Kirous kähisi Könnilän hampaiden välitse.
"Takasin kaupunkiin ja kiireimmän kautta", huusi hän. "Näittekö
Hovilaista ja Kokkaa vielä kaupungissa?"
"En. Mutta ettekö te asuneet samassa ravintolassa kuin he?"
"En; tuttavaini luona minä majailin tällä kertaa".
Hevoset käännettiin, ja ajettiin aika kyytiä kaupunkiin takasin ja siihen ravintolaan, missä Hovilainen oli asuntoa.
Salissa ei ollut monta ihmistä, mutta sitä enemmän Hovilaisen kamarissa, josta kajahti naurahduksia kerta toisensa perään.
Hovilaisesta oli suonta isketty, hän oli vironnut, mutta halvaus oli vienyt hänen puhelahjansa. Hän ähkäili tavoitellen sanoja ajatustensa lausumiseksi, ja siinä sattui niin mukavia sanoja ja selityksiä, että kuulijat vähän päästä purskahtivat nauruun.
"Missä herra — missä herrapoika —" hoki hän juuri kun Könnilä ja
Sivelin astuivat sisään.
"Hän tarkoittaa kai Kokkaa", arveli eräs.
"Ja missä tämä on, kysyn minäkin?" virkkoi Könnilä.