Pastorin sanoja seurasi yleinen hyväksyminen. Hovilan Olli hymyili, hieroi käsiään ja heitti salaviisaita silmäyksiä vieraisiinsa.
"Jaa", jatkoi pastori, "Taavi Hannula meni kaupunkiin; kentiesi hän siellä jo sormukset teettää".
"Ei vielä, ei vielä sentään", vastasi nyt Hovilainen hiljaa, vilaisten saliin ja naurellen. "Eihän tässä tiedä, mutta saattaa se siksi kääntyä. Nähdäänhän!"
"Niin no arvasinhan minä", sanoi pastori; "ja se soveltuu sangen hyvin senkin puolesta, että koska Antti aikoo kirjamieheksi, voitte Taavista saada hyvän apumiehen tämän tilan hoidannassa".
"Taavi Hannula on kelpo maanviljelijä", todisti joku isännistä.
"Yhtä hyvä kuin isänsä. Käräjä-aikoina kun ukko istuu lautakunnassa, on talo tykkänään Taavin huostassa", lisäsi toinen.
"Hovila ja Hannula ovat ennenkin olleet yhdessä samalla miehellä, ehkä tulevat niin olemaan vielä kerran, kun meistä vanhoista aika on jättänyt", sanoi pastori.
Nyt kutsuttiin iltaselle, joka oli valmistettu salissa pitkälle pöydälle — ja vieraat, joittenka ruokahalua kulunut aika ja nautitut juomat olivat paraimmallensa kiihottaneet, eivät kauvan arvelleet ryhtyessään laitoksia maistamaan.
* * * * *
"Aika hyvä illallinen", sanoi pastori tyttärilleen, kun he Turunkiesissään ajaa soilottivat kotiin päin. "Mutta ei tuo Hovilan elämä enää kauvan kannata. Kyllä pelkään että täytyy pyyttää hänet ensi käräjiin noista kolmesta sadasta markasta".