Hän vaaleni.
"Eihän se ole kuin rantti — ja Hullenrantti, et osaa oikein sanoa hänen nimeänsä", korjasi toinen ajuri.
"Niin no Hullurantti sitten, jotain hulluutta se on —"
"Missä hän asuu?" kysyi Erik.
Miehet arvelivat luultavasti pitäisikö pari markkaa vaatia taas.
"Aah! Hultencranz —" iski Erikin mieleen, jossa silmänräpäyksessä kaikki tunnetut ja tuntemattomat upseerit olivat paraatia kulkeneet. "Niin sen niminen on niistä yksi", virkkoi hän enemmän itsekseen.
"No niin, aivan niin se on", huudahtivat molemmat vossikat.
Saatuansa vielä tietää kadun ja numeron, astui Erik taas esplanaadiin, kävellen ensin hitaasti, mutta kiiruhti kohta kun pääsi pois noitten vossikkain silmistä, ja suoraan heidän antamansa osoitteen mukaan.
"Mutta olisiko se mahdollista, että Hedvig — tuntee tuon upseerin, ja salaa sitä tuttavuutta — Minkätähden? — Ei, ei, tuhannen kertaa ei, minä en usko sitä — en vaikka — —
"Jos ei se ollutkaan Hedvig — ja nuo roistot valehtelevat vaan, kiskoaksensa minulta rahaa — niin sen täytyy olla, mutta saanhan tännepäinkin kerran kävellä joutessa.