— "Talvi tulee", ennusti Malmi.
Ja taas hän oli oikeassa.
Paria päivää myöhemmin kiilsi koko lahti talon alla tummansinisenä kuvastimena. Ensimäinen riite oli niin huonoa, että Olli melkein heti kupsahti polviaan myöten järveen, kun koetteli, kestikö jää jo toista jalkaa.
Seuraavalla viikolla Plyhti jo ajoi jäitse myllyyn. Varovasti hän ajoi, ja varovasti Kimo laski jalkansa jäälle. Mutta se oli vahvempaa kuin oli luultukaan. Oli taas täysi talvi.
Heti pohjoistuulikin saapui jäämerestä. Se kierteli nurkkia, ravisteli ovia ja ikkunoita ja tutki kaikki raot ja liitokset. "Tässä talossa ei aavistakkaan, minkälainen ilma ulkona on", ihaili äiti monasti, kun hän ommellessaan näki lumen juoksevan jäätä pitkin tai pyrypilvien kiitävän pelloilla.
Oiva talo se oli kaikistakin. Entä miten vähä halkoja tarvittiin entisiksi! Usein olivat Ville ja Olli jo niin ajoissa halonvedon lopettaneet, että ennättivät pitkälti ajella, ennenkuin Karoliinan lyhty maitokammarista välkkyi.
— "Taitaa olla huonot työnansiot", sanoi Karoliina täyttäen heidän maitotuoppinsa piripinnaksi.
— "Jo vain", vastasi Ville, "paljoakin huonommat kuin viime vuonna."
— "Sen sijaan on muuta työtä enemmän", selitti Olli koulua ajatellen.
Mutta oikeastaan se lukukausi luiskahti pikemmin ja helpommin kuin he olivat luulleetkaan. Ihmeellistä oli, että useimmat aineet muuttuivat sitä hauskemmiksi, mitä pitemmälle ennätti.