Ville iski silmää. He jättäysivät jälelle ja puhelivat innokkaasti, mutta niin hiljaa, ettei Malmi eikä Toivonen kuulleet sanaakaan, vaikka olisivat koettaneetkin. Kilometripatsasta lähestyessään he jättäytyivät vieläkin jälemmä.
— "Tässä se oli ollut", selitti Ville. "Se oli hyvin verkalleen kulkenut tien poikki ja häntäänsä heilutellut ja sitten pysähtynyt tuon katajapensaan luo ja katsonut heitä. Niin lyhyen matkan päässä!"
— "No, tuo nyt ei ole matka eikä mikään", toimesi Olli. "Jospa vain tulisi kaunis sää!"
* * * * *
Jokainen vähänkin aikaa maalla asunut tietää, miten tavattoman hiljainen voi pyhäaamu olla suurimmassa ja vilkkaimmassakin talossa. Tuntuupa kuin jokainen oikein hyvällä omallatunnolla leväten lepäisi viikon töistä ja vaivoista ja monista lauvantaipuuhista. Kun aamusella tavalliseen aikaan herää, niin hyvillä mielin vain kääntää kylkeä tietäessään pitkän, hyvin ansaitun joutopäivän vaikenevan. Koivuvastan lauvantainen suloinen saunatuoksu tuntuu vielä tukassa ja paidassa. Kiitollisena ja onnellisena hetkiseksi vielä nukahtaa nauttien ympäristön ihanasta puhtaudesta: puhtaat vaatteet, pestyt lattiat, pölyytetyt matot.
Niin oli ainakin Metsolassa, varsinkin Villen ja Ollin omassa huoneessa. Pakkastiainen oli ilmatorvesta useinkin ennättänyt lennellä pitkät matkat ja tyyten tarkastaa eteisen ikkunan ulkopuolella olevan laudan, johon Leeni ja pojat ripistelivät ruokaa sille ja toisille pakkastiaisille, ennenkuin se kuuli Ollin haukottelevan. Karoliina ja Hanna olivat melkein aina jo sulkeneet maitohuoneen oven, ja Antti oli useimmiten aikoja sitten toimittanut aamutyöt tallissa, ennenkuin pihalta pyhä-aamuna kuului Villen ja Ollin hirnuminen tai sotahuuto tai viheltäminen aina sitä mukaa leikkivätkö he hevosilla vai intiaanisilla vai veturisilla. Olipa Elsa usein kattanut aamiaispöydän, ja äiti ennättänyt helisyttää sekä liinavaatekaapin että ruokasäiliön avainkimppua, ennenkuin heidän huoneensa ovi avautui. Mutta heidän äänensä saattoi kyllä sitäkin ennen kuulla.
— "Villen nauru kuuluu seitsemän lukitun oven läpi", sanoi äiti tavallisesti.
Silloin voi olla varma, että Olli matki Plyhtiä, hänen käyntiään ja puhettaan.
Ville ei ollut eläessään nähnyt kenenkään niin hyvästi matkivan kuin Ollin. Hän ei tarvinnut virkkaa luotuista sanaa otti vain puupalikan käteensä, niin siitä jo näki, että Plyhti siinä tuumaili tehdäkseen uuden kirveenvarren.
Mutta sinä sunnuntai-aamuna ei heidän huoneestaan kuulunut hiiren hiiskausta.