Lähtöä hommattiin; puheltiin ja selitettiin. Emäntä toi vielä lähtökahvit. Ei älynnyt ensimmältä kukaan, että ovesta astui vielä kolmas vieras, joka tervehtien tuli rovastin luo.
"Totta totisesti Schyvall!" huudahti rovasti. "Terve, terve tulemasta, mutta mistä te näin hiljaisuudessa tulette, eihän teitä älytty, ennenkuin olitte keskellä seuraa".
"Minä tulen kirkolta ja kävelin loppumatkan oikotietä metsän läpi", vastasi Schyvall syvällä, totisella äänellään.
"Metsän läpi! Jos olisitte vielä viimeisellä eksyneet pois meidän käsistämme", sanoi rovasti leikillisesti.
"Ei hätää! en minä ensikertaa sitä tietä kulkenut", vastasi Schyvall.
Lotta, joka juuri tarjosi kahvia rovastille, rupesi vapisemaan, niin että täytyi panna tarjotin pöydälle.
"Ette ensikertaa sitä kulkenut! Milloinkas ennen?" kysyi rovasti.
"Noin kuusi viikkoa takaperin".
"Elokuun toisena päivänä iltasella?" virkahti Nivalinkanen.
"Aivan niin! Elokuun toisena päivänä. Mutta —"