"Kyllä se vaan niin on", vastasi Timo.
"Raskaasti on Herra minua kurittanut tuon Joosepin kautta, ja monesti olen tahtonut pyytää herra rovastin neuvoa tässä kohdassa, mutta en ole rohjennut valittaa siitä, mikä kuitenkin on minun ansaittu rangaistukseni".
"Puhukaa, Timo, puhukaa aivan vapaasti", kehoitti rovasti, "ja selittäkää entisyyttä. Minä en tiedä muuta kuin että Jooseppi on Josefina Lyytikäisen poika, jonka isäksi ihmiset sanovat teitä, koska pidätte häntä tässä luonanne".
"Se on ikävä tarina, jota nyt alan", alkoi Timo. "Minun äitini kuoltua otti isäni emännöitsijäksi erään Riikka Lyytikäisen, kotoisin Pohjanmaalta. Joku aika kun oli kulunut, en tiedä miten tämä saikaan toimeen sen, että hänen sisarensakin muutti meille asumaan. Tämä sisar, Josefina, oli kaunis ja siivon-näköinen tyttö, ja minä rakastuin häneen ihan hullusti. Hullu olin todella, sillä en heittänyt häntä vaikka piankin tulin tuntemaan minkä tapainen hän oikeittain oli. Hän oli viinaan menevä ja irstas, ja me joimme ja pidimme kelvotonta elämää yhdessä. No, syntyi sitten tuo poika".
"Oliko avio-lupausta teidän puolelta?" kysyi rovasti.
"Ei. Herra rovasti tuntee minut rehelliseksi mieheksi, eikä nytkään ole puheessani valhetta, kun vakuutan, ett'en aviolupausta ollut antanut hänelle, en selvällä päällä ainakaan, sillä hän ei huolinut semmoista vaatiakaan. No, minun isäni, joka sitä ennen monta kertaa oli varoittanut: luovu pois, Timo, tuosta naisesta, ei hänestä ole sinulle emännäksi — minun isäni käski minut kahden kesken puheillensa ja sanoi, että kyllä minun pitäisi, jos olin oikea mies, päättää asia avioliitolla Josefinan kanssa. Mutta nyt taas minä vastaan, minä olin häneen kyllästynyt ja pyrin pois pelistä. Sillä kannalla vielä oltiin, ei ollut kihlausta eikä siihen paljon puuttunutkaan, kun eräänä päivänä havaittiin, että Josefina olikin lähtenyt lipposiinsa. Lapsensa jätti ja meni erään pohjalaisen seurassa jatkamaan irtonaista elämätänsä. En ole hänestä sitte kuullut. Ehken lienee kuollut kehruuhuoneessa. — Jooseppi kasvatettiin tässä talossa, ja on sitten aikaihmisenäkin täällä oleskellut. Kyllähän täällä on koetettu tehdä hänestä miestä, mutta kaikki näyttää menneen turhaan. Se poika on vaan niin kovaluontoinen ett'en kankeampaa ihmistä eläessäni ole yhyttänyt, ja välisti hän on niin kummallinen, että luulisi häntä hulluksi. No eihän se ihme olekaan, jos hän ei ole täysitaitoinen, viinan hurmoksissa kun on siitetty.
"Hm! onpa hänen kanssansa ollut työtä sekä rippikoulussa että lukuisillakin".
"Kuka lienee hänen päähänsä pannut nyt viimeisinä aikoina että hänellä on oikeutta tähän taloon ja minun omaisuuteeni, ja siitä hän on vielä kummallisemmaksi käynyt, aivan niinkuin miettisi kostoa, kun häneltä muka pidätetään hänen oikeutensa, Eihän minulla tieteni ole vihamiehiä, mutta vihamiehen tekoa se on, että tuolla tavalla heikkopäistä yllytellään minua ja minun perhettäni vastaan. Sanokaa nyt, herra rovasti, olisiko se oikeuden ja kohtuuden mukaan, suoda tuolle kunnottomalle Joosepille samat oikeudet kuin Taaville, josta taas minulla tähän asti on ollut iloa, apua ja kunniaa; vaatiiko oikeus ja kohtuus, että Jooseppi minun kuoltuani saa perinnöstä puolen, minkä hän kuitenkin kohta on tuhlaava turhuuksiin ja viinaan?"
"Kertomuksenne on ikävä todellakin", sanoi rovasti. "Jumala rankaisee — mutta Jumala voipi myös kääntää kaikki vielä parhain päin. Te pyydätte minulta neuvoa, ja minä annan sen teille ystävänänne ja opettajananne. Jooseppi on kuten tunnustatte, teidän lapsenne ja siis saapa teidän isällistä huolenpitoanne. En epäile siitä, että olette koettaneet kasvattaa häntä hyväksi ihmiseksi, mutta jos siinä ei ole ollut onnea teillä tähänasti, älkää sittenkään vielä ottako kättänne hänestä. Älkää tuskastuko, koettakaa väsymättä nöyryyttää hänen kovaa sydäntänsä ja parantaa häntä opetuksilla ja kehoituksilla hyödyllisiin toimiin, Ei kukaan ole liian vanha oppimaan. Ja jos viimein hänen mielensä muuttuu ja hän paranee kelpo ihmiseksi, silloin muuttuu mikä nyt on rangaistus teille siunaukseksi, ja silloin voisitte myös suoda hänelle suuremmankin osan maallisesta hyvästänne, kun tiedätte että hän siitä lähtein on omaisuutta kartuttava eikä tuhlaava. Mutta mitä muuten asian aineelliseen kantaan tulee, niin olemme velvolliset noudattamaan lakeja, mitkä ovat säädetyt järjestetyn yhteiskunnan ylläpitämiseksi, ja niiden mukaan on Taavi teidän oikea perillinen, jonka oikeuksia teidän on etupäässä katsominen ja varjeleminen. Niin on minun ajatukseni tässä asiassa; valaiskoon Jumala teitä näkemään mitä itsekussakin kohdassa erittäin on soveliainta. Ja milloin tilaisuus sattuu, lähettäkää Jooseppi pappilaan, niin voimme kahden käydä häntä parantamaan".
"Kiitoksia, hyvä rovasti; ei rovastin tykö turhaan käänny", sanoi
Hannula. "Koettakaamme siis vielä; josko hän paranee, se on Jumalassa.
Kun toki saisi hänet tuosta juoppouden paheesta pois, mutta täällä on
meillä niin häijy naapuri tuossa Onkamon metsässä".