Kelkka jäi portaiden eteen. Hevonen ja ajaja kopistelivat lumen saappaistaan, kalauttivat kantapäitä yhteen ja hatuillaan harjasivat nutuistaan irtonaisen lumen, kunnes he Karoliinan mielestä olivat tarpeeksi siistit.
— "Tulkaa sisään! Tulkaa sisään!" hän huusi.
Hän oli tavattoman tarkka, ettei vain lunta hituistakaan maitohuoneeseen tulisi, eikä milloinkaan liian aikaiseen huutanut.
Villen ja Ollin hitaasti juodessa lämmintä maukasta maitoa Karoliina heitä puhutteli. — Hehän olivat naapuripitäjästä, jossa hän oli ollut palveluksessa, ennenkuin kaksitoista vuotta sitten tuli tähän taloon. Se oli tunnettu virkeistä hevosistaan ja semmoinenpa näkyi heilläkin olevan, oikein oiva juoksija. He olivat varmaan tukinajossa Sulkolaan, jonne taas tänäkin talvena kuuluttiin vedätettävän kaksikymmentätuhatta tukkia. Vai aikoivatko ehkä pappilan rakennukselle?
Karoliina se vasta osasi keskusteluaineita keksiä! Ja joka aamuksi uutta! Sillä muina aamuina paitsi sunnuntaina hän huusi heidät maidonjuontiin. Sunnuntaisin ei halkoja vedetty, eikähän kukaan silloin kulkenut työnhaussa.
Ville ja Olli vastasivat vain myöntäen tai kieltäen, lämpiminä ja läähättäen maitoa juoden. Käsiselällään Ville pyyhkästä hotasi suutaan, ennenkuin veti kintaan käteensä.
— "Suurkiitosta!" hän sanoi ensin Karoliinalle ja sitten Hannalle.
Ja Olli teki ihan samalla tavalla:
— "Suurkiitosta!"
— "Terveisiä tytöille, jos satutte ajamaan Mikkolan ohi!" sanoi Karoliina, muksauttaen jos niin sopeutui, Ollia pari kertaa selkään hellävaroin, mutta silti tuntuvasti.