"Älkää sentään vielä", vastasi vanhempi tytär. "Kyllä kai hän tuon vähän summan maksaa. Syksyn lopulla on taas pidot siellä, Lydian syntymäpäivänä, ja silloin tahtoisimme vielä olla sovussa heidän kanssaan".
"Tahtoisin sitä minäkin vielä Antin ja Miinankin päivien ylitse", vastasi heidän isänsä. "Mutta kun ei hän maksa, vaikka jo usein mielisuosiossa olen muistuttanut; eikä kolmesataa markkaa ole mikään vähä summa minun asioissani. Tekään ette hanki itsellenne rikkaita sulhasia."
"Mekö hankkisimme sulhasia!" huusivat tytöt yhteen suuhun. "Niinkuin ei naisilla olisi parempia tarkoituksia kuin tavoitella rikkaita sulhasia ja pyrkiä miehen elätettäviksi".
"Hah, hah, haa", nauroi isä: "ettekö leikkiä ymmärrä".
"Emme leikilläkään huoli kuulla semmoista".
Vähän aikaa vaiti oltua, kysyi nuorempi tytär:
"Mitä pidätte maisteri Kokasta?"
"En pidä hänestä ensinkään", vastasi pastori; "eikä hän ole mikään maisteri, — lukiolainen, jos lienee edes sekään".
"Hän on kuitenkin suomalaisuutta harrastava nuorukainen", sanoi vanhempi tytär.
"Voi olla," mutisi isä.