Mutta ennenkun isä ennätti ikkunaan, oli jo viimeinenkin vilaus Elsaa löyhyvine hameineen ja liehuvine liinapalmikoineen kadonnut pirtinnurkan taa.
— "Ilo ylimmillään!" arvasi isä. "Pitäneehän tästä meidänkin lähteä tulokasta tervehtimään. Et kai sinä ole käynyt?"
— "Minulla ei totta tosiaan ole aikaa semmoiseen", vastasi äiti. "Koko aamupäiväni suli vierasten takia."
Mutta meni hän silti.
Malmi seisoi pirtinportailla päivälliselle menossa.
— "Vai menee rouvakin uutta varsaa katsomaan", hän sanoi tervehtien.
Pisti kirveensä porstuan ovesta ja seurasi toisia.
— "Tuleepa sieltä aika lailla varpaisväkeä", tuumaili Antti, joka seisoi tallin ovella. "Rouvakin."
— "Jo vain. Tulkaa, Antti, keittiöön päivällisen perästä, niin ryyppäätte kupin kuumaa", pyysi äiti hyväntuulisena. "Missäs se pienokainen on?" hän kysäsi, totuttuun tapaansa hamettaan kohottaen, vaikka talli oli putipuhdas kuin salin lattia ikään.
Talli oli aina siisti, juuri niinkuin isä tahtoi, ja niinkuin kolme vuotta rakuunarykmentissä palvellut tallirenki itsekkin tallinsa hoitaa tiesi. Mutta sinä päivänä se reten hohti.