"Jo on takausmies, ja vankka". Kokka viskasi pöydälle paperin, minkä oli ottanut taskustaan.
Hovilainen levitti sen ja luki.
"Timo Hannula!" huudahti hän; "vai pettääkö minun silmäni. Kyllä se on hänen käsialaansa. Mutta millä keinoin teidän on onnistunut saada tuo saivarinnylkijä tähän? Onko hän itse todellakin nimensä kirjoittanut?"
Hän katsahti Kokkaan tutkivasti. — Toverit tunsivat toisensa.
Kokka vastasi, katsomatta kysyjään: "Kukas sitten! Sovittaaksensa poikansa solvauksia olisi hän mennyt kymmeneenkin takaukseen".
"Vai niin, vai niin; hm, hm! No nähdäänhän!" Hovilainen tuijotti paperiin, ajatuksiinsa vaipuneena, käänsi sen sitten kiinni ja virkkoi naurahtaen:
"Hyvä tästä tulisi paperi, vahinko vaan ett'ei summa ole suurempi".
"Taas yhtyi ajatuksemme", naurahti nyt Kokka.
"Kuulkaahan", sanoi Hovilainen; "ilman minua ette saa Könnilää kirjoittamaan, emmeköhän pidä tätä asiaa niinkuin meidän yhteisenä? Mitä siihen sanotte?"
"Aivan oikein! Ja tällä paperilla voimme saada nuo äskeiset tuumat toteutetuiksi".