Sekin on sanottava, että muistutusvihkoa vain ani harvoin tarvittiin. Tosin silloin kerran se mustepullon ja Ollin hihan kolina. Olli näet opettajan kahvilla ollessa halusi nähdä, miten Leeni kirjotti — Leenikin oli koulunkäyntinsä alottanut. — Mutta sen vertaista ei kukaan muistanut joulun lähestyessä, ei ainakaan juuri joulunaattona. "Ahkeruuden ja hyvän edistyksen kehotukseksi", oli isä kirjottanut Oikean Robinpoika Kruusen kanteen, jonka kirjan Olli sai joululahjaksi.
Vihtori-eno oli tullut. Hänen matkalaukkunsa oli raskaampi kuin milloinkaan ennen. Siltä tuntui pojista, jotka kantoivat sen uuteen vierashuoneeseen. Sitä paitsi oli reessä ollut vielä koko joukko kääröksiä. Leenillä oli syli niin täynnä, että muuan suuri käärös vierähti eteisen lattialle. Hän oli onnettomista onnettomin. Vaikka olisi vielä ollut särkyvä! Hän ei uskaltanut edes ajatellakkaan erästä esinettä, joka juuri olisi voinut olla sellaisessa rasiassa.
Ville koki häntä lohduttaa. Hän ravisteli kääröstä hellävaroin ja kuunteli. "Kyllä se on niin hyvästi laitettu, että ole vain huoleti", hän sanoi. "Muistelehan, miten rajusti Miina joululahjat viskaa, eikä niistä ole mikään särkynyt. Ja kaupoissa ne kyllä ovat tottuneet käärimään. Lastuvilloihinhan ne usein panevat särkyvät."
Leeni uskoi, ettei mitään ollut särkynyt. "Masurkka oli puuvilloissa", hän lohduttautui ja pyyhki kyyneleensä esiliinansa nurealle puolelle.
Rainar oli lähettänyt suuren kopan pikatavarana. Se tuli perille iltapäivällä joulunaattona. Viime hetkessä. Jos asemapäällikkö ei olisi puhelimella ilmottanut, olisi se saatu vasta pyhäin jälkeen. Mutta Antti sen Eiralla pian pyyhälsi kotiin.
Se oli osotettu Villelle. Mutta Olli auttoi purkaessa. Siinä oli joululahjoja, siististi käärittyinä valkeaan paperiin ja huolellisesti lakattuina, äitille ja isälle ja tytöille ja Karoliinalle ja Hannalle ja Miinalle. Kahdessa kääröksessä luki: Isäntärenki Malmi, Metsola. Toisessa oli varmaan kirja, mutta toinen, pienen pieni, tuntui moneen paperiin käärityltä rasialta. "Ehkäpä siinä on yhtä kauniit kellonperät kuin on Lentolan isäntärengillä", arveli Ville, joka tiesi enemmän kuin oli tietävinäänkään.
Olipa siellä käärös Antillekkin eikä Plyhtikään jäänyt ilman. "Käännäppä päätäsi toisaanne", kehotti Ville huomatessaan Ollin nimen suuressa kääröksessä.
Olli siirsihe ikkunan luo. Hän painoi kasvonsa ikkunaan ja varjostaen käsillään koetti katsella pimeyteen. Ville tuikkasi kääröksen koppaan, johon he joululahjansa kokosivat.
— "Lentolan suuressa salissa on joulukuusi varmaankin jo sytytetty", sanoi Olli. "Joka ikkunasta valo loistaa."
— "Tässä on sinulle osotettu käärös", kiehitti Ville. "Siinä lukee: paikalla annettava Ollille."