Viimeksimainittu oli vast'ikään tullut, ja tuonut Hedvig'ille sievän ruusu-vihkosen.
Hedvig oli tapansa mukaan huolimattomasti ystävällinen. Hän pisti vihkosen vesi-lasiin ja sanoi pari sanaa sen kauneudesta.
Enemmän sitä kiitteli rouva Adelheid, Kerta toisensa perästä hän otti lasin käteensä, pisti nenänsä ruusujen sisään ja kurkisti herkeämättä Erikiin.
Erik oli vähän vaivautuneen näköinen ja alkoi puhella niitä näitä, arvottomia asioita, jokapäiväistä uutta.
Rouva Helding mennä lylleröi sitten sisään, ja kuului kohta kyökin-puolella puuhailevan ja tiuskivan piialle.
"Mamma aikoo meille taas jotakin erinomaista kestitystä, saatte nähdä!" virkkoi Hedvig naurahtaen.
"Hm! jassoo —" vastasi Erik väliäpitämättömästi ja jatkoi sitten vilkkaasti: "No tänä iltana siis saan luvan — sen suuren ilon, olla teidän kavaljeerinanne viehättävällä kävelyllä luonnon helmassa?"
"Ni—in", vastasi Hedvig hymyillen.
"Tänä iltana ja vielä monena iltana", jatkoi Erik, ja katsoi innoissansa Hedvig'iin.
Hedvig nousi äkkiä ylös. Porstuan ovessa kulki joku. Piti mennä katsomaan.