"Miksei, miksei, naureli Föhrberg.
"Muskati-viiniä se on", oikaisi Antti, häveten äitinsä tähden.
"No kotti eli katti, eikös se nyt ole sama", sanoi emäntä mennessään ulos.
Antti seurasi häntä.
Lydia ja Föhrberg jäivät kahden kyhentelemään, mutta valitettavasti kahdenolo pian keskeytettiin. Isäntä astui sisään. Nuoret luopuivat erille toisistaan. Lydia oli vähän hämillään.
Vielä juteltiin vähän aikaa niitä näitä ja juotiin kahvia; sitten sanoi
Föhrberg jäahyväisensä sekä lupasi tulla iltasella takaisin.
"Joko taas olet syleksinyt ja niistänyt nenääsi laattiaan?" virkkoi Miina miehellensä, harmistuneena katsoen permantoa, ja tunki kotiväen kamarista.
"Älä läkätä", mutisi Hovilainen poismennessään.
"Mitäs siihen sanot, Lydia", virkkoi hän sitten Lydialle, "Jos pääset miniäksi Hannulaan?"
"Kysykää sitä Annalta", vastasi Lydia; "minulle mokoma kunnia ei kuulu".