"Joutavia johtuukin mieleeni!" huudahti hän! "nyt on kaikki hyvin, kaikki niinkuin oleman pitää, nyt olen oikea ihminen, nyt ovat suomukset silmiltäni pudonneet." Mutta ei hän vaan tahtonut saada sitä mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä, minkä tuon muutoksen olisi luullut matkaansaattaneen. Pysyäksensä roveissaan täytyi hänen yhä ylläpitää mieltänsä pitkillä puheilla ja suurella suulla. Uudessa asunnossaan luultiin häntä ylen oppineeksi mieheksi ja siellä hän kohta sai tohtorin arvon. Entisistä tovereistaan erkani hän erkanemistaan ja kun ei vielä niin pian päässyt tulevain tiedekuntalaistensa tuttavuuteen, seurusteli hän ensimmältä nuorten kanssa, jotka paraiten pitivät hyvänänsä hänen viisauttansa. Syynä, siihen että hän valitsi uusia seurustelukumppaneita taisi myöskin olla tieto ja toivo, ett'ei näitten parissa tulisi puheeksi tuo hänen isänsä huvitteleminen pääkaupungissa. Se harmi vaan ei ollut haihtunut hänen mielestään. Hän oli käynyt melkein vihamieliseksi talonpoikia kohtaan ylimalkaan ja enemmän kääntynyt svekomaaniksi. — Ja mainiten vielä muutosta aineellisella alalla: tuo raitis Autio oli ruvennut viinaan meneväksi; hän oli enemmän tai vähemmän hiivassa harva se päivä.
* * * * *
Sundberg'in kahvilassa istui seura nuoria miehiä.
"Komiteeoja ja kometiioja jos johonkin sorttiin", virkahti eräs, pannen pihditetyn sanomalehtivihon, josta luki, polvelleen ja ottaen ryypyn lasistaan; "jos jotakin valmistellaan ja muokataan —"
"Mikä useimmiten sietäisi nukkua nahkoihinsa heti", sanoi Erik Autio pilkallisesti.
"Melkeinpä vaan", vastasi edellinen puhuja, kohottaen taas sanomalehti-pihdin silmiensä eteen.
— "Ja valtion rahoja niitä jaetaan jos johonkin tarkoitukseen, Runoseppä Ruona on, näen mä, saanut kolmetuhatta markkaa matkarahaa ulkomaille — saa nähdä mistä hän sen jumalansäkeneen sieltä löytää."
"Voipi olla varasto siellä", arveli toinen. "Jaa, jaa, annappa hänen päästä oikein Muusain lähteelle, kyllä niitä siitä suihkii!"
"Mahtoi hän tyytyä suomalaisiin Muusiin vaan", sanoi Autio naurahtaen.
"Niin! onhan niitä täälläkin", yhtyi siihen sanomalehtein lukija. "'Käy sisään vaan sä Suomen runotarkin, tääll' on jo sija suotu sullekin,' lausui juhlarunoilija jo hyvän aikaa takaperin — eiköpä niitä lie sitten sikiytynyt enemmänkin."