"No mitenkäs muuten. Mutta tiedän yhden, joka vielä tuhannen kertaa enemmän sinusta pitää".
Anna punettui ja katsahti arasti ympärilleen.
"Ei meitä kuule kukaan", sanoi Lotta. "Taavi lupasi tehdä näinä päivinä toden tuumistaan ja käydä Hovilan puheilla. Sinun suostumuksestasi hän näyttää olevan varma".
Onnellinen hymy vivahti tytön huulilla, mutta sitten sanoi hän alakuloisesti: "Mitäs se auttaa, ei niistä tuumista kuitenkaan tule mitään".
"Älä sano! Mutta nyt menen tieheni, ett'ei Miina suutu. Minun piti välttämättömästi päästä pikimmältäni vaihtamaan pari sanaa sinun kanssasi, vaikka tiedän ett'ei se ole emännän mieleen että vieraat tuppautuvat kyökkiin. Ole sinä hyvällä mielellä vaan!"
Hän meni ja Anna jatkoi tointansa: vähempien ruokalajien leikkelemistä aseteille viina-pöytää varten.
Ei aikaakaan, niin astui Miina kyökkiin.
"Mitähän Hannulan Lotalla täällä oli tekemistä", sanoi hän, vetäen suunsa pilkalliseen nauruun. "Annaa piti käydä katsomassa, eikö niin? Ja kyllä minä teidän salakähmäset sopotuksenne tiedän. Mutta sen minä sanon sinulle, Anna, ei se sinua hyödytä että sinä semmoisessa tarkoituksessa viivytät meidän vieraitamme kyökissä — muista se! — Hänestä on vastusta, asetti hänet vaikka mihin", kähisi hän vielä poismennessään.
Ruoan-laittaja Emma Sivelin ja piika Eva heittivät hänen jälkeensä silmäyksen, joka juuri ei ollut leppeimpiä.
"Kuulkaa, Anna!" sanoi sitten edellinen. "Arvelkaahan oikein todella tuota minun äskeistä tarjoustani. En voi niin sanoa, kuinka iloinen olisin, jos muuttaisitte meille. Ompelijana teillä olisi työtä ja ansiota kyllä. Ja mitä tulee minun veljeeni, kauppamieheen, niin voitte olla varma siitä, että hän paikalla suostuu minun tuumaani, niinpiankuin hän saa sen kuulla".