"En".
"No olipa hän kuka tahansa, kunhan hänellä vaan taskuissa olisi heliseviä".
Hovilainen ja Kokka astuivat nyt seuraan. Tervehdykset vaihdettiin,
Kokka esiteltiin, pikareja ja juotavaa toimitettiin esille enemmän.
Näitä tulijoita seurasi illemmällä uusia markkinavieraita. Useimmat kävivät vaan väliin ottamassa naukun ja menivät sitten taas torille ja asioilleen. Mutta muuan kanta-joukko pysyi paikoillaan, kortit vedettiin esiin ja kohta oli peli täydessä menossaan. Ja joukkoon tuli vielä kaupungin herroja ja maa-pohatoita sen mukaan kuin siemaukset näissä vaikuttivat. Pöydän ympärys oli täpösen täynnä pelaria, ja heidän tuoliensa takana seisoi toinen kiehkura katselijoita. Kjellqvist ja hänen apulaisensa antoivat ukkojen alussa olla voitolla. Nämä helistivät kukkaroitaan, laskettelivat leikkipuheita ja huusivat juomatavaroita yhä lisää. Huone täyttyi tupakan-savusta ja viinan höyrystä, tarina muuttui räyhinäksi, ja pöydän ääressä istuvien kasvot hehkuivat yhä tulisempina pelikiihkosta ja konjakista.
Hovilaisen onni oli jo kääntynyt. Hän muisti kyllä kotona tehtyä päätöstään, mutta lykkäsi yhä tuonnemmaksi sen toimeen-panemisen. "Tämän kymmenmarkkasen panen vielä pöytään, sen saan varmaankin monenkertaisena takaisin" tuumaili hän itsekseen, mutta se pantiin ja se vietiin, toinen pantiin pöytään samalla toivolla, sen kävi samoin, niin kolmannenkin ja neljännen. Hovilainen puri hammasta harmissaan.
"Kyllä sillä pojalla rahoja riittää, vaikka hän kadottaakin jonkun kasan kymmeniä", virkkoi eräs Hovilaisen takana. Tämä lausunto rohkasi taas Hovilaisen mieltä. Huonoahan se olis nyt paeta pelistä — ajatteli hän itsekseen, — jaa, se voisi suuresti vahingoittaa hänen toiveitansa lainansaannista, jos häntä ruvettaisiin luulemaan niin köyhäksi, ett'ei hän tämmöisiä tappioita jaksanut kestää. Mutta jos jo tänä iltana markat menevät kaikki, millä sitten pelaan — ja ainakin kolme päivää täällä on oltava. Jos ei lainaaminen onnistuisikaan eikä rahoja ole voiton pohjaksi, mikä sitten neuvoksi tulee? Enköhän heitä täksi kertaa. No, olkoon tämä vielä viimmeinen! ja hän veti viidennen kymmenmarkkasen pöytään. Sekin siirtyi Kjellqvistin kukkaroon.
"Älähän Hovilainen anna herrain niin nylkeä itseäsi", sanoi toinen ääni takana.
"Menkää hiiteen tuosta minun tuolini takaa!" tiuskasi Hovilainen kääntyen vihasesti katselijoihin; "te katsotte pahoilla silmillä minun lehtiini".
"No, no, ukko kiivastuu — ha, ha, ha — suuttuisi sitä vähemmästäkin tappiosta;" he vetäytyivät vähän etemmäksi ja naurelivat. Täytyihän nyt harmissakin kuudennen setelin ilmautua. Hovilainen ei raahtinut jättää peliä, ennenkuin lompakkonsa oli menettänyt suurimman osan vaivalla sieltä täältä kerätystä sisällyksestään. Eikä hän silloinkaan olisi lopettanut, elleivät muut olisi nousseet paikoiltaan, noudattaen viimmein ravintolan isännän pyyntöjä, joka vähänväliä pisti päätänsä ovesta ja nyt muka rukoili heitä heittämään hänen huoneensa rauhaan. "Kyllä kerran tulee poliisi ja näkee teidät vielä täällä istuvan kortti-pöydän ääressä; se on loppu iloni", lisäsi hän.
Aamu alkoi valjeta jo kun herettiin, ja siinä hämärässä valossa näyttivät pelarien kasvot inhottavan kalpeilta. Hovilaisen hius-suortuvat seisoivat sinne tänne pystyssä, hän kun joka tappiosta oli tarrannut tukkaansa kiinni. Huoneessa oli inhoittava haju. Permannolla oli tupakanporoa ja sylkeä niin tiheässä, ett'ei puhdasta paikkaa eroittanut missään. Pöydät olivat kaikki punssin ja viinan vallassa. Pelarit astuivat nyt saliin; jotkut heistä olivat asuntoa samassa ravintolassa, toiset alkoivat hiipsutella kotiinsa kaupungissa. Salin sohvilla korsnaili pari viinan kukistamaa sankaria, joilla kortteeri-kysymys ei ollut selvillä ennenkuin kellistyivät ja korjattiin tänne. Hovilainen hoiperteli makuukammioon, missä Kokka jo kauvan oli unta vetänyt. Jättäkäämme heidät makaamaan humalaansa pois, ja kääntykäämme oikeisin ihmisiin taas. Juopunut, näette, ei ole enää ihminen; juopumus on vienyt häneltä mielen. Mutta tuon huvituksen karttaminen — huvituksen muuttua ihmisestä siaksi — taitaakin vaatia kaiken mielenlujuuden, päättäen noista vanhempain hartaista penäyksistä pojilleen, ja vaimoin varoituksista miehilleen.