Timo heitti ylenkatseellisen silmäyksen entisiin ystäviinsä, kun meni pois vaimonsa kanssa.
Surkastunut oli toivon taimi heidän sydämessään ja Timokin jo arveli, ett'ei se enää milloinkaan elpyisi. Ääneti ja miettien maallisen onnen katoavaisuutta ajaa hytkyttelivät he kotiinsa viettämään surullisia päiviänsä.
* * * * *
Hyvällä mielellä sitä vastaan oltiin toisissa kärryissä. Virkkukin valjaissa oli melkein tavallista vikkelämpi.
"Saakelin sukkelat ongelmat oli noissa käräjissä", sanoi Hovilainen, naurahtaen. "Ei Hannulan Taavi saa solmujaan selviämään ei kuuna päivänä".
"Eikä siinä auta taivaasta pudonneet ylioppilaatkaan", vastasi Kokka, myös nauraen.
"Saakelin hyvä sekin että ilmaisitte tuon Annan kujeita", jatkoi Hovilainen. "Tietysti teillä ei ollut eikä voi olla pitempiä ajatuksia hänen tuttavuudestansa kuin ainoastaan hetken huvitus — hän kun on sievän näköinen kasvoiltansa".
"Mitäs minulla muuta olisi", vastasi Kokka, kohauttaen olkapäitään.
"Hm! Semmoinen tyttö tuo meidän pyhä Anna on — ei hän yhteen tyydy, vaan Lydia, hän on heti toisellainen, säädyllisempi kuin moni korkea-arvoinenkin nainen".
"En juuri mielelläni toivoisi, että neiti Lydia saisi tietää tuosta
minun yhtymisestäni Annan kanssa", sanoi Kokka; "enkä minä olisi koko
Annaa muutoin maininnutkaan, mutta täytyihän siinä vähän kiusata
Hannulan Taavia, hahaha — näittekö miten hän oli pakahtua kiukkuunsa?"