"Ja Suomen mieli ja Suomen kieli on kuitenkin pää-asia".
III.
Hannulan tilalla oltiin seuraavana päivänä, niinkuin ainakin, ahkerassa työssä, pellon lannoituksessa syys-kylvöksi. Isäntä itse ja hänen poikansa olivat ensimmäiset työntekijät, eikä täällä pitkään levähdelty taikon nojalla.
"Eikö se ole rovasti, joka tuossa tulee yhden istuttavissa kiesissään", virkkoi Taavi, nyykähyttäen päällänsä tienhaaralle, mikä nousi taloon.
"Niin on, näen-mä," päätti hänen isänsä, otti takkinsa hartioilleen ja läksi astumaan kotiin.
Siistittyänsä itsensä ja vaihdettuansa työtakin puhtaampaan ja eheämpään, meni hän sitten vierasta tervehtimään.
Rovasti Valander oli noin kuudenkymmenen vanha mies. Hänen kasvonsa ilmaisivat sitä puhdasta sydämen hyvyyttä, mikä oli saattanut hänet niin rakastetuksi hänen seurakunnassansa, että yleiseen hoettiin: "semmoista rovastia toista ei ole".
Hän istui, isännän astuessa sisään, pöydän ääressä ja puheli Lotan kanssa, joka seisoi uunin luona ja puhellessaan veteli sormiansa niin että nivelet naksahtelivat.
"Hyvää päivää, Timo!" tervehti rovasti, nousten istuimeltansa.
Timo pisti kättä rovastille ja silitti sitten tukkaansa. "Mitä kuuluu?
Tervennä olette, toivon ma?" kysyi rovasti.