Olihan siinä paljo tottakin siinä poikain puheessa, ja saattoihan hautajaisissa hauskakin olla. Leeni saa kulkea ruumisvaunua lähinnä ja seisoa ihan haudan vieressä. Sen oli Ville luvannut. Mutta ikävä oli erota. Potaska oli ollut ihan hänen omansa. Hänet saattoi riisua ja pukea, ja Leeni voi pestä ja parsia ja paikata hänen vaatteensa. Filadelfiaa hän tuskin sai liikuttaa. Suuri hattu päässä se yöt päivät laatikossaan makasi. Krinoliina ja Panoraama olivat myöskin ostonukkeja, joilla oli hyvin niukasti alusvaatteita.
Leeni toivoi, ettei hän olisi luvannutkaan, mutta mikäs siinä enää auttoi. Hän pyyhki kyyneleensä ja puki Potaskan viimeisen kerran. Olipa jo aikakin, sillä pojat tuntuivat tulevan.
Puoli tuntia sen jälkeen oli Potaska jo haudassa.
— "Kauheata on, että hänen täytyy jäädä sinne multaan", nyyhkytti
Leeni, kun kaikki oli ohi.
— "Sinä nyt olet vasta lapsellinen. Täällä tulee niin kaunista", lohdutti Ville vielä viimeisen kerran hautakumpua tasottaen. Hän otti karamellitötterön taskustaan. "Sinä saat ottaa kaksi. Saahan Leeni?" hän kääntyi Olliin. He olivat näet ostaneet karamellit puolekkain.
— "Saa", myönsi Olli. Kun hän ja Ville olivat jakaneet tähteet, sitten kun Elsa ja Heikki ja Salmi ja Elina olivat osansa saaneet, antoi hän toisten huomaamatta omasta osastaan Leenille vielä yhden.
— "Olisimme me sittenkin voineet ottaa tinasotamiehen," hän sanoi Villelle vaunuja kotiin viedessä. "Minkä arvoinen on nukke? Sotilaan hauta niinkuin oikealla hautausmaalla olisi toista! Olisimme voineet panna samallaisen kirjotuksen kuin Stormin haudalla on ja ajatella hänen olleen viime sodassa. Mutta mitä voi kirjottaa vanhan rikkonaisen nuken hautamerkkiin!"
Enemmän kuin mistään muusta koko hautausmaalla he pitivät Stormin haudasta. Isä oli kirkkomatkalla viime kesänä sen heille näyttänyt, ja sen perästä he olivat usein siellä käyneet. Tässä lepää Johan Eerikinpoika Storm, tämän pitäjän viimeinen mies 1808 vuoden sodasta. Niin luki kultakirjaimin ristissä. Missähän kaikissa Storm oli ollutkaan? Entäpä hän ilmielävänä oli nähnyt Döbelnin ja Adlercreutzin, ehkäpä Luoti ja Stooli rakuunat ja Sven Tuuvan ja kaikki, joista isä oli kertonut!
Ville ja Olli eivät kertaakaan käyneet hautausmaalla viivähtämättä Stormin haudalla. Olli oli maalannut taulun, jossa Storm seisoi virkapuvussaan lippu kädessä, ja alle oli painokirjaimin kirjotettu sama, joka hautausmaalla ristissä: "Tässä lepää Johan Eerikinpoika Storm, tämän pitäjän viimeinen mies 1808 vuoden sodasta." Keltaisissa kehyksissä se riippui Ollin sängyn yläpuolella, ja taulun alla oli punapäinen nuoli, jonka kärki oli kääntynyt. Storm oli kuin heidän sankarinsa, kun hekin asuivat "tässä pitäjässä."
Stormia ajatellessa heitä hiukan kuin hävetti nuken hautajaiset.