Erik ei nauranut, hän kävi totiseksi; hän katsoi kysyväisesti Koiskaseen, aavistaen jotakin pahaa sanomaa.
"Hän oli tullut sinua tapaamaan, mutta kun olit poissa niin — en tiedä miten hän joutuikaan meidän seuraamme. No, meitä oli yhdessä kuusi, seitsemän ukkoa. Isäsi oli iloinen kerran nähdä pääkaupungin elämää, kehui vähänpäästä olevansa 'kymmenen vuotta nuorempi' näin ylioppilasten joukossa. He veivät häntä ympäri kaupunkia ja kapakat katseltiin toinen toisensa perään. Johan minä useasti kehoitin lopettamaan ja menemään kukin kotiinsa, mutta eihän sitä otettu korviin ollenkaan. Ja Antero-ukko oli hilpeimmillänsä ja piti puheita joka paikassa. Yön selkään sitä mässäiltiin ja viimein tultiin hoilanneiksi vähän liian kovasti kadulla, poliisi tuli, minä ja pari kolme, joilla oli valkoset lakit, juoksimme heti paikalla pois — yliopiston arvo vaati sen. Emme siis tiedä miten siinä oikein kävi, sen vaan sain kuulla kohta kun aamulla aukasin silmäni, että vei kuin veikin poliisi Antero-ukon putkaan, missä hän kai oli vieläkin. No, minä läksin sitten poliisikamariin tiedustamaan ja selvittämään. Totta se oli, isäsi oli ollut siellä, mutta mennytkin jo — mennyt yhtäkyytiä pois koko kaupungista junassa kello yhdeksän, hahaha! kyllä hän mahtoi olla hyvin harmissaan. Poliisi oli luullut häntä erääksi Turpeenoja-nimiseksi kauan haetuksi henkilöksi. Poliisimestari itse oli kuulustellut häntä — viimein saatiin käsiin joku porvari, joka tunsi hänet, ja niin ukko pääsi. — No älähän ole sinä milläsikään, tapahtuuhan tuommoisia.—"
"Kyllä se oli hyvin ikävä tapaus — hyvin ikävä tapaus", sanoi Erik, synkästi katsoen eteensä.
"Mitä vielä, eihän siitä tietoa tule sen laajemmalle", lohdutti Koiskanen.
"No ei vaan — sanomalehtiin ja jokapaikkaan", sopisi Erik. "Saa—a!"
"Vielä mitä! Ole huoleti vaan. Minä käväsin täällä jo illalla — minä pidin toverin velvollisuutena edeltäkäsin ilmoittaa sinulle siitä, ennenkuin kaupungissa —."
"Jaa, jaa, hyvä on", keskeytti Erik poiskääntyen.
"Ja sen kun olen tehnyt, niin sanon siis sinulle hyvästi jälleen tällä kertaa. Älä ole milläsikään, veikkonen —"
"Hyvästi!"
Koiskanen meni.