"Tarkkanen todella, sukunimi — vai niin. Ja hän on rikastunut Ameriikassa, mutta voisimmehan mekin samoin rikastua siellä. Emmeköhän lähde?"
"Millä varoilla?"
"Siinäpä se on, ha, ha, ha. Ihmiset ovat niin onnettoman kitsaita tähän aikaan, ett'ei niistä ole mihinkään. Täällä minäkin olen juoksennellut saadakseni jonkun kirjoittamaan vekseliin, mutta ei ne ota olleskaan korviinsakaan semmoisia pyyntöjä".
Kokka käveli edestakaisin, kädet selän takana.
"Tunnettehan te Könnilän patroonan?" kysyi hän äkkiä seisahtuen.
"Kas kun meille sattui sama ajatus!" sanoi Hovilainen. "Tässä juuri ajattelin Könnilää, jonka hyvin tunnen. Minä olen ennen melkein päivän päälle maksanut velkani hänelle, enköhän hänen puoleensa käänny vielä, vaikka on vähän entistäkin maksamatta. Nähdäänhän!"
"Minä myös aijoin kääntyä hänen puoleensa teidän avullanne tietysti".
"Jaa, mutta kirjoittaako hän nimensä teidän vekseliinne, siinä on kysymys", arveli Hovilainen. "Onko suurikin pyyntönne?"
"500 markkaa vaan. Semmoista summaa suinkaan ei tarvitseisi säikähtää".
"No, eihän se Könnilän asioissa mikään hirvittävä raha ole — mutta — onko toinen hyvä nimi —"