Erään ihmeellisimpiä todistuksia lapsen tarpeesta saada kehittää keksimis- ja uskomiskykyään — sen besoin de croire, joka käy sen besoin d'aimer'in edellä — näet sinä siinä tavassa, millä sinä hävität niiden mielestä jonkun leikkikalun elävyyden antamalla sen noudattaa liian läheltä todellista elämää. Et koskaan näe lapsen valitsevan suosikikseen koneellista rottaa, joka osaa vipeltää yli lattian, tai villakoiraa, joka haukkuu — tai taitoniekkaa, joka hyppii terästangoilla. Lapsi rakastuu liikkumattomaan esineeseen, rumaan esineeseen, usein myös sellaiseen esineeseen, joka meistä näyttää kokonaan turhanpäiväiseltä. Pieni serkkuni Lilly otti eräänä päivänä nukekseen puunpätkän, jonka päässä oli pyöreä oksa, — hoiteli sitä mitä huolellisimmin en tiedä kuinka monen sairauden aikana, ja siinä erikoisen tärkeässä tilaisuudessa, jolloin nukelle oli tehtävä uusi yöpuku, taivutti hän äitinsä pään lähemmäksi, uskoakseen hänelle kainosti kuiskaten seuraavaa: "Äiti, ehkä on parasta, ett'ei tehdä lainkaan hihoja, koska ei Bibseyllä ole käsiä, eikä se sentähden niistä pitäisi."
97. Älä luule voivasi tehdä tyttöä viehättäväksi tekemättä häntä onnelliseksi. Sinä et voi millään tavalla muuttaa hyvän tytön luontoa — sinä et voi millään tavalla tukahuttaa niitä vaistoja, jotka kutsuvat häntä rakkauteen ja ponnistuksiin — ilman että se lähtemättömin kirjaimin kaivertuu hänen kasvoihinsa ja tuo niihin kovuuden, joka on sitäkin tuskallisempi nähdä, kun se ryöstää kirkkauden viattomuuden silmistä ja sulouden hyveen otsalta.
Naisellisten kasvojen täydellinen sulous voi johtua ainoastaan siitä ylevästä rauhasta, joka perustuu onnelliseen ja hyödylliseen elämään — hempeäin muistojen täyttämään, ja tämän rauhan yhtymisestä siihen vieläkin ylevämpään lapsellisuuteen, joka on yhä täynnä luottamusta ja lupausta; — joka samalla kainona ja iloisena aina herättää toivon yhä paremmista voitoista ja saavutuksista. Siellä ei ole vanhuutta, missä tämä lupaus on vielä säilynyt.
Sinun velvollisuutesi on siis ensiksi kehittää hänen ruumiillista olemustaan, ja sitten, mikäli hänen vahvistuvat voimansa sallivat, täyttää ja kasvattaa hänen sieluansa kaikella sillä tiedolla ja kaikilla niillä ajatuksilla, jotka ovat omiansa tukemaan hänen luonnollista oikeudentunnettaan ja jalostamaan hänen luonnollista rakkaudenvaistoaan.
Kaikkea sellaista tietoa on hänelle annettava, joka tekee hänet kykeneväksi ymmärtämään, jopa avustamaankin miesten työtä; mutta sitä ei ole annettava vain paljaana tietona, — ei niin kuin olisi se tai voisi olla hänelle oppi-aineena, vaan ainoastaan opastuksena tunteelle ja arvostelulle. Hänen ylpeytensä tai täydellisyytensä päämääränä ei sillä seikalla sellaisenaan ole mitään merkitystä, osaako hän useita kieliä vaiko vain yhtä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän osaa olla hyväntahtoinen muukalaista kohtaan ja että hän ymmärtää vieraan kielen kauneuden. Ei merkitse mitään hänen omaan arvoonsa tai hänen omaan arvokkaisuuteensa nähden, tunteeko hän tätä tai tuota tiedettä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän on hankkinut itselleen tavan ajatella oikein, että hän tajuaa luonnonlakien tarkoituksen, väistämättömyyden ja rakkauden ja että hän voi seurata ainakin yhden tieteellisen tutkimusalan polkuja aina sen nöyryyden laakson kynnykselle asti, jonne vain viisaimmat ja jaloimmat miehet pääsevät, tunnustaen ijäti olevansa vain lapsia, jotka poimivat kiviä rajattomalta rannalta. Ei merkitse paljoa, kuinka monen kaupungin aseman hän tuntee tai kuinka monen tapahtuman vuosiluvusta tai kuinka monen kuuluisan henkilön nimestä hän on selvillä — ei ole lainkaan kasvatuksen tarkoituksena tehdä naisesta hakemistokirjaa; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän oppii koko olemuksellaan tunkeutumaan siihen historian kohtaan, jota hän lukee, eloisasti ja voimakkaasti toistamaan sen tapahtumat omassa kirkkaassa mielikuvituksessaan, tarkalla vaistollaan tajuamaan sen kiihkeät kohtaukset ja näytelmälliset suhteet, jotka historiankirjoittaja liian usein himmentää omilla mietelmillään ja rikkoo omilla järjestelyillään; hänen tulee havaita jumalallisen palkinnon salattu tasapuolisuus ja läpi pimeydenkin nähdä sen tulikutomuksen kohtalokkaat langat, jotka sitovat hairahduksen sovitukseen. Mutta ennen kaikkea tulee hänen oppia avartamaan tunne-alttiutensa rajoja, kunnioittaen sitä historiaa, joka ikuisiksi ajoiksi muodostuu sen silmänräpäyksen kiitäessä ohi, missä hän itse rauhassa elää, ja sitä nykyistä onnettomuutta, jota, jos hän vain oikein siitä huolehtisi, ei enään senjälkeen esiintyisi. Hänen pitäisi kuvitella, mitä vaikutusta sillä saattaisi olla hänen ajatuksiinsa ja käyttäytymiseensä, jos hänet joka päivä asetettaisiin katselemaan kärsimyksiä, jotka eivät sen takia ole vähemmän todellisia, että ne ovat kätkettyjä hänen katseiltansa. Hänen tulisi edes joten kuten oppia näkemään sen pienen maailman mitättömyys, missä hän elää ja rakastaa, verrattuna siihen maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa; — ja juhlallisesti tulisi häntä opettaa pyrkimään siihen, ett'eivät hänen hurskaat ajatuksensa olisi heikkoja niiden seikkojen lukuun nähden, jotka niihin sisältyvät, tai ett'ei hänen rukouksensa olisi veltompi silloin kun hän pyytää hetkellistä lievitystä puolisonsa tai lapsensa tuskiin, kuin silloinkaan kun hän rukoilee niiden monien puolesta, joilla ei ole ketään rakastavaa olentoa hoivanaan ja "kaikkien niiden puolesta, jotka ovat epätoivossa ja raskautetut".
98. Huolimatta kaikesta siitä ulkokultaisuudesta, johon julmat, typerät tai kavalat ihmiset tekevät itsensä vikapäiksi alituisesti puhuessaan "velvollisuudesta tyytyä siihen osaan, jonka Kaitselmus on kullekin määrännyt", on sentään hitunen syvintä ja pyhintä totuutta tässä sanassa, ja siitä saa se sen voiman, joka sillä vieläkin on, vaikka sitä lakkaamatta hokevatkin säälimättömät ja ymmärtämättömät huulet ja vaikka sen kätkevätkin syvyyksiinsä epäilevät ja katkeroituneet sydämet.
Ell'ei tosiaankaan tehtäisi vähintäkään yritystä heidän varhaisimman kasvatuksensa aikana määritellä, mihin toimiin kansan nuorukaisista kukin yksilöllisesti soveltuu, tai ell'ei lainkaan huolittaisi asettaa niitä, jotka eittämättömästi ovat osoittaneet kykyä erikoisiin tehtäviin, niille paikoille, jotka he parhaiten voivat täyttää — niin silloin olisi mitä julkeimpia ja hävyttömimpiä tapoja, millä voidaan Jumalan nimeä väärin käyttää, sanoa hurjan kilpailun ja taistelun aikaansaamaa yhteiskunnallisen järjestyksen ja elämän surkeata sekamelskaa Kaitselmuksen työksi. Mutta jos oikealla hetkellä vakavasti yritetään hankkia nuorisolle, sen kykyjen mukaan, työtä, johon se parhaiten soveltuu, luulen minä lopulta sen järjestelmän osoittautuvan parhaaksi, joka vähiten herättää ajatuksia yhteiskunta-elämän tulevasta tavattomasta edistyksestä.
Edistyksen oikea tarkoitus, jota ei ihmisten voiman ja onnen nimessä voida kieltää, ei ole korkeampien asemien ja arvojen valloittamiseksi käydyn taistelun telmeessä ja levottomuudessa, vaan siinä, että asteettain parannetaan keinoja sen elämän tarkoituksen täyttämiseksi, jonka olemme valinneet tai jonka olosuhteet ovat meille määränneet. Minä luulen sentähden, ett'ei työmiehen kunnianhimon päämääränä pitäisi oleman mestariksi pääseminen, vaan jokapäiväinen yhä hienostuneemman ja yhä esikuvallisemman taitavuuden hankkiminen omassa ammatissaan, palkkansa säästeliäs käyttäminen, niin että hän vähitellen rikastuttaisi ja somistaisi kotiansa yhä valikoidumpaan, vankempaan ja mukavampaan suuntaan, ja että hän kykenisi varaamaan onnellisen vanhuutensa täydelliseksi turvaksi summan, joka tekisi hänet riippumattomaksi vain sairaille ja rutiköyhille tarkoitetusta avusta, ja joka myös riittäisi auttamaan hänen lapsiaan sellaiseen asemaan elämässä, mikä vastaisi hänen omaa asemaansa. Ell'ei hänen palkkansa riitä kaikkeen tähän, on se suhteettoman pieni; mutta jos se on saavuttanut tämän oikeudenmukaisen korkeuden, en minä luule hänen ajautuvan, tulojen mahdollisesti kasvaessa suotuisten liike-olojen vallitessa tai jakamalla voiton mestarinsa kanssa, kuumeenomaiseen toimintaan elinehtojensa täydelliseksi muuttamiseksi ja ryhtyvän melkein välttämättömänä seurauksena edellisestä viettämään päiviänsä tuskallisessa tyytymättömyydessä oloihinsa ja lohduttomassa jokapäiväisen elämänsä halveksunnassa, koska ei mikään tuleva menestys voisi korvata hänelle kaikkea tätä. Minä pysyn tässä uskossani sitäkin suuremmalla syyllä, kun, vaikka otaksuisimmekin asteettaisen nousun yhteiskunnallisessa asemassa kaikille niille henkilöille mahdolliseksi, jotka käyttäytyvät oikein, kokemukseni ei johda minua luulemaan, että tuo ylennys sellaisenaan, jos se saavutettaisiinkin, edistäisi heidän onneansa.
99. Ota meren rannalta kourallinen pikkukiviä, jotka kaikkia samalla lailla kohteleva meri on hyökyaaltojensa veljellisellä tasapuolisuudella kasvattanut kaikki eroituksetta pyöreiksi, ja sinä olet havaitseva hyvin pienen eroituksen jalojen ja arvottomien kivien välillä. Mutta se ankara kasvatus, jonka jalokiviseppä niille antaa, kertoo sinulle toisenlaisen tarinan. Halvinkin kivi siitä parantuu, mutta jaloin tulee niin paljon arvokkaammaksi, ett'et sinä enää voi lukea niitä molempia samaan ryhmään. Kauniit suonet ja värit ovat nyt kaikki kirkastuneet, ja niin voimakas on tässä luonnon pyrkimys, ett'ei hiominen ainoastaan osoita, mikä kivistä on paras, vaan että se paras on juuri ihanimmaksi hiottavissa. Sinä et ainoastaan havaitse, että sellaisilla kivillä on enemmän arvoa kuin toisilla, vaan sinä näet myös selvemmin tämän arvon enemmyyden; ja jota vähemmän kivellä on arvoa, sitä huonommin näet sinä sen vähänkin, mikä sillä on.
Mutta se kasvatuksen laki, joka tavalliselle ylpeydelle tuottaa suurinta surua, on se, että kaikki sen voitot kasvavat korkoa korolle, niin että jota pitemmälle työssämme ehdimme, sitä kauvemmaksi jättää jokainen hetki meidät niistä nerokkaammista henkilöistä, joiden kanssa me alkuaan samanlaisten olosuhteiden vallitessa läksimme taipaleelle. Kaksi lasta käy koulua käsi kädessä ja tavaa puolisen tuntia samaa sivua. Koko ikänänsä eivät he sitten enää tavaa samaa sivua. Toinen on pian sivun edellä — kaksi sivua, kymmenen sivua — ja vaikka molemmat tekevät yhtäläisesti työtä, suurenee välimatka alituisesti — lasten syntyessä ei sitä ollut lainkaan olemassa, niiden kuollessa on se suunnaton.