"Niin, jaa, jaha!" sanoi myös Hovilan isäntä, pannen uudelleen täytetyn konjakki-karafiinin pöydälle ja ottaen osaa puhelemiseen vanhalla tavallansa, että nim. sanoa jaa ja amen kaikkeen mitä herrat lausuivat.
"Niin, itsetyisyyttä tarvitsette enemmän, patron Hovilainen", sanoi pastori ivallisesti. "No terve, Olavus!"
Jokainen kiirehti lasiansa hakemaan, yhtyäksensä maljaan; kilistettiin ja juotiin.
"Te olette nykyisin asustuneet meidän pitäjääsen", sanoi pastori
Föhrbergille. "Onko lupa kysyä, mitä tointa varten?"
"Lukemista jatkamaan olen vetäytynyt tälle rauhalliselle kulmalle", vastasi Föhrberg.
"Te olette ylioppilas?"
"En ihan valmis; pari ainetta vielä, niin pianhan se tutkinto on suoritettu".
"Eipä se tätä nykyä ole niinkään helposti suoritettu, kuin näytte luulevan", vastasi pastori, heittäen häneen halveksivan silmäyksen.
"Kyllä minä olisin sen jo ottanut", sanoi Föhrberg, joka halusi kääntää puhelun toiselle tolalle, "mutta aika on mennyt yleisemmissä, isänmaallisissa pyrinnöissä. Hyvät herrat!" kiirehti hän jatkamaan koroitetulla äänellä, "koska olen saanut kunnian olla osallinen tässä kunniallisessa seurassa, niin saan kunnian — hm! — rohkenen tässä tilaisuudessa esitellä itseni teille uudella nimellä. Suomalainen mieleni ei voi hyväksyä nimeä Föhrberg, se on myös vaikea suomalaisen lausua; olen siis ottanut nimen Kokka — josta myös ensi postissa lähetän ilmoituksen sanomalehtiin".
Tämä julkaisu vastaanotettiin jokseenkin kylmästi, ainakin odotettiin mitä pastori oli sanova.