"En toki!"
"Sepä olisi milt'ei parempi. Siinä saa edes tyttöjen kanssa hoilottaa — ja ties sen mitä lystiä pitää kulissien takana."
"Hahaha, on niitä maailmassa hulluuksia."
"No on, älä muuta sano. Eihän nyt enää kohdata normaalisia ihmisiä kuin aika harvassa. Mitkä riehuvat raittiutta, mitkä pyhyyttä, mitkä isänmaanarakkautta, mitkä mitäkin — kaikki keppihevosillaan karkaavat päin seiniä. Normaalinen ihminen taas — jaa, tässäpä saamme vihiimme — lyhykäisesti sanoen, normaalisen ihmisen on 'oma suu proximus '."
Pitkänläntä, laiha piika toi tarjottimella pulloja ja laseja, ja töllisteli herroihin, jotka naurelivat normaali-ihmiselle.
"Toiselle pöydälle", käski Ödeberg, osottaen divaanipöytään.
Piika vei tavarat sinne ja meni. "Tuo tyttö on väliaikainen vaan", sanoi ikäänkuin anteeksi-anoen Ödeberg, kaataessaan laseihin, "hyvä tyttö muuten, mutta hänellä on yksi vika, naisen suurin vika: hän on ruma. Sinä satuit tänne pahaan aikaan, siihen nähden. Entinen erosi täältä menneellä viikolla, hänen täytyi mennä reisuun — hm! — kylpemään, hahhah; aikaistahan se on, mutta minkä sille tekee, kun pakko vaatii."
Erik naureli.
"No, saas tästä!" Ödeberg kävi kiinni lasiinsa.
"Saahan sitä yhden lasin juoda", sanoi Erik ja teki samoin. "Eihän tässä käyne kuin isä-ukon sentään."