Luonto ja ihminen: Poimintoja eri teoksista - John Ruskin

Tässä saatat sinä eroittaa oikean kasvatuksen väärästä. Väärä kasvatus on ihana ja suloinen, se lämmittää sinua ja saa sinut päivä päivältä ajattelemaan yhä parempaa itsestäsi. Kun sitä vastoin oikea kasvatus on kuolettavan kylmä, sen kilvessä on Medusan pää ja se saa sinut päivä päivältä ajattelemaan itseäsi yhä mitättömämmäksi.

100. Alituisesti kuulen minä tuota kummallista puhetta, että "kuinka vaikeata onkaan saada ihmiset maksamaan kasvatuksestaan!" Ajattelisinko minä niin! Panetko sinä lapsesi maksamaan kasvatuksestaan tai ajatko sinä sen niihin pakolla ja ilmaiseksi. Ethän sinä odota heidän maksavan sinulle opetuksestaan muulla tavoin kuin tulemalla hyviksi lapsiksi. Miksi vaadit siis, että talonpoika maksaisi kasvatuksestaan muulla tavoin kuin tulemalla hyväksi, kelvolliseksi mieheksi? — Luulisinpa, että siinä on maksua kylliksi, jos me vain pääsemme siitä selville. Maksua kylliksi sekä hänelle että meille. Sillä siinä on jälleen yksi suuria kansallisia erehdyksiämme, että ihmiset aina pitävät kasvatusta keinona paremman toimeentulon hankkimiseksi. Kasvatus ei ole mikään tuottava kauppa, vaikka se on kylläkin kallista; eivätkä sen parhaatkaan saavutukset tuota milloinkaan mitään rahanarvoista. Ei mikään kansa ole konsanaan ansainnut leipäänsä ei suurilla taiteillaan eikä suurella viisaudellaan. Mutta kylläkin pienemmillä taiteillaan tai teollisuudellaan ja käytännöllisillä tiedoillaan; sen jaloa oppia, sen jaloa viisautta ja sen jaloa taidetta täytyy aina ostaa aarteena, mutta niitä ei voida koskaan myydä väestön elatukseksi. Sinä et opi elääksesi — sinä elät oppiaksesi. Sinun velvollisuutesi on uhrata ja uhrautua kansakunnan kasvatukselle, eikä siten tuottaa enemmän rahaa, mutta parempia — ihmisiä; — mahdollisimman paljon hyviä ja kunniallisia kansalaisia. Heissä on sinun "rahojesi arvo".

101. On vapautta ja vapautta. Tuo virta tuolla, niin kristallinkirkas ja nuolennopea, jonka kuohu temmeltää ilmassa kuin metsävuohen varsain valkoinen lauma, on kyllä vapaa, Nyt katoaa se rannattomiin, rajattomiin rämeihin — tihkuu näkyviin taas, matalana ja hitaana, aina mistä sitä vain haluttaa, väliin sieltä, väliin täältä, myrkyllisten kaislojen ja poreilevan liejun keskeltä — se on yhä vapaa. Valittavinamme ovat kumpikin laji vapautta — kumisevan kallioseinän ahtaus tai hyllyvän hiekan mykkä ja muodoton ranta…

Tahdotko lähettää lapsesi — tahdotko tosiaankin — huoneeseen, missä on pöytä katettu makein viinin ja hedelmin — joista toiset myrkytettyjä, toiset eivät? Ja voitko sanoa: "Valitse vapaasti lapsukaiseni! On niin hyödyllistä sinulle saada valita vapaasti; se kehittää sinun luonnettasi — yksilöllisyyttäsi! Jos valitset väärän maljan tai väärän hedelmän, kuolet sinä ennen päivän laskua, mutta sinä olet hankkinut itsellesi vapaan lapsen arvon."

Tuntuuko sinusta tämä kysymyksen tahalliselta kärjistämiseltä? Mutta minä sanon sinulle, sinä vapauden ihailija, ett'ei ole valintaa, joka ei samaten koskisi elämää tai kuolemaa. Mikään teko ei ole mahdollinen, mikään teon valinta ei ole mahdollinen väärän teon, väärän valinnan tuomatta mukanaan myrkkyä, joka sitten ijäksi on jäävä suoniisi. Et ikinä voi enää sen jälkeen tulla siksi, miksi sinä olisit voinut tulla, ellet olisi tehnyt sitä tai valinnut tätä. Sinä olet "kehittänyt luonnettasi", ehkä! Et suinkaan! Jos valitsit väärin, turmelit sen, ja vielä ikipäiviksi! Useasti olisi ollut sinulle parempi, että tulikuuma rautakanki olisi iskenyt sinuun ja heittänyt sinut pois siltä paikalta, poltettuna ja avuttomana, kuin että sinä valitsit niinkuin valitsit. "Sinä olet menettelevä paremmin seuraavalla kerralla!" Ei. Seuraavaa kertaa ei tule koskaan. Seuraavalla kerralla esiintyy valinta vallan toisessa muodossa — koskee vallan toisia asioita — ja sinä itsekin olet heikompi kuin ennen sen pahan takia, johon lankesit, kuten valintakin on oleva epäilyttävämpi kuin koskaan ennen sumentuneen katseesi takia. Ei kukaan tule viisaammaksi eikä väkevämmäksi tekemällä sitä, mikä on väärin. Sinä tulet viisaammaksi ja väkevämmäksi vain tekemällä sitä, mikä on oikein, joko sinua siihen sitten pakotetaan tai ei; tärkeintä, yksinään välttämätöntä on tehdä niin, minkälaisen pakon alaisena tahansa, siksi kunnes voit tehdä sen ilman pakkoakin. Mutta silloin oletkin sinä mies.

"Mitä!" saattaisi joku itsepäinen nuorukainen ehkä epäillen väittää —; "eikö kukaan viisastu tekemällä sitä, mikä on väärin? Enkö minä paraiten opi tuntemaan maailmaa kokemalla, mitä siinä on pahuutta ja katumalla sitä? Enkö minä ole tällaisenanikin oppinut paljon hairahduksistani?" Se ponnistus, joka sai sinut jälleen osaksi parantumaan, maksoi todellisuudessa kalliin hinnan; se ajatustesi osa, joka sai sinut huomaamaan hairahduksesi, maksoi kalliin hinnan. Äly ja voima, jotka sinulle jäivät ja joita sinä käytit oikein, saavat palkintonsa; ja tuskastasi ja katumuksestasi ja tutustumisestasi hulluuden ja synnin hahmoihin opit sinä kyllä jotakin; kuinka paljon vähemmän sinä olisit oppinut, jos sinä olisit aina pysynyt oikealla polulla, sitä ei voida konsanaan ratkaista, mutta varmaa on, että se on vähemmän. Vapaa valintasi hävitti sinulta aivan yksinkertaisesti paljon elämää ja voimaa, joita sinä et koskaan enää voi voittaa takaisin. On totta, että sinä nyt tunnet sian tavat ja ravan maun, mutta etkö usko, että isäsi olisi voinut opettaa sinut tuntemaan parempia tapoja ja miellyttävämpää makua, jos olisit pysynyt hänen talossaan, ja että se tieto, jonka menetit, oli paljoa suurempi ja suloisempi kuin se, jonka voitit? Mutta "vapaus kehittää minun yksilöllisyyttäni!" Yksilöllisyytesi on Jumala sinulle antanut ja se riippuu sinun rodustasi; ja jos sinun yksilöllisyytesi on sellainen, että siitä kannattaa puhua, et sinä tarvitse vapautta. Sinä tarvitset vain pakopaikan, missä voit työskennellä, ja rauhaa ja valoa — et mitään muuta — siinä vain sinun ehdottomat tarpeesi; jos enempää vaadit, ei se suinkaan enää koske vapautta, vaan ohjausta, opetusta, nuhdetta ja osanottoa. Mutta ell'ei sinulla ole varsinaista yksilöllisyyttä, jos sinulta puuttuu todellista luonnetta tai ell'ei sinussa kuohu oikea pyrkimys, silloin tahdot sinä kyllä olla vapaa. Sinä alat aikaisin ja poikana sinä jo vaadit ollaksesi mies ja miehenä luulet sinä olevasi yhtä hyvä kuin kuka tahansa. Sinä valitset vapaasti syödäksesi, vapaasti juodaksesi, vapaasti kompastuaksesi ja kaatuaksesi ja lopulta vapaasti kirotaksesi itsesi ja kuollaksesi. Kuolema on ainoa todellinen vapaus, mikä on meille mahdollinen, ja se on täydellistä vapautta — se on lupa jokaisen mädäntyvän ruumiin hiukkasen irtautua viereisistä hiukkasista ja pitää huolta vain itsestään. Sinä nimität sitä lihan "turmelukseksi"; mutta ennen kuin siihen tullaan, on koko vapaus samanlaista sielun turmelusta. Sinä vaadit ajatuksen vapautta; mutta ell'ei sinulla ole riittävää aihetta ajattelemiseen, ei sinulla myöskään ole ajattelemisen tarvetta; ja jos sinulla on riittävää aihetta, ei sinulla kuitenkaan ole tarvetta ajatella väärin. Vain yksi ajatus on sinulle mahdollinen, jos olet viisas, ja se on — että vapautesi on geometrisessä suhteessa tyhmyyteesi.

"Mutta eikö meidän ole kiittäminen yksinomaan ajatuksenvapauttamme koko aikamme edistyksestä ja toiminnasta?" Jossakin määrin on meidän niistä — siitä hyvästä, mikä meissä on — kiittäminen useiden valheiden paljastamista ja pääsemistämme pahan pauloista. Mutta tästä ei meidän tule olla kiitollisia vapaudelle, vaan vapautumisellemme paheista ja julmista valtijoistamme. Jalot miehet ovat uskaltaneet ryhtyä tutkimaan valheita, joita oli kauvan julistettu, ei siksi, että nämä miehet olisivat olleet vapaa-ajattelijoita, vaan siksi, että he olivat niin rehellisiä ja syvällisiä ajattelijoita, ett'ei valhe enää voinut jäädä heiltä huomaamatta. Ajatuksen tai sen ilmaisujen supistaminen vainon avulla on luonnollisesti vain yksi muoto väkivaltaa, jota saattaa puolustaa tai ei, kuten kaikkea muutakin väkivaltaa, aina sen henkilön luonteen mukaan, jota se kohtaa, ja niiden jumalallisten ja ikuisten lakien mukaan, joihin se nojaa tai joita se loukkaa. Meidän ei pidä polttaa ihmistä elävältä vain siksi, että hän sanoo Atanasiuksen uskontunnustuksen loukkaavan kieli-opin sääntöjä, eikä anastaa piispalta hänen palkkaansa vain siksi, että joudumme hänen kanssaan väittelyssä tappiolle; mutta ei meidän myöskään tule sallia juopuneiden miesten hoilata kadulla öiseen aikaan. On paljon totta siinä Millin tutkielman osassa "Vapaudesta", joka käsittelee ajatuksen vapautta; useita tärkeitä totuuksia on siinä kauniisti esitetty, mutta monta, jotka ovat vähintäin yhtä tärkeitä, on jätetty pois, ja vaaka kallistuu sen tähden epätasaisesti. Sanan vapauden tulisi suuren kansan keskuudessa muodostua samanlaiseksi kuin sivistyneessä seurassa, missä kyllä vallitsee puhevapaus, mutta missä ei kirkuminen eikä reuhaaminen kävisi päinsä; tai samanlaiseksi kuin tavallisessa neuvoskunnassa missä kuunnellaan kuuntelemisen arvoisia miehiä sopivaan aikaan ja määrätyin rajoituksin. Se määrä vapautta, jonka sinä oikeuden ja kohtuuden mukaan voit luovuttaa sille tai tälle ihmisjoukolle, on tavallisesti kääntäin verrannollinen sen pyrkimykseen saada se; ja yleinen sivistys tai järjestykseen kutsuminen olisivat sangen usein paikallaan tässä meidän Englannissamme. Muutoin on vapauden hyviä vaikutuksia tai vahingollista höllyyttä punnitessa mahdotonta ratkaista, mikä johtuu rajoituksesta ja mikä johtuu hillittömyydestä tai missä on niiden oikea raja. Minä kiukustuin kerran pari kesää sitten varsin ankarasti Skotlannissa sen tähden, että Atholin herttua esti minut tutkimasta Glen Tiltin gneissi- ja liuskakivimuodostumia ajalla, joka olisi minulle paraiten sopinut; mutta lopulta minä ne kuitenkin näin ja kaikessa rauhassapa vielä, ja juuri tuosta estelystä, joka minua suututti, riippui todennäköisesti se seikka, että ne vielä olivat paikoillaan, ja ettei mikään roisto-osakeyhtiö ollut räjäyttänyt niitä ilmaan; jota vastoin Loch Katrinen ja Geneve-järven "vapaat" tiet ja lahdelmat on iki-ajoiksi halveksien sotkettu ja hävitetty, ei jonkun herttuan, vaan kymmenien tuhansien typeräin tyrannien toimesta.

Joku rovasti tai tuomiokapituli saattaa siis ehkä väärin määrätä minut maksamaan pari penceä sen tai tämän tuomiokirkon näkemisestä; — mutta sinun vapaa roskajoukkosi repii tornit ja kaikki aivan minun kuuluvissani, enkä minä koskaan enää pääse näkemään mitään. Ja ell'en minä pääsekään rotkon graniittikerrostumille asti, tulee niiltä joka tapauksessa virta alas minun luokseni Garryyn, puhtaana ja iloisena; mutta Beddington Parkissa estää minua etenemästä jonkun rakennuskeinottelijan hiljattain pystytetty lauta-aitaus; ja kirkkaan Wandelin (Popen "sinisen läpikuultavan Wandelin"), jonka vesi on yhtä jumalallista kuin kastalialaisen lähteen, täyttää vapaa yleisö vanhoilla kenkärajoilla, inhoittavilla saviastianpalasilla ja tuhkalla.

102. Kaksikymmentä vuotta sitten ei ollut viehättävämpää alankomaamaisemaa koko Etelä-Englannissa tai vienon inhimillisen leimansa ja elämänsä takia liikuttavampaa näkyä maailmassa kuin seutu, joka välittömästi koskettaa Wandelin lähteitä ja sulkee piiriinsä Addingtonin matalan nummen ja Beddingtonin ja Carshaltonin kylät kaikkine lammikoineen ja virtoineen. Ei koskaan laulanut väsymättömin huulin kirkkaampi ja jumalallisempi vesi kädestä, "joka langettaa sateen taivaasta"; eivät loistaneet koskaan laitumet keväisin eloisampaa kukkaisuhkeutta; ei ilahuttanut koti ihanammin vaeltajan sydäntä rauhallisen ylpeällä iloisuudellaan, jota koetettiin kätkeä, mutta joka siitä huolimatta tuli täydelleen ilmi. Tienoot ovat nykyäänkin (1870) vielä yleisissä karkeammissa piirteissään melkein muuttamattomat; mutta täysissä tosissani väitän minä, ett'en ollut koskaan nähnyt mitään niin ankaran tragillisessa mielessä kaameaa — en edes Pisan rämeillä — en Campagnan haudoilla — en Torcellon hiekkasaarten rannoilla — kuin ne hitaasti silmiin hiipivät näyt, jotka veltto, välinpitämätön, eläimellinen huolimattomuus ja hoidon puute päästävät peittämään tämän viehättävän, jalon englantilaisen maiseman kauneutta; eikä olekaan minusta mikään herjaus eikä jumalattomuus, ei mikään järjetön väite eikä häpeällinen ajatus vastenmielisempi eikä kuohuttavampi, käyttäessäni parasta arvostelukykyäni sen ajatuksen ja tarkoituksen selvittämiseksi, kuin se inhoittava saastutus, joka on tullut näiden lähteiden osaksi niistä juovain ihmislaumain puolelta. Juuri siihen, missä kirkas vesi, värisevänä ja tahratonna kuin puhdas valo laskee Carshaltonin lammikkoon ja kaivaa itselleen säkenöivän uoman someroon läpi sulkamaisen ruohon, joka keinuu ja nuokkuu, levittäen kaikkialle syviä, läpikuultavan kirkkaita juoviaan, jotka ovat kuin sammaleenväriseen helopiihin juotettuja kalcedonikiviä ja joiden sekaan on sinne ja tänne siroiteltu valkeita vesileinikköjä tähdiksi; juuri siihen, missä ensimäiset ojanteet kuplivat ja solisevat, juuri siihen syytävät lähettyvillä asuvat ihmisheittiöt katujensa ja talojensa saastan; lokaläjänsä ja rupajätteensä ja vanhan metalliromunsa ja mädät vaaterääsynsä; sillä koska ei heillä ole kylliksi tarmoa viemään törkyään muualle tai säädyllisyydentuntoa tarpeeksi kaivamaan sen maahan, heittävät he sen virtaan levittämään myrkkyään, joka irtautuu ja kulkee kauvas kaikkiin niihin paikkoihin, joihin Jumalan tarkoitus oli tämän veden mukana lähettää iloa ja terveyttä. Ja pienessä lammikossa muutamien talojen takana etempänä kylässä, missä toinen lähde porisee, makaavat lähteen ja sen pienen sortuneen kanavan, jonka aikoja sitten kaivoivat ja viitoittivat lempeämmät kädet, rikkoutuneet kivet hajallaan, saastaisen, muurisavesta, kuonasta ja tiilenpalasista muodostuneen läjän alla, jota tuo kirkas vesi kuitenkin pitää pakostakin puhtaana; mutta se ei voi valloittaa kuollutta maata loitompaa, ja toisella puolen ahdistaa ja ympäröi lammikon maatuvaa reunaa inhoittava vaahto, ja niin muuttuu se vähitellen mustaksi liejurinteeksi vuosikausien laiskuuden tuloksena. Puoli tusinaa miehiä voisi kuitenkin yhdessä päivässä puhdistaa nämä lammikot ja istuttaa kukkia niiden rannoille, niin että jokainen kesäisen tuulen henkäys levittäisi virvoittavaa tuoksua ja että jokainen kuin Bethesdan lammikon enkelten liikuttama kimalteleva aalto olisi ihmisten ilmoille tullessaan täynnä parantavaa voimaa. Mutta sitä päivätyötä ei ole koskaan uhrattu eikä luullakseni koskaan uhratakaan; eikä koskaan enään ole ihmissydän iloitseva näistä englantilaisista vesilähteistä.

103. Tiedätkö, mitä on orjuus? Otaksu, että jonkun sivistyneen miehen ottaa joku Barbarian merirosvo vangiksi — että hänet pakotetaan raatamaan peltotöissä, että hänet pannaan kahleisiin, että hänet ruoskien ajetaan työhön aamusta iltaan. Onko hän silti välttämättä orja? Ei suinkaan; hän on vain raa'asti kohdeltu vanki. On kuitenkin olemassa työtä, jota ei mikään Barbarian merirosvo saa häntä tekemään, sellaista työtä nimittäin, jota ei kunniallinen kristitty voi tehdä, ei tahdo tehdä, vaikka hän siitä sitten kärsisi kuoleman. Hänet sidottakoon ja häntä suomittakoon, mutta hän on kuullut puhuttavan eräästä henkilöstä, joka muinoin myös sidottiin ja jota myös suomittiin, mutta joka siitä huolimatta ei ollut orja. Hän ei siis ole orja pienimmässäkään määrässä. Mutta otaksuppas, että hän ryhtyy merirosvon palvelukseen ja asianomaista korvausta vastaan pinnistelee merirosvon airoissa, miten on silloin asian laita? Otaksu vielä, että hän soveliaasta maksusta kavaltaa vankitoverinsa ja että hän itse ryhtyy ruoskaa heiluttamaan sen sijaan että saisi sen lyöntejä maistaa — muuttuu piiskuriksi afrikalaisen käskystä, oltuaan ennen piiskattava — miten on silloin asianlaita? Kaikista typeristä harhaluuloista, joita meidän "yleinen mielipiteemme" suosii, luulen minä typerimmän olevan juuri sen, että orjuutta ei enää muka olisi lainkaan olemassa, jos siitä saa hyvän palkan! Kun itse asiassa juuri se seikka, että siitä maksetaan, tekee sen täydelliseksi. Miehen, jonka toinen on myynyt, tarvitsee olla vain puoliksi orja tai ei ensinkään; mutta mies, joka on itse myynyt itsensä! Hän on juuri oikea orja.