"Hm! Pitäisipä olla se, koska sinä olet Timo".
"No kummiahan nyt tapahtuu näillä tienoin, toinen toisensa perästä", sanoi Timo, ja veljet pudistivat toistensa kättä ja taputtivat toisiansa hartiolle.
"Voi hyvä Jumala, kuinka olen iloinen", puuttui nyt Lotta puheesen. "Voi jospa olisi Anna täällä, ajattelin vastikään, sillä eihän ihminen milloinkaan ole tyytyväinen. Taavin olimme saaneet, nyt piti meidän saada Annakin. Ja nyt onkin Anna täällä ja ei ainoasti hän, vaan tekin, rakas lanko. Jumala ei ole tahtonut rangaista minun tyytymättömyyttäni. Hän on suuressa armossaan tahtonut palkita meille noita kovan murheen päiviä — Hänelle olkoon kiitos — ja ylistys —"
Ja Lotta nyyhkytti ja nauroi vuorotellen.
"No mutta mistä te tulette ja mitenkä te olette yhtyneet, kertokaa!" sanoi Timo.
"Minäkin menehdyn uteliaisuudesta saada selityksiä tähän", lisäsi
Taavi.
"En minä pitkiin kertomuksiin puutu, hm!" alkoi nyt Risto; "ei Ameriikassa niihin totu. Valtavan hyvä maa, tuo Ameriikka! Ameriikasta, vaikka hyvä olikin siellä, tulin kotimaahan taas — oma maa mansikka, näette, ja muu maa mustikka, kuten sanotaan. Hääräilin täällä jo toista viikkoa kaupan avaamista varten Porissa. Kauppa-asioissa kävin sitten Tampereella, ja Hämeenlinnassakin pikimmältään. Edellisestä kaupungista kun läksin, torstaipäivä taisi olla — ja nousin vaunuihin, oli siellä tämä tyttö, ja hänen seuranansa eräs vaimo-ihminen, ja ympärillä pyöri ja hyöri pari kolme nuorta herraa, hienopintaisia mutta huono-sisuisia. Hm! mitäpä minä siitä, näkeehän tuommoista joka matkalla! niin ajattelin alusta ja olin aivan välinpitämätön. Mutta tyttö ei ollutkaan heille suopea, hänen silmänsä ikäänkuin hakivat turvaa, jota ei näyttänyt saavan tuolta rouvalta eli vaimo-ihmiseltä. Minä puutuin silloin leikkiin. 'Mistä ollaan ja mihin matkustetaan?' kysäsin häneltä. 'Tyynevedeltä.' 'Vai Tyynevedeltä', no, minä mielistyin valtavasti, ja pianhan me sitten tutuiksi tulimmekin. Hän kertoi kokemuksiansa ja sanoi menevänsä tuon rouvan seurassa Helsinkiin. Mutta Helsinkiin menosta tuon rouvan seurassa ei tullut mitään. Anna tuli meille, ja oli minun perheessäni jo kuin lapsi kotonaan. Mutta täytyihän tännekin tulla koska semmoisia täältä kuului. Täytyihän tulla käräjiin sanomaan: hurjiako te olette, koska Taavi Tarkkasta luulette murhamieheksi! Sitten läksimme, mutta ennenkuin Tyynevedelle pääsimmekään, kuulimme jo että Taavi oli päästetty irti. Vahvistusta siihen saimme vielä kirkolla, mutta me olimme niin valtavan viisaita, näette, että tulimme esille vasta kun kaikki oli seposelvänä. Sen pituinen se. Lisätköön Anna mitä lienee lisättävää".
"Anna kertokoon toisen kerran ja vielä monestikin", sanoi Lotta. "Nyt täytyy vähän huolta pitää vierasten kestittämisestä, jotka olemme kutsuneet tänne viettämään tämän illan ilossa meidän kanssamme".
Ja hän kiiruhti kyökkiin, ja Anna avuksi.
Miehet jäivät puhelemaan ja tupakoimaan, ja puheaineista suinkaan ei ollut puutetta.