"Hongat kitkuivat, ett'en voinut kuulla".
"Entä kun taukosit soutamasta, eikö silloinkaan kuulunut mitään erityistä kovempaa ääntä?"
"Ei", vastasi Ville hitaasti.
"Sillä kun toisen kerran taukosimme soutamasta oli Joppi jo saanut kuolettavan iskun ja käynyt äänettömäksi ainaisiksi, siitä ei ole epäilemistä enää vähääkään", lisäsi Hovilainen loistavin silmin.
"Ja todistaja Horosen ollessa aivan likellä kallion alla olisin minä siis, kenties hänen silmäinsä edessä, tappanut Jopin ja syössyt alas — eikös tämmöinen luulo ole sulaa hulluutta", huudahti Taavi.
"Te ette nähnyt todistajaa Horosta, kuten sanoittekin", muistutti
Varmanen.
"Jos hän siellä olisi ollut, tottahan hänet olisin nähnyt".
"Jos rikoksen tekijät voisivat kaikkea vaariin ottaa ja karttaa, niin ani harvoin tulisivat rikokset ilmi", vastasi Varmanen. "Mutta Jumala sokaisee heidät".
Sopo Horonen ja Ville saivat astua ulos, edellinen vielä vaikeroitsi pää kallellansa. Mäkeläinen jäi sisään ja sai todistaa käynnistään Ratasmäellä ja kestikievarissa.
Hän lisäsi kertomukseensa sen arvelun, että mahdollista oli ett'ei tuo herra ehtinytkään oikealla ajalla Ratasmäelle, vaan, havaittuansa jäävänsä junasta, poikkesi toiselle tielle. — Mutta tämä ystävyyden neuvova käänne ei voinut paljon vähentää todistuksen painoa. Ja matka sydänmaan läpi oli vähän päälle puolentoista peninkulmaa ja haaroja polulta ei tiedetty.