Kasvatus on siis lyhyesti ihmissielujen opastamista parhaaseen ja tekemistä parasta niistä, ja nämä molemmat päämäärät voidaan aina saavuttaa yhdessä ja samoin keinoin; kasvatus, joka tuottaa ihmiselle itselleen eniten onnea, tekee hänet myös avuliaisimmaksi muita kohtaan. Oikeaan kasvatukseen sisältyy siis ensiksi kunnioitus niitä päämääriä kohtaan, joita ihmiselle saatetaan asettaa ja jotka hän voi saavuttaa, ja toiseksi kunnioitus ainesta kohtaan, josta ihminen on luotu. Mikäli se suinkin voi, valitsee kasvatus päämäärän, joka on sopusoinnussa tuon aineksen kanssa; mutta se ei voi aina valita päämäärää, sillä monen ihmisen aseman elämässä määrää välttämättömyys; vielä vähemmin voi se valita ainesta, ja siksi supistuu koko kasvatuksen tehtävä siihen, että se sovittaa toisen toisen mukaan niin hyvin kuin se käy päinsä.

Ensimäinen kohta, josta kuitenkin täytyy olla tarkoin selvillä, on, että aines on yhtä moninainen kuin päämäärä vaihteleva; ett'ei ainoastaan yksi ihminen ole erilainen kuin toinen, vaan että jokainen ihminen oleellisesti eroaa jokaisesta toisesta ihmisestä, niin ett'ei minkäänlainen harjoitus, kouluutus eikä opetus voi koskaan tehdä kahta henkilöä aivan samanlaiseksi ajatuksien tai voiman puolesta. Kaikkien ihmisten kesken, kuulukootpa he sitten alhaisempiin tai ylhäisempiin luokkiin, ovat erilaisuudet yksilöiden välillä ikuisia ja muuttumattomia, vaikka he olisivatkin syntyneet aivan samoissa olosuhteissa. Tämä ihminen on tehty helopiistä, tuo tammesta; yksi liuskakivestä, toinen savesta. Ensimäisen kasvatus on kiilloittamista; toisen kuivattamista, kolmannen halkomista ja neljännen muovailemista. Ei maksa vaivaa ruveta kuivattamaan helopiitä; turhaan saa yrittää liuskakiven kiilloittamista, mutta ne molemmat ovat luonnollisten ominaisuuksiensa mukaan kutsutut suorittamaan palveluksia, joista meidän on niitä kunnioittaminen.

Huuto alempien luokkien kasvattamisesta, joka päivä päivältä kaikuu yhä useammin ja yhä kovempaa, on viisas ja pyhä huuto, edellyttäen, että se laajennetaan huudoksi kaikkien luokkien kasvattamisesta, selvästi ilmaisemalla kaikkien kunnioituksen sitä työtä kohtaan, mikä on kunkin suoritettavana, ja ainesta kohtaan, mistä hän on tehty. Mutta se on järjetön ja turha huuto, jos se, kuten sen ajatus onkin useimmissa tapauksissa, ilmaisee vain suurempia tiedonvaatimuksia, kokonaan välittämättä elämän yksinkertaisista tehtävistä, sellaisina kuin ne nykyään esiintyvät, ja sen elämän siunauksesta, joka on tuleva.

Suuri erehdys, johon ihmiset tästä kysymyksestä puhuessaan mielellään eksyvät, on, että muka valo sellaisenaan aina olisi hyvää, ja pimeys sellaisenaan aina olisi pahaa. Kaukana siitä. Himmentämätön valo merkitsisi kaiken hävitystä. Se on hyvä niille, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa; mutta niille, jotka nääntyvät erämaassa, on suuren kallionkin varjo näillä vaivaloisilla seuduilla tervetullut. Jos on auringonpaiste hyvä, niin on myöhästynyt sadepilvikin hyvä. Vain silloin kun varjo vaimentaa valoa, on se kaunista ja elämälle hyödyllistä, puhdas valo on vaarallista, eikä ihmiskunta voi sitä sietää. On myös yhtä naurettavaa kuin sanoa valon sellaisenaan aina olevan hyvää, sanoa pimeyden olevan myös itsessään hyvää. Molemmat yhdessä tekevät toisensa vahingottomiksi, terveellisiksi ja hyödyllisiksi; niin menettelee päivä yön ja yö päivän suhteen, ja niin kauvan kun olemme inhimillisiä olentoja, voimme me yhtä vähän elää ilman aamuruskoa kuin iltahämyäkään. Taivaallisesta kaupungista tiedämme, ett'ei "siellä pidä yötä oleman", ja silloin me tunnemme niinkuin meidät tutaan; mutta yö ja salaperäisyys ovat molemmat tarpeellisia täällä, eikä meidän tehtävämme ole yrittää muuttaa yötä päiväksi, vaan tulla varmoiksi siitä, että me olemme kuin ne, jotka aamua odottavat,.

Senpä tähden ei kasvatuksessa, olkoon sitten kysymys alhaisempien tai ylhäisempien luokkien kasvatuksesta, merkitsekään mitään, kuinka paljon tai kuinka vähän ihmiset tietävät, kunhan vain edellytetään heidän tietävän juuri sen, mikä tekee heidät soveliaiksi suorittamaan heille määrätyn työn ja olemaan sen kautta onnellisia. Millainen heidän tietojensa suuruus tai laatu on oleva määrättynä aikana ja määrätyssä tapauksessa, se on kokonaan toinen kysymys; pääasia, josta on päästävä selville, on, ett'ei ihminen missään mielessä ole hyvin kasvatettu vain siksi, että hän osaa lukea latinaa tai kirjoittaa englantia tai käyttäytyä sirosti vierashuoneessa, vaan että hän on ainoastaan silloin hyvin kasvatettu, jos hän on onnellinen, ahkera, avulias ja hyödyllinen maailmassa; että siksi miljoonat talonpojat ovat tälläkin hetkellä paremmin kasvatettuja kuin useimmat niistä, jotka sanovat itseään maailmanmiehiksi; että keinot, joita käytetään alempien luokkien "kasvattamiseksi" jokaisessa muussa mielessä kuin tämä, sangen usein tuottavat aivan päinvastaisia tuloksia kuin oli toivottu.

Huomaa hyvin, ett'en minä sano enkä usko, ett'eikö alempia luokkia olisi tuhansin tavoin paremmin kasvatettava kuin nykyään on tehty. Minä uskon, että jokaisen ihmisen kristityssä maassa tulisi olla yhtä hyvin kasvatetun kuin toisenkin. Mutta minä vaadin kasvatusta, joka johtaa johonkin päämäärään, vakavaa, käytännöllistä, vastustamatonta kasvatusta siveellisiin tapoihin, ruumiilliseen voimaan ja kauneuteen, sielunominaisuuksiin, joita voidaan kehittää aina kunkin yksilön mahdollisuuksien mukaan, ja varsinkin yksityiskohtaiseen tietoon kunkin ihmisen erikoisesta tehtävästä; mutta kaikesta tästä huolimatta pyrkimyksissään rajattomasti vaihtelevaa kasvatusta, joka tekee tästä nuorukaisesta nöyrän ja tuosta itseensäluottavaisen; tyynnyttäen tämän sielua, tai puhaltaen tuohon kunnianhimon kipinän; milloin kiihoittaen, milloin hilliten, ja näin tehden kuitenkin pitäen tietoa vain yhtenä käytettävistään myriadeista keinoista tai myriadeista lahjoista, ja antaen tai kieltäen, aivan niinkuin viisas taloudenhoitaja kastelee puutarhaansa ja ohjaa täyden vesiryöpyn vain janoisiin kasveihin ja vain silloin, kun ne ovat janoisia; jota vastoin me nykyään valamme tietoja nuorukaistemme päähän kuin lunta sataa Alpeille, yhtä paljon tälle kuin tuollekin, kunnes he eivät enää jaksa enempää kantaa, ja kaiken lisäksi me vielä ylpeilemme siitä, että siellä ja täällä virta painuu niiden harjoilta alas laaksoihin, huomaamatta, että me ikiajoiksi kuivatimme liiaksi sälytetyt huiput.

84. Meidän arvosteluumme vaikuttaa luonnollisesti aina sangen suuressa määrin kirjallinen makumme. Tunnen tosiaankin monta henkilöä, joilla kirjallisuuden alalla on mitä puhtain maku, mutta joiden maku taiteeseen nähden on peräti turmeltunut, ja tämä on ilmiö, joka minua hyvin suuresti hämmästyttää; mutta minä en ole myöskään koskaan tuntenut henkilöä, jolla olisi ollut väärä kirjallinen maku ja oikea maku maalaustaiteeseen nähden. Onkin sentähden hyvin tärkeätä, ei ainoastaan taiteen, vaan kaiken muunkin takia, että näinä kirjatulvien aikoina kukin pysyttelee kaukana kirjallisuuden suolasoista ja elää omalla pienellä kalliosaarellaan, jota virkistävät lähde ja lampi, molemmat puhtaita ja kauniita. Luonnollisesti voisin minä ehdottaa kirjakokoelman valintaa: erilaiset luonteet tarvitsevat tosin erilaisia kirjoja, mutta on kuitenkin kirjoja, joita kaikki tarvitsevat, ja jos sinä tosiaankin luet Homerostasi, Platoasi, Aiskylostasi, Herodotostasi, Danteasi, Shakespeareasi oikealla tavalla, ei sinun ole tarvis laajentaa kirjahyllyäsi niistä oikeaan ja vasempaan alituisten uusien tutkimusten takia. Nykyaikaisesta kirjallisuudesta vältä yleensä sanomalehtiä ja kuukausikirjallisuutta. Joskus saattavat ne sisältää hyödyllisen lyhennystiedon tai perinpohjaisen arvostelun, mutta kymmenen mahdollisuutta on olemassa yhtä vastaan, että ne vain hävittävät sinun aikaasi tai johtavat sinut harhaan. Jos haluat tutustua johonkin seikkaan ja sen ymmärtää, niin lue sitä käsittelevä paras kirja, mistä kuulet puhuttavan, äläkä sen lyhennysotetta. Ell'et pidä ensimäisestä kirjasta, jota koetat, niin etsi toinen, mutta älä milloinkaan toivo pääseväsi ymmärtämään asiaa vaivatta ja vain yleiskatsausten avulla. Vältä erikoisesti sitä kirjallisuudenlajia, joka käyttää korskeaa, asiantuntevaa sävyä; se on turmiollisinta kaikista. Jokainen hyvä kirja tai sellaisen kirjan osa on täynnä ihailua ja vapistusta; se saattaa sisältää vakuutteluja tai vakavaa ivaa, mutta se ei kovene koskaan kylmäksi eikä määrää mitään ylpeästi, vaan johtaa sinut aina kunnioittamaan ja rakastamaan jotakin koko sydämestäsi. Ei ole aina helppoa eroittaa jalojen ja puhtaiden kirjojen ivaa, mutta yleensä saatat olla varma siitä, että kylmäveriset, rapumaiset ja sammakkomaiset kirjat pilkkaavat tunnetta, mutta lämminveriset, inhimilliset kirjat syntiä…

Lue vähän kerrallaan, pyri tuntemaan mielenkiintoa pikkuseikkoihin, äläkä lue niin paljon itsensä kertomuksen takia, kuin tutustuaksesi niihin viehättäviin henkilöihin, joiden seuraan nämä kirjailijat sinut vievät. Tavallinen kirja voi usein sinua suuresti huvittaa, mutta vain jalo kirja lahjoittaa sinulle hyviä ystäviä. Muista myös, että on vähemmän tärkeää, luetko sinä nuorempina vuosinasi sukkelia kirjoja kuin luetko sinä rehellisiä ja oikeamielisiä kirjoja. Minä en sen takia tarkoita, että niiden pitäisi oleman ikävystyttäviä tai vastenmielisen opettavia, vaan että niiden lausumat ajatukset ovat kunniallisia ja niiden herättämät tunteet jaloja.

Toistaiseksi ja ehkäpä koko ijäksesikin tekevät opettajasi viisaimmin yrittäessään saada sinua tyytymään hiljaiseen hyveeseen, ja sellainen kirjallisuus ja sellainen taide ovat paraita sinulle, jotka jokapäiväisestäkin elämästä ja tutuistakin seikoista osoittavat sinulle toivovan työn ja nöyrän rakkauden esineitä.

85. Kaikkien nuorukaisten, mitä säätyä ovatkin, tulisi perusteellisesti oppia joku käsityö, sillä on tosiaankin ihmeellistä, kuinka paljon ihmisen mielipiteet elämästä selkenevät sen kautta, että hän hankkii itselleen kyvyn tehdä joku esine hyvin käsillään. Entisinä aikoina riippui koko Europan korkeampien luokkien varsinainen elämä suurissa määrin jokaiselle välttämättömästä miekkailutaidosta; nykyään on luullakseni hyödyllisintä, mitä pojat oppivat yleisissä kouluissa, ratsastaminen, soutaminen ja pallon lyöminen. Mutta olisi paljoa parempi, jos parlamentin jäsen osaisi kyntää suoran vaon ja takoa hevosenkengän kuin sirosti nostella airojaan tai pitää moitteettomasti varpaitaan jalustimessa.