksi; samaten voi jo korostus tai tapa ääntää yksikin lause heti paljastaa sivistyneen henkilön. Tämän tuntevat niin syvästi ja tunnustavat niin ehdottomasti sivistyneet ihmiset, että väärä korostus tai tavunkin erehdys on omiansa jokaisen sivistyneen kansan eduskunnassa iki-ajoiksi osoittamaan sellaisen henkilön alemmalle sivistystasolle.

91. Niillä nyky-aikaisilla orja- ja hulluraukoilla, jotka laahauttavat itseänsä karjan tai puupölkkyjen lailla läpi maiden, joissa he kuvittelevat käyneensä, ei voi olla pienintäkään aavistusta siitä monipuolisesta huvista ja niistä iloisista toiveista, mitkä liittyivät matkavaunun valitsemiseen ja järjestämiseen muinoisina aikoina. Ensiksi esiintyivät rakennetta koskevat kysymykset kestävyydestä ja keveydestä sekä henkilöitten ja tavarain varmasta ja soveliaasta asettelemisesta ja jakamisesta; sitten suunniteltiin se mahtava yleisvaikutus, jonka piti hämmästyttämän töllisteleviä katsojajoukkoja; sitten järjestettiin ovelasti varastopaikkoja istuinten alle, salalaatikoita akkunain puitteiden peittoon, näkymättömiä onkaloita täytteen alle, jotka kaikki olivat tomuntiiviit ja joihin pääsi vain salaisten rakojen tai Aladdinin lasku-ovien tapaisten lumoluukkujen kautta; sitten kiinnitettiin korvalliset niin ett'eivät ne päässeet liikkumaan; sitten pyöristettiin kaikki kulmat mukavaa lepoa varten; sitten kiinnitettiin taitavasti akkunaverhot ja niiden vetonauhat; akkunat istutettiin paikoilleen, sillä siitä riippui itse asiassa puolet vaunumatkan viehätyksestä; ja koko tämä pieneen alaan kasattu komeus sovitettiin sen henkilön vaatimusten mukaan, joka todennäköisesti tulisi istumaan vaunuissa, tuossa pienessä huoneessa, joka viiden, kuuden kuukauden aikana tulisi olemaan hänen varsinaisena kotinaan, — kaikki tämä oli jo itsessään oikea mielikuvitusmatka, kaikkine todellisen matkan viehätyksineen, mutta ilman sen ikävyyksiä…

Näin tukevasti varustetuille ja tavaroiden lisäksi kuudelle, jopa useammallekin henkilölle aijotuille perhevaunuille tarvittiin välttämättä neljä hevosta, jos mieli niiden liikkua edes kutakuinkin nopeasti; ja puoli tusinaa moisia valjakkoja pidettiinkin aina varalta jokaisessa postitalossa. Vaikka nyky-aikaisen lukijan lieneekin yhtä vaikeata kuvitella tätä aikaa, jolloin matkustus tapahtui niin kehittymättömällä ja kömpelöllä tavalla ja jolloin koko toimitus, vaikk'ei siitä olekaan vielä kovin kauvan, muistutti saksien ja goottien vaelluksia, niin älköön hän kuitenkaan luulko minun puhuvan puuta heinää sitä kuvatessani.

Ranskalaiset hevoset — ja seikka oli jokseenkin sama kaikilla suurilla europalaisilla kulkureiteillä — olivat vankasti hölköttäviä, väkeviä vetohevosia, jotka hyvin täyttivät tehtävänsä, jopa ylikin, ruokkoamattomia, pitkähäntäisiä, hyvänsävyisiä, jotka hirnahtelivat ja kujeilivat keskenään niin usein kuin vain saivat siihen tilaisuutta; lisäksi olivat ne kestäviä ja tasaisia työssään, enimmäkseen totellen jo pelkkää huutoa, sillä vain selvyyden vuoksi tarvittiin ohjaksia; ruoskaa ei niiden tarvinnut koskaan maistaa, ja sitä käytteli ajomies vain ilmaistakseen tyytyväisyyttään itseensä ja hevosiin, antaakseen tietä tukkeaville vaunuille merkkejä väistymään syrjään, ja julistaakseen niiden kylien ja kaupunkien asukkaille, joiden läpi lasketettiin päivän kuluessa, että korkea-arvoiset henkilöt kunnioittivat heitä ohimenevällä läsnä-olollaan. Jos kaikki oli niinkuin olla piti, ajoi noita neljää hevosta yksi mies, joka ratsasti toisella aisahevosella; mutta jos hevoset olivat hyvin nuoria tai ratsastaja tottumaton, istui toinen mies etuhevosen selässä, Tavallisesti saatiin kuitenkin neljä varmaa ja säyseätä hevosta ja oivallinen ajaja, joka oli harvoin juovuksissa, mutta usein sensijaan varsin nuori, koska vanhemmat ja väkevämmät miehet voivat edullisemmin tehdä muuta työtä, ja kuka reipas nuori ratsastaja tahansa saattoi ohjata noita työhönsä tottuneita ja sävyisiä hevosia, hän kun lisäksi painoi vähemmän niiden selässä. Puolet ratsastajan painoa oli hänen saappaissaan, joita usein kuljetettiin sidottuina molemmin puolin satulaa kuin kahta sankoa, ja sitten kun hevoset oli valjastettu vaunujen eteen, nousi ajomies väli-aisalle ja keinotteli jalkansa ja säärensä saappaisiin.

Tuskin vähemmän virallisen leiman kuin ajomiehet antoi paremmanpuoleisille matkavaunuille niiden sanansaattaja tai oikeammin sanoen etulähetti, jonka varsinaisena tehtävänä oli ratsastaa edellä tasaista ravia ja tilata hevosia postitaloista, niin että ne olivat valmiiksi valjastetut vaihdettaviksi, eikä aikaa tarvinnut hukata taipaleiden välillä. Hänen korkeampana toimenaan oli myös kaikkien ostosten suorittaminen ja laskujen maksaminen, säästääkseen perheeltä turhia vaivoja ja pieniä ikävyyksiä sekä lopuksi huolen ja vaikeuden puhua ranskaa tai muita vieraita kieliä. Lisäksi tunsi hän jokaisen kaupungin kaikki hyvät majatalot ja jokaisen majatalon kaikki hyvät huoneet, niin että hän saattoi jo etukäteen kirjoittamalla tilata kaiken sen, mikä parhaiten sopi hänen palvelemalleen perheelle. Jos hän oli älykäs mies ja ensimäisen luokan etulähettejä, tunsi hän myös tarkoin kunkin kaupungin nähtävyydet sekä kaikki ne salaiset keinot ja koukut, joita käytettiin saadakseen nähdä sellaistakin, mitä ei näytetty kenelle tahansa. Kuten lukija muistanee, ei Murrayn matkakäsikirjoja ollut vielä siihen aikaan olemassa, ja siksi toimitti sanansaattaja yksityisen matkakäsikirjan virkaa, ja tiesi, jos hän hyvin oivalsi asiansa, ei vain sen, mikä oli näkemisen arvoista, vaan myöskin mitä kukin mieluimmin halusi nähdä; tämän mukaisesti antoi hän myös ohjeitaan palveleville oppaille ja puuttui asiaan ikäänkuin korkeampana voimana vain silloin kun vaikeuksia esiintyi ja hänen sovittelunsa kävi välttämättömäksi maksuun tai käyttäytymiseen nähden. Hän seurasi säännöllisesti naisia näiden myymäläretkeilyillä, vieden heidät aina kaikkein hienoimpiin liikkeisiin ja tinkien tavaroiden hintaa määrään, joka hänestä näytti kohtuulliselta. Lopuksi tunsi hän luonnollisesti kaikki muut ensimäisen luokan sananlennättäjät matkan varrella ja ilmoitti, jos niin haluttiin, ketä muita arvokkaita henkilöitä, paitsi matkustajaa itseään, oli sattunut pysähtymään samaan majataloon.

92. Polignyn kylä tai maalaiskaupunki, jonka muodostaa ryhmä hyvin rakennettuja vanhoja kivitaloja puutarhoineen ja hedelmälehtoineen ja jonka halkaisee jonkunlainen kaduksi yrittelevä kujanne, leviää Juravuorten juurella erään pienen laakson aukeamassa, joka Yorkshiren tai Derbyshiren kalkkiseuduilla olisi nuokkuvien jyrkänteiden väliin ahtautunut rotko ja jonka pohjalla hyppelisi reipas, soliseva puro, mutta joka täällä Juravuorilla on etäisyyteen pakeneva, eri korkeuksiin kohoaville pengermille asettautuneiden pelto- ja puutarhatukkujen muodostama teateri; terävätorninen luostari kohoaa sen syvänteessä, ja siististi rakennettuja talonpoikaismajoja, kodikkaita pikku pesiä, kyyhöttää niityn reunamilla ja kallion ulkonemilla; mutta puroa ei näy, eikä lähteitäkään, eikä tapaa pienintäkään järjellistä syytä, minkä vuoksi niitä ei näkyisi, ell'eihän, että Jumala on niin tahtonut.

"Etäisyyteen" pakeneva, sanoin — ehkäpä peninkulman verran kumpujen sekaan, ulommaisesta tasangosta lukien; ja laakson leikkaa puolen peninkulman pituinen poikki-aukeama, joka sallii suuren Pariisista Geneveen johtavan maantien oikullisin polvekkein ja viattomin tempuin kiemurrella kalliopengermiä ylös, tuolloin tällöin päätyen paikalle, mihin saapumisestaan sillä ei ollut aavistustakaan, ja aivan sekapäissään tähystellen kohtaa, mihin sen siitä olisi meneminen; — heittäen jäähyväiskatseen Burgundian tasangolle, joka leviää sen pakenevien polvekkeiden takana, kunnes se vihdoin erään halenneen jyrkän kallion kohdalla törmää suoraan ylös rotkon rinnettä ja kulkee sitten pitkin sen reunaa paikassa, missä rotko sulkeutuu yhtä oikullisesti kuin se äsken oli avautunut, ja hämmästynyt matkustaja on ikäänkuin taikaiskusta jälleen tasangolla, mutta korkeammassa maailmassa. Maailmassa tasaisten kallioiden, joiden pinta rouheutuu kellertäväksi mullaksi, ja siihen on juurtunut ohut, mutta voimakas ruohomatto ja sinne tänne siroiteltuja pensaikkoja, kun taas etäämpänä siintävä kuusirivi nousee tuon tuostakin näkyviin, ja sen yläpuolella häilähtelee, jos ilta tai aamu on kirkas, kapea hopeanhohtava pilventapainen.

Nämä Juravuorten alkuseudut eroavat monella miellyttävällä tavalla Ingleboroughin ympärillä leviävistä kalkkikivitasangoista, jotka ovat niiden englantilaisia vastineita. Yorkshiren nevat ovat enimmäkseen sata tai kaksisataa jalkaa korkeammalla, ja niitä huuhtelevat sadekuurot ja pieksee väkevä, melkein herkeämättä puhaltava tuuli. Ne hajoavat avaroiksi kentiksi irtonaisine kallionlohkareineen ja rosoisine liuskakivirinteineen, mitkä väliin vaihtuvat hiekkaan ja hiekkakivestä muodostuneeseen saveen, jotka elättävät pitkää ruohoa ja tuolloin tällöin ympäröivät jotakin lamparetta, väkevän tuulen estäessä nousemasta pienimmänkin ilahuttavan jäljen puusta, paitsi muutamia suojaisia kolkkia, missä on voitu harjoittaa istutustyötä. Mutta Juravuorten taivas on yhtä tyyni ja kirkas kuin muunkin Ranskan; jos päivä on sees tasangolla, on niin laita myös rajakukkuloilla; Juravuoria, jotka kokoonpanoltaan ovat kalkkia ja marmoria, kyntävät sateet ja tuulet sangen omituisiin halkeamiin ja uurteihin, mutta ne rikkoutuvat harvoin ja ovat jo aikoja sitten peittyneet joko metsän kukkiin tai lyhyeen, mehevään ruohoon ja kaikkiin auringonpaistetta rakastaviin kasveihin. Puhdas ilma, joka säilyttää puhtautensa myös alemmilla harjuilla, noin tuhannen jalkaa merenpintaa ylempänä, huokuu niiden suloisimpia tuoksuja ja loistaa mitä kirkkaimpia värejä, ja talvi valmistaa niille leposijan lumen valkoisen, suojelevan vaipan alle.

Vielä suurempi ja omituisempi erilaisuus näytäksen jokien järjestelmässä. Miten ne häviävätkin ja kätkeytyvätkin ja pienenevätkin, huomaa ne sentään aina varsin selvästi Yorkshiren nevoilla; näkee paikat, missä ne olivat eilen, uomat, mihin ne tulevat ensi sadekuuron jälkeen juoksemaan, ja tuo ojanne tämän kallion kupeella tai sen huipulta kuuluva solina saattaa matkustajan aina ihmetellen kysymään, että ollaanko sitä tässä nyt Airen lähteillä tai Ribblen ylähaaraumilla tai Bolton Stridin alkupäässä tai niiden hopearihmojen lähettyvillä, jotka sitten kutoutuvat Teesiksi.

Mutta ei tuulen suhina, ei purojen eikä virtojen solina eikä loiske eikä laulu häiritse Juran avonaisten seutujen lumottua hiljaisuutta. Sadepilvi sulkee sen kalliot syliinsä ja kastelee sen kedot; mutta se vilahtaa ohi, ja tuntia myöhemmin on kallio jälleen kuiva, ja vain kastehelmiä kimaltelee poimulehden säiliöissä, — mutta puroista ja ojanteista — ei jälkeäkään, ei eilen, eikä tänään, eikä huomenna. Näkymättömistä halkeamista ja vain hienon kalvon peittämistä raoista on vesi valunut pois kalliolta ja kedolta, ja vasta syvällä päälaakson pohjassa virtaa suuri joki, joka pysyy aina kaltaisenaan.