"'Joka on lantiksi lyöty, siit' ei tule taalaria' sanoo ruotsalainen sananlasku", vastasi Altman pilkallisesti, "ja sen ottakoon Kuusela mielilauseekseen, hän kun kieltää Suomen talonpojilta kaikkea edistymistä. Kyllä saisivat nuo entisillä-olijat jo vähän väistyä meilläkin".
"Minä olen tyhmä talonpoika, eikä minun sovi kiistellä herra pastorin kanssa", vastasi Kuusela; "mutta niin minusta tuntuu että kun entisillä-olijoita ei enää ole olemassa Suomessa, silloin on peräti huonosti myös maanviljelyksen laita, ellei Jumala ole muuttanut maatamme kesämaaksi ja ihanaksi yrttitarhaksi".
Pastori Altman ei suvainnut vastaväitöksiä, ja tästä siis laskeutui nyreyden pilvi seuran yli. Herra Kokka vetäytyi taas naisten tykö, ja sinne seuratkaamme häntä vähäksi aikaa.
Emännistä jotkut puhelivat kotikutouksista, kehruusta ja muista taitavan talonemännän askareista. Toiset taas pitivät parempana jauhaa jos joitakin juoru-juttuja; eri-parvena he myhkyivät ja kuiskuttivat, toisinaan nauraen nenäliinojensa takana että olivat tukahtua. Muutamat vielä istuivat kädet ristissä, mitään puhumatta. Nuoret olivat omalla puolellaan ja siellä johti puhetta kappalaisen tyttäret, ja opettajatar säisti jotakuinkin ahkeraan. "Yksi kieli, yksi mieli" oli näillä a ja o, sillä alkoivat sillä lopettivat, ja kovia tuomioita sai ruotsalaisuus niskoillensa. Emme huoli tarkemmin kuunnella heidän keskusteluansa, silla nämä asiat ovat jo kyllin tunnetut, niitä kun joka paikassa vanutellaan, ja herjaukset ruotsalaisuutta vastaan eivät ensinkään kuulu kauniimmilta kun ne tyttöjen huulilta lähtevät. Me olemme aivan Lydian ja hänen ikä-kumppaniensa mieltä, joita herras-neitien puheliaisuus sydämen pohjasta pitkästytti. Lydia ehdoitteli milloin piiritanssia milloin leikkejä, mutta sanottiin siihen, että oltiin niin harvat. Kokka oli ollut täällä jo yhteen toviin, ja mielen-heimolaisuus oli heti havaittu hänen ja Altmanin neitien välillä ja kilpaa oli käyty epäkohtien kimppuun. Nyt kun Kokka taas astui seuraan, teki Lydia vielä koetuksen, estääksensä häntä yhtymästä tuohon ikävään puheluun, ja voitti kuin voittikin viimein sen, että huudettiin muutkin pojat esille ja, kotvasen arveltua, lähdettiin "kätkemään sormusta", missä leikissä Lydia sai tilaisuuden arvata itselleen sydämensä rakastetun.
Talon emäntä, joka yhtenänsä kävi kyökissä katsomassa ruoanlaitoksia, aukasi nyt oven piika-hompalle, joka siitä työntäytyi esille iso tarjotin käsissä. Tällä kertaa tarjottiin viiniä, emäntä kutsui miehensä vastaanottamaan onnenmaljoja, ja hänen kanssansa nyt kilistivät vanhat ja nuoret. Sitten juotiin vielä maisterin uuden nimen onneksi. Tätä hälinää käytti Hannulan emäntä hyväkseen, pistäytyäkseen Annan puheille. Useimmat naisvieraista olivat kysyneet Annaa, vaan Hovilan Miina oli lyhyesti vastannut: "Hän on tarjoutunut auttamaan kyökissä. Niinkuin tietänette meni meiltä keväällä piika pois".
"No hyvää iltaa Anniseni!" tervehti Hannulan Lotta. "Täällä sinä vaan kyökissä häärit, etkä ole muiden nuorten kanssa leikkimässä ja puhelemassa".
"En saa tänä iltana, ja tokko enää milloinkaan", vastasi Anna, ja kyynel kimalteli hänen tummien silmäripsiensä välillä.
Hannulan emäntä katseli häneen lempeästi, taputti häntä olkapäälle ja lohdutteli:
"Älä ole milläsikään. Eihän Miina ole sinua kohtaan semmoinen kuin hänen pitäisi ja kuin sinä ansaitseisit, hyvä lapsi, mutta me muut pidämme sinusta sangen paljon. Nytkin ovat kaikki sinua kaivanneet".
"Hm", äänti Anna, hymyillen itku-silmin. "Te ainakin olette aina niin hyvä minulle".