"Emme me maamoukkia ole. — Ja unhota sinä pois tuo asia, ei se ansaitse sitä arvoa, mitä siihen panet. Luuletko tosiaan, että pääkaupunkilaiset viitsivät pitemmältä puhella muutaman talonpojan viinavehkeistä?"
"Eihän siitä muuten puhuttaisi, mutta sehän tässä ilkeintä on: minä ikäänkuin pidän vireillä tuota pilkkaa — milloin minua nähdään, johtuu heti mieleen taas tuo juttu ja nauretaan ja ilveillään selän takana, jos ei edessäkin. — Pirun harmi!"
"Hahhah! No ole täällä sitten, taikka mene johonkin reisuun. Vai onko sinulla kiireiset opinnot? Miksikä mieheksi sinä oikeastaan luet?"
"Papiksi, jos siitä sitten mitään tulee."
"Vai papiksi?"
"Eipä se tie minua oikein miellytä."
"No niin, arvattavasti — mitenkä se miellyttäisikään? Kyllä minun täytyy suoraan sanoa sinulle: mitä sinä ajattelet, mies, vai ajatteletko mitään ollenkaan?"
Autio ei vastannut, hän oli ikäänkuin häpeissään.
"Lääketieteesen olisi minulla ollut taipumusta", mutisi hän sitten; "en tiedä miten tulinkaan kääntyneeksi jumaluus-oppiin."
"Jumaluusoppiin", toisti Ödeberg. "Mitä siinä opit oikeastaan? Mikä Jumala on, ensiksikin, sanoppa se?"