"En ole kuullut", vastasi Timo. "Luultavasti kansakoulunopettajan".
"Minä lu'in sen useampia kertoja. Se nosti minussa hämmästystä ja huolta. Kova kohtalo oli tavannut perhettä, jota aina olin suuressa arvossa pitänyt. Minä kuvailin mielessäni teidän tuskaanne ja suruanne Taavin rikoksesta. — Ei Taavi sitä ole tehnyt! huudahdin samalla. Tunnenhan minä Taavin aivan toiseksi mieheksi, suoraksi ja rehelliseksi pojaksi. Ei hän ole syyllinen, ei se valhetta ole mitä hän tuossa puolustukseksensa on sanonut. Siinä vallitsee onneton erehdys. Suokoon Jumala että saataisiin selko asiasta! Niin ajattelin ja jätin teidän kohtalonne Jumalan käteen. Mutta rauhaa en enää saanut, halutti kotiin, missä ehkä jossakin kohdassa voisin auttaa teitä. Mutta tohtori ei päästänyt vielä silla viikolla. Minun tulee mainita että minulla on ollut suuri apu kipuihin tästä parannus-matkasta, ja erinomainen onni, kun vielä sitten tapasin tuon tohtori Donnerstag'in, siunattu mies ja siunatut hänen galvaniset koneensa. — — No, mutta mitenkään en tahtonut voida malttaa mieltäni, kun seuraavain päiväin Suomettaressa näin kehoituksen, 'sille herralle joka iltasella elokuun 2:na päivänä on kävellyt kautta Tyyneveden pitäjän, tulemaan todistamaan hengenrikos-asiassa, missä muuten ei selkoa saatu'. — Viimmein pääsin maanantaina vapaaksi ja kiiruhdin kotiin. Jo aikoja sitten olin minä kirjoittanut tulevalle apulaiselleni että, koska en tiennyt kauvanko tulen olemaan parannuksella ja koska sittemmin ehkä tarvitsen enemmän lepoa ja rauhaa, jos hänen haluttaisi tulla viettämään syksyä täällä ja harjoittelemaan saarnaamisessa, olisi hänestä nyt sangen suuri apu. Minä siis odotin saavani tavata hänet täällä, jopa kotiutuneena. Mutta ei ollutkaan kuin kirje. No, siinä Schyvall —"
"No mutta —" yritti Nivalinkanen keskeyttämään.
"Älkäähän vielä, nyt tulen tärkeimpään. Siinä Schyvall kirjoittaa saaneensa minun kirjeeni vasta nykyisin, vaan sanoo tulevansa tänne, niin pian kuin mahdollista, ja mainitsee lopulla — kuulkaahan — että hän heinäkuussa kohtasi eräitä ylioppilaita, jotka tekivät jatkomatkan Hämeesen ja Pohjanmaalle. Pohjanmaan etelä-kulmassa nämä olivat eronneet toisistaan. No näitähän se herra on, ihan varmaan, josta Taavi on puhunut! se ajatus iski kohta minun mieleeni! Ja minä kun kerran olin matka-aikeessa, niin päätin lähteä tänne itse ja heti kohta saattaa teille toivoa ja saadakseni yhdessä teidän kanssanne tuumailla odotetaanko Schyvallia vai ruvetaanko kohta kirjeellisesti kyselemään".
"Mutta, ettekö, herra rovasti, tavannut Schyvallia?" kysäsi kohta
Nivalinkanen; "hän on tullut ja on parhaallaan kirkolla".
"Tullutko?" virkahti rovasti. "En minä ole häntä tavannut. Vai on hän viimmeinkin tullut. Tiedättekö milloinka hän tuli?"
"Tottahan sen tiedän, kun yhdessä vast'ikään tulimme. Hän poikkesi kappalaista tervehtimään, ja sanoi kohta tulevansa isoon pappilaan".
"Ettekö te keskenänne puhelleet tästä Hannulan murha-jutusta? Eikös hän siihen mitään sanonut?"
"Emme puhuneet siitä asiasta ollenkaan. Minä en mielelläni lavertele asioistani, ja hän taas päivitteli kaiken matkaa myöhäistä tuloansa, rovastin kirje kun oli kiertänyt kaiken maailman mutkat, ennenkuin se hänelle saapui".
"No nyt siis ei enää ole tiedot kaukana. Lähtekäämme takaisin kirkolle
Timon kanssa!"