"Täällä on tosiaan tapahtunut sangen ikäviä asioita minun poissa ollessani", sanoi rovasti huoneesen astuessaan.
"Niin", vastasi Lotta surullisella äänellä ja veti liinansa silmillensä.
"Älkää itkekö; asia korjataan, asia korjataan", lohdutti lakimies taas.
"Sitä minäkin, ja minä tuon teille heti vähän tietoa ja toivoa", lausui rovasti.
"Näette, enkös minä sanonut!" virkkoi lakimies hyvillään.
"Voi, voi hyvä rovasti, teitä me siunaamme aina kuolin-hetkeen asti", sanoi Lotta. "Tietääkö herra rovasti jotakin tähän asiaan? — tuosta herrasta ehkä joka Taavin kanssa käveli?"
"Juuri hänen jälillensä luulen pääseväni".
Rovasti istuutui huohottaen ja sivellen polviaan, ja lausui sitten:
"Kuulkaahan nyt lyhykäistä kertomusta elostani ja olostani, tiedoistani ja toivoistani:
"Minä en ole tietänyt tästä asiasta mitään ennen kuin viimme viikolla. Olo-aikanani en käynyt muualla kuin tohtorissa ja pari kolme kertaa vanhain akatemia-kumppanieni luona. En siis paljon uutta kuullut läheltäkään saatikka sitten näiltä etäisiltä tienoilta. Hufvudstadsbladia pidin, saadakseni vähän tietoa päivän tapahtumista, mutta siinä kun on niin armottoman vähäsen luettavaa, ostin silloin tällöin Uuden Suomettaren. Niin tein myös viime viikolla — tiistaina taisi olla — ja siinä numerossa näin kirjoituksen Tyynevedeltä. Se oli jokseenkin lavea kertomus tästä onnettomasta asiasta ja siinä pidetyistä käräjistä. Kenenkähän se oli kirjoittama?"