86. Jos meiltä yht'äkkiä kysyttäisiin, vaatimalla lyhyttä vastausta, mitkä ominaisuudet pääasiallisesti asettavat suuret taiteilijat kehnojen edelle, vastaisimme me luullakseni, että ennen kaikkea heidän tunteellisuutensa ja herkkyytensä, toiseksi heidän mielikuvituksensa ja kolmanneksi heidän ahkeruutensa. Jotkut meistä mahtavat ehkä epäillä, onko oikein kiinnittää niin suurta huomiota tähän viimeksi mainittuun ominaisuuteen, koska me kaikki olemme tunteneet eteviä ja lahjakkaita miehiä, jotka olivat peräti laiskoja, ja lahjattomia miehiä, jotka olivat ahkeroita. Mutta vaikka sinä ehkä olet tuntenut lahjakkaita miehiä, jotka ovat olleet laiskoja, et sinä ole koskaan tuntenut suurta miestä, joka olisi ollut laiska; ja niiden tutkimusten kestäessä, joita minulla on ollut tilaisuus toimittaa kaikkein jaloimpia teoksia tuottaneiden taiteilijain elämästä, ei ole mikään seikka niin usein herättänyt huomiotani — ei mikään laki osoittautunut niin pettämättömäksi yleispätevyydessään kuin se seikka ja se laki, että he kaikki ovat olleet suuria työntekijöitä: ei mikään heitä koskeva seikka synnytä suurempaa ihmettelyä kuin se teosmäärä, jonka he ovat eläessään valmistaneet; ja kun minä kuulen puhuttavan jostakin nuoresta miehestä, jonka suurta lahjakkaisuutta minulle kehutaan, on ensimäinen kysymykseni hänestä aina: tekeekö hän työtä?
Mutta vaikka tämä ahkeruuden ominaisuus onkin oleellinen taiteilijalle, ei se kuitenkaan millään tavalla tee taiteilijaa; useat ihmiset ahertavat uutterasti, vaikk'eikaan se, mitä he saavat aikaan, maksa paljoa. Eikä myöskään tunne tee taiteilijaa, koska toivoakseni monet voivat tuntea väkevästi ja jalosti, silti lainkaan välittämättä taiteesta. Mutta ne lahjat, jotka erityisesti merkitsevät taiteilijan — ilman hän on pysyvä heikkona elämässä ja unohdettuna kuolemassa — joiden avulla hänestä voi tulla maan vapisuttajia ja taivaan mahtavimpia valoja — ovat tunnealttiuden ja mielikuvituksen ominaisuudet.
87. Ei mikään minun väitteistäni ole herättänyt vakavampaa vastustusta eikä useammin joutunut kiistan esineeksi kuin se väite, että hyvä maku on etupäässä siveellinen ominaisuus. "Ei", sanovat monet vastustajani, "maku on yhtä, siveys toista. Sanokaa meille, mikä on kaunista; meitä ilahuttaisi tietää se; mutta me emme tarvitse saarnoja, vaikka te niitä osaisittekin pitää, mikä kuitenkin lienee epäiltävää."
Minun sallittanee sentähden vielä jonkun verran tukea vanhaa väitettäni. Maku ei ole ainoastaan osa siveellisyyttä ja sen merkki; — se on pelkästään siveellisyyttä. Ensimäinen ja viimeinen ja terävin koettelukysymys elävälle olennolle on: "Mistä sinä pidät?" Sano minulle, mistä sinä pidät, ja minä sanon sinulle, mikä sinä olet. Mene kadulle ja kysy ensimäiseltä mieheltä tai naiselta, jonka tapaat, heidän "makuansa", ja jos he vastaavat rehellisesti, tunnet sinä heidät kokonaan, ruumiineen ja sieluineen. "Sinä, repaleinen ystäväni, joka astut niin epävarmasti, mistä Sinä pidät?" "Piipusta ja katajaviinaneljänneksestä." Minä tunnen Sinut. "Entä sinä, nopeakäyntinen, kaunispäähineinen kunnon eukkoseni, mistä Sinä pidät?" "Puhtaasta liedestä ja siististä teepöydästä, jonka ääressä mieheni istuu minua vastapäätä, pienen lapsukaiseni levätessä rinnoillani." Hyvä, minä tunnen Sinutkin. "Entä Sinä, kultakiharainen, lempeäsilmäinen pikku tyttöseni, mistä Sinä pidät?" "Kanarialinnustani ja juoksentelemisesta metsän kukkien keskellä." "Ja Sinä sitten, mustakätinen ja matala-otsainen poikaseni, mistä Sinä pidät?" "Varpusten kivittämisestä ja rahanheitosta." Hyvä; me tunnemme nyt heidät kaikki. Mitä me enempää kyselisimme?
"Niinpä niin", vastattanee, "mutta meidän pitäisikin ennemmin kysyä, mitä nämä aika-ihmiset ja lapset tekevät, kuin mistä he pitävät. Jos he tekevät oikein, ei merkitse mitään, vaikka he pitäisivätkin sellaisesta, mikä on väärin; ja jos he tekevät väärin, on samantekevää, pitävätkö se sellaisesta, mikä on oikein. Teko on pää-asia; eikä merkitse mitään, vaikka ihminen pitäisikin juomisesta, ell'ei hän vain juo; ja vaikka tyttönen mielellään hyväilisikin kanarialintuaan, ell'ei hän halua lukea läksyjänsä, tai vaikka pikkupoika kivittääkin varpusia, jos hän vain käy säännöllisesti pyhäkoulussa." Toistaiseksi ja tässä kohdassa myönnän, että se on totta. Sillä jos ihmiset päättävästi tekevät sitä, mikä on oikein, tulevat he kyllä aikanaan tekemään sen mielelläänkin. Mutta vasta sitten kun he ovat päässeet tekemään sen mielellään, on heidän siveellinen tilansa oikea; ja niin kauvan kun he eivät tee sitä mielellään, on heidän tilansa väärä ja petollinen. Se mies ei ole ruumiillisesti terve, joka alituisesti ajattelee kaappiaan ja pulloaan, vaikka hän urhoollisesti kestääkin janonsa; vaan se mies, joka sydämellisesti nauttii vedestä aamulla ja viinistä illalla, molemmista oikeaan aikaan ja kohtuullisin määrin. Totisen kasvatuksen koko tarkoituksena ei olekaan saattaa ihmisiä vain tekemään oikein, vaan myös iloitsemaan juuri tuosta oikeasta; ei vain olemaan ahkeria, vaan myös rakastamaan ahkeruutta — ei vain tulemaan oppineiksi, vaan myös rakastamaan tietoa — ei vain olemaan puhtaita, vaan myös rakastamaan puhtautta — ei vain olemaan vanhurskaita, vaan myös isoomaan ja janoomaan vanhurskautta.
Tähän kuitenkin väitettänee tai ajateltanee: "Onko nyt mieltymys ulkonaiseen kauneuteen — tauluihin tai kuvapatsaihin tai huonekaluihin tai rakennustaiteeseen mikään siveellinen ominaisuus?" Kyllä, totisesti, jos tuo mieltymys on oikeutettu. Mieltymys kaikenlaisiin tauluihin tai kuvapatsaisiin ei ole siveellinen ominaisuus, mutta mieltymys hyviin tauluihin ja kuvapatsaihin on siveellinen ominaisuus. Tässä täytyy meidän kuitenkin lähemmin määritellä, mitä tarkoitetaan sanalla "hyvä". "Hyvällä" en minä tarkoita taiturimaista enkä oppinutta — enkä vaikeatekoista. Katso jotakuta Teniersin taulua, joka esittää paria noppapelissään riitautunutta juoppoa; se on läpeensä erinomaisen taitavasti tehty taulu, jopa niin taitavasti, ett'ei ole voitu luoda mitään samanlaatuista, joka voisi kilpailla sen kanssa; mutta se on kuitenkin läpeensä alhainen ja huono taulu. Se ilmaisee ihastusta kauan aikaa tarkasteltuun alhaiseen ja raakamaiseen aiheeseen, ja se ihastus on "säädytön" tai "epäsiveellinen" ominaisuus. Se on "huonoa makua" sanan syvimmässä merkityksessä — se on paholaisten makua. Toiselta puolen ilmaisee joku Titianin taulu tai joku kreikkalainen veistos tai joku kreikkalainen raha tai joku Turnerin maisema ihastusta alituisesti tarkasteltuun hyvään ja täydelliseen aiheeseen. Se ihastus on kokonaan siveellinen ominaisuus — se on enkelten makua. Koko taidenautinto ja koko taiderakkaus supistuu aivan yksinkertaisesti siihen, että rakastamme sitä, mikä ansaitsee rakkautta. Tämä ansio on ominaisuus, jota sanomme "rakastettavaksi" (vastakohdaksi "vihattavalle" esineistä, jotka ansaitsevat vihaa); eikä ole suinkaan mikään samantekevä tai mielivaltainen asia, vaan koko olemuksemme elinhermo, pidämmekö tuosta tai tästä. Mistä me pidämme, määrää, mitä me olemme, ja on merkkinä siitä, mitä me olemme; ja luonteen muodostamiseksi on välttämätöntä opettaa oikeata makua.
88. Kaikki kirjat saattaa jakaa kahteen luokkaan: hetken kirjoihin ja kaikkien aikojen kirjoihin. Huomaa tämä eroitus — se ei koske vain laatua. Se ei koske vain huonoa kirjaa, joka ei elä, ja hyvää, joka elää. Se on laji-eroitusta. On olemassa hyviä hetken kirjoja ja hyviä kaikkien aikojen kirjoja; huonoja hetken kirjoja ja huonoja kaikkien aikojen kirjoja. Ennen kuin jatkan, täytyy minun lähemmin kuvailla näitä molempia lajeja.
Hyvä hetken kirja on siis — minä en nyt puhu huonoista — aivan yksinkertaisesti sellaisen henkilön hyödyllinen tai huvittava meitä varten painettu puhelu, jonka kanssa emme muutoin voisi keskustella. Se on usein sangen hyödyllinen, koska se ilmaisee sinulle jotakin, jota sinun tarvitsee tietää; ja usein sangen huvittavakin, kuten voisi olla älykkään ystävän suullinen puhelu. Nämä loistavat matkakuvaukset; nämä keveät ja näppärät pakinat päivän kysymyksistä; nämä uutelon muotoon puetut eloisat ja liikuttavat kertomukset; nämä täsmälliset ja tarkat tapahtumien esitykset, joita kirjoittavat päivän historiaa muodostavien tapausten todelliset toimimiehet, — kaikki nämä hetken kirjat, joiden luku yhä lisääntyy sivistyksen levitessä, ovat meidän aikakautemme erikoisomaisuutta; meidän täytyy olla niistä hyvin kiitollisia ja syvästi hävetä, ell'emme käytä niitä hyvin. Mutta me käytämme niitä mahdollisimman huonosti, jos sallimme niiden anastaa todellisten kirjojen paikan; sillä tarkemmin sanoaksemme eivät ne olekaan kirjoja, vaan kauniiseen paino-asuun laitettuja kirjeitä tai sanomalehtiä. Ystävämme kirjeet voivat olla varsin miellyttäviä tai välttämättömiäkin hetkellään, mutta ansaitsevatko ne säilyttämistä vaiko eivät, on toinen kysymys. Sanomalehti on erinomaisesti paikallaan aamiaispöydässä, mutta sitä ei tosiaankaan tule lukea koko päivää. Samaten on laita sen pitkän kirjeen, joka, vaikka onkin sidottu kirjaksi, niin huvittavasti kertoo majataloista ja teistä ja ilmoista viime vuonna siellä ja siellä, tai joka taritsee hauskan jutun tai selvittää siinä tai siinä tapauksessa sattuneita todellisia seikkoja; ja kuinka arvokas hetken käyttöön moinen kirja saattaakin olla, niin ei se missään tapauksessa voi olla mikään "kirja", eikä ainakaan kirja, jota varsinaisessa mielessä kannattaisi "lukea". Kirja ei olemukseltaan ole puhuttu asia, vaan kirjoitettu asia, joka on kirjoitettu ei vain ilmoittaakseen jotakin, vaan pysyäkseen ja säilyäkseen. Tuollainen pakinakirja painetaan vain siksi, ett'ei sen tekijä voi puhua tuhansille ihmisille yht'aikaa; jos hän voisi, tekisi hän sen — kirja on siis vain hänen äänensä monistus. Sinä et voi keskustella Indiassa oleskelevan ystäväsi kanssa; jos voisit, niin sinä sen tekisit; sen sijaan sinä kirjoitat, mutta se on vain äänen siirtämistä paikasta toiseen. Kirjaa ei sitävastoin kirjoiteta yksinomaan äänen monistuksen eikä sen siirtämisen, vaan sen ikuistamisen takia. Tekijällä on sanottavana jotakin, jota hän pitää totena ja hyödyllisenä tai välttämättömänä ja kauniina. Mikäli hän tietää, ei ole kukaan vielä ennen häntä siitä puhunut; mikäli hän tietää, ei kukaan muu osaa siitä siten puhua. Hän katsoo siis olevansa velvollinen sanomaan sen, kaikissa tapauksissa selvästi ja täsmällisesti ja, jos hän voi, myöskin sulosointuisesti. Ikäänkuin elämänsä koko tuloksena pitää hän sitä sinä asiana tai sinä asiaryhmänä, joka on ilmoitettu hänelle; — pitää hän sitä sinä totisen tiedon tai tajuamisen palasena, jonka hänen osalleen tullut auringonpaiste ja maa on tehnyt hänelle mahdolliseksi saavuttaa. Hän ikuistuttaisi sen mielellään kaikiksi ajoiksi; hän kaivertaisi sen kallioon, jos voisi, sanoen: "Tämä on minun parhaani; muutoin olen minä syönyt, juonut, nukkunut, rakastanut ja vihannut samoin kuin kaikki muutkin; minun elämäni oli kuin sumua, eikä sitä ole enää; mutta tämän minä näin ja tunsin; tämä, jos minusta mikään, on muistamisen arvoista." Tämä on hänen "kirjoituksensa"; se on hänen pienen inhimillisen kykynsä ja hänelle annetun totisen tajuamisen mukainen muistokirjoitus tai pyhä sana. Se on "kirja".
89. Tämänlaatuisia kirjoja ovat kaikkina aikoina kirjoittaneet suurimmat miehet: — suuret kirjailijat, suuret valtiomiehet ja suuret ajattelijat. Kaikki nämä kirjat ovat valittavissasi; ja elämä on lyhyt. Sinä olet kuullut tämän ennenkin; — mutta oletko sinä mitannut ja jakanut sen lyhyen elämän ja sen mahdollisuudet? Tiedätkö, että jos sinä luet tämän, et sinä voi lukea tuota — ett'et sinä huomenna enää voi voittaa takaisin tänään menettämääsi? Pysähdytkö sinä lavertelemaan palvelustyttösi tai tallirenkisi kanssa silloin kun sinä saat puhella kuningatarten ja kuninkaiden kanssa? Tai mielisteletkö itseäsi sillä, että sinä vain arvokkaasti tajuten omat kunnioitusoikeutesi tungeskelet nälkäisen ja typerän joukon kanssa saamaan sisäänpääsyn tänne ja puheillepääsyn tuonne, sillä välin kun tämä ikuinen hovi on sinulle avoinna seurueineen, avarana kuin maailma, moninaisena kuin sen vaiheet, kaikkien aikojen hienoimpana ja mahtavimpana? Sinne voit aina päästä; siellä voit oman mielesi mukaan valita ystäväsi ja arvosi; ja jos kerran olet siihen hoviin päässyt, ei sinua voida sieltä koskaan ajaa pois muutoin kuin omasta syystäsi; ylimyksellinen seurapiirisi vahvistaa sinun synnynnäistä ylimyksellisyyttäsi, ja niitä vaikuttimia, jotka ajavat sinut tavoittelemaan korkeata paikkaa elävien yhteiskunnassa, arvostellaan, katsoen kaikkeen niiden totuuteen ja vilpittömyyteen, sen aseman mukaan, minkä sinä haluat saavuttaa näiden kuolleiden seurassa.
"Sen aseman, minkä sinä haluat", ja aseman, jonka sinä itse itsellesi valmistat, täytyy minun lisätä, sillä — huomaa hyvin — tämä menneisyyden hovi eroaa sikäli kaikesta elävästä ylimyksellisyydestä, että se on avoinna vain työlle ja ansiolle, eikä millekään muulle. Ei ole rikkaus lahjova, ei nimi peljästyttävä, ei mikään juoni pettävä sen elyseolaisten porttien vartijaa. Syvimmässä merkityksessä ei kukaan alhainen eikä typerä henkilö pääse sisään. Tämän hiljaisen Faubourg St. Germainin ovella tehdään vain lyhyt kysymys; "Ansaitsetko sinä sisäänpääsyn?" Mene. Pyritkö jalojen miesten seuraan? Jalostu itse, ja sinä pääset sinne. Haluatko puhella viisaan kanssa? Opi ymmärtämään hänen sanojaan ja sinä kuulet hänen äänensä. Mutta et muutoin. Ell'et tahdo kohoutua meidän luoksemme, emme me voi alentua sinun tasollesi. Elävä aatelismies voi osoittaa sinulle kohteliaisuuttaan, elävä filosofi voi nähdä paljon vaivaa selvittäessään sinulle ajatustaan; mutta täällä ei teeskennellä eikä selitellä; sinun täytyy nousta meidän ajatustemme tasalle, jos tahdot niistä iloita, ja yhtyä meidän tunteisiimme, jos tahdot nauttia seurastamme.