— "Reippain marssisi nyt, Krymmi", jatkoi lentolainen, "ja sitten taloon joka kynsi!"
Pitkä oli jono. Etumaisinna aivan Kryrumin jälkeen kulkivat Lentolan patruuni ja vanha Taneli käsi kädessä. Eikä hän hellittänyt, ennenkuin Taneli istui, pirtin pitkän pöydän yläpäässä eikä tarvinnut kuin kättään ojentaa valitakseen, minkä halusi tarjottimelle kasatuista jättiläisvoileivistä.
Pöytiä ja rahia jo pirtistä kannettiin, että tanssimaan sovitaan. Ja Olli oli juuri lopettanut kolmannen voileipänsä, kun käsi laskeutui hänen olalleen. Karoliina oli tullut.
— "Kas vain! Kotipuolen ihmisiähän täällä näkee", sanoi Karoliina.
"Tulin karjakkoa tervehtimään, veneellä, ja satuin paraiksi taikoihin.
Mennäänkö kotiin yhtä matkaa?"
— "Kyllä Karoliina tunnetaan", virkkoi Ville hänen poistuttuaan. "Minä olen ihan varma, että hän on tullut meidän tautta. Ja niin tottumaton soutaja. Ajatelkaapas, nyt vain soutaa hurautamme tästä emmekä tarvitse maanteitse kiertää. Emmekö sentään anna hänen tanssia, minkä ikinä jaksaa?"
Kun Krymmi alkoi soittaa, olivat Karoliina ja Ville ensimäisiä lattialla. Olivathan he vähän kuin paripuolet, sillä Karoliina oli melkein kaksi vertaa Villeä suurempi, ehkä enemmänkin, jos painosta päätetään. Mutta ei siitä kukaan välittänyt.
Kun he olivat lopettanut, tuli Olli paikalla kumartamaan. Karoliinalla oli jo ihan kuuma, aniharvoin hän tanssi, mutta kun Olli pyysi, ei hän mitenkään voinut kieltäytyä.
Kukapa uskoisi, että Ville hetkinen sitten oli houkutellut Ollin jäämään. Olli ei totta tosiaan ollut väsynyt. Vasta sitten kun Krymmi muutamin hitain vetäisyin lopetti valssin, Ollikin lopetti.
— "Ville ja Olli ja Rainar eivät ole reippaita ainoastaan pellolla, vaan myöskin oiva tanssittajia", sanoi Lentolan patruuni, otsaansa pyyhkien.
Ehkei hän ollut huomannut Rainarin monasti sotkeutuneen tanssiessaan isäntärengin Liisun kanssa. Ja kerran hän suin päin kaatui joutuessaan nurkassa liian lähelle Karoliinaa ja Ollia. Sellaista saattaa sattua paraimmallekkin tanssijalle semmoisessa ahdingossa ja tanssinhurakassa. Kaakkuri meni mainiosti. Ville olisi suonut Malmin ja Toivosen olevan näkemässä, sillä he sen olivat opettaneet heille. Rainar, joka ei sitä tanssia osannut, päätti jo huomenna opetella. Sama oli, tanssiko hän sinä iltana tai ei. Ainoa, jota hän mielellään olisi tanssittanut, ei kuitenkaan ollut siellä. — Heidän kotiin tullessaan hän kai jo nukkui. Ehkäpä jo nyt näki unta.