— "Tietysti", myönsi isä, "jokainen vuorostaan. Oikeassa olet, että toisiakin ajattelet."
— "Mutta siihen mennessä hänen täytyy oppia paljoa varovammaksi. Ja Villen tästedes" toivoi äiti. "Oikein minua säälitti teidän koulunuttunne tallissa tänään."
Ville päätti heti muuttua kerrassaan toiseksi ja alkujen aluksi hän syödä nihersi niin sievästi kuin olisi kylässä ollut. Ruualta päästyä Olli siunatessaan piti käsiänsä ristissä muuta kauvemmin kuin tavallisesti ja äitiä ja isää kiittäessään hän kumarsi syvempään kuin muulloin.
Olli oli hiljainen ja vakava. Suuri on ero omistaa varsa tai että on luvattu varsa, josta ei kukaan edes aavistakkaan, milloin se tulee. Mutta hyvähän tuo oli, että Villellä oli varsa. Olihan se tavallaan heidän varsansa.
— "Saanhan minä joskus ajaa sinun hevosellasi?" kysyi hän Villeltä, kun he päivällisen jälkeen tulivat pihalle. Isä oli kieltänyt heitä menemästä talliin, ennenkuin iltasella, mutta voivathan he juosta pyyhältää tallimäelle Anttia tapaamaan.
— "Saat tietysti, toisinaan", myönsi Ville. "Mutta sitten kun saat oman hevosesi, niin kumpikin ajamme omallamme. Sinähän tiedät, miten tarkasti isä valvoo, että sama mies aina ajaa samaa hevosta."
— "Niin sitten, kun sen saan", sanoi Olli verkalleen. "Siihen on pio päiviä."
— "Kukapa tietää", lohdutti Ville. "Saattaa se tulla ennemmin kuin luulemmekaan. Entäpä Tähti varsasi. Sehän on ollut oiva juoksija ja niin hyväluontoinen."
— "Tähtikö", virkkoi Olli vähän epäröiden. "Eikö sinusta Tähti ole liian vanha?"
Mutta iltasella, kun he auttoivat Anttia, levitellen pehkuja pilttuihin Antin heitellessä heiniä yöksi tallin ylisiltä, tasotteli Olli merkillisen kauvan olkia Tähden pilttuussa ja niin hellästi taputteli vanhan juoksijan kaulaa.