"Onhan Erik aina tähän asti hyvin käyttänyt itsensä", puuttui puheesen emäntä. "Suokoon Jumala että hän olisi samallainen edeskinpäin. Isoissa kaupungeissa on paljon kiusauksia."
"Noo, kestäähän niitä aika mies", vastasi vieras. "Mutta rahoja siellä menee riskisti. Koettavat kovin apinoida Pariisia; pariisilaisiin turhuuksiin keräillään rahoja basaareilla ja arpajaisilla, joissa ylhäiset neidet alentautuvat astumaan syöteiksi tiskien taakse."
"Jaa, kaikkea keksitään tässä köyhässä Suomessakin."
"Minä puolestani olen hyvin tyytyväinen, ett'en siellä opiskellut. Rupesin yksinkertaiseksi maanviljelijäksi, niin säästyi vähän edes isä-ukon rahoja. — Mutta hyvästi nyt, hyvät ihmiset, tällä kertaa taas!" Maanviljelijä meni.
"Jaa, lähden kuin lähdenkin Helsinkiin", lausui Antero, kun kahdenkesken jäivät taas. "Lönnpum on kuulen ma kirjoittanut, ett'ei Erik taida papiksi enää aikoakaan. Se olisi katkera pettymys meille."
"Ohhoh, no johan sitä pelkäsin! Miksikä hän siis aikoo?"
"No maisteriksi, mikä hän on ollut jo tähänkin asti. Se on lorua ja veruketta vaan, luulen minä, että siihen enempää oppia tarvitsee. Koulunopettajalla on kirja nenän alla aina kun luettaa, onko hän viisaampi kuin pappi, joka aivan vapaasti saarnaa!"
"Sitäkö sinä sanoit rovastin pojalle?" kysyi emäntä hiukkasen hymyillen.
"En, mutta sinulle sitä sanon. — No olipa miten oli, laitahan vaatteita laukkuun ja evästä vähän, ja mieti tyttöjen kanssa mitä pääkaupungista tahtoisitte, kyllä minä ostan ja jaksan ostaakin. Ukko menee kerrankin maailmaa katsomaan vähän laajemmalta, näet. Kumma ett'en ennen ole ajatellut semmoista reisua — aina vaan tyytynyt tuohon vähäiseen maakaupunkiimme."
"No menehän Jumalan nimessä — mutta yksi asia tässä tuumassasi vähän huolettaa."