— "Mennään tallin nurkati", ehdotteli Ville. Siten he eivät tarvinneet kulkea vanhan jyväaitan sivu, jossa Malmi puhutteli Plyhtiä, joka siinä sileällä kalliolla tervasi uutta työrekeä päivänpaisteessa.
Mäen alta kuului pajasta vasaran kalsketta. Siellä oli Lampinen jo monena päivänä laitellut auroja ja jyviä, karhia ja lanoja. Suuresta jyväaitasta, jossa vielä kerran lajiteltiin kylvysiemeniä, kuului viskuukoneen räminä ja ratina. Navetassa lehmät ammua mölisivät ratki riemuissaan, kun avonaisesta ovesta kuulivat leivosten livertelevän paljasten keväisten ketojen yläpuolella. Maantien viereisissä vaahteroissa, jotka vasta olivat hiirenkorvalla, riiteli sypäkästi kaksi kottaraista samaa pesäpönttöä puolisoilleen. Pohjolan kevätilmat kun näyttivät tasautuvan, saattoivat kottaraiset minä päivänä hyvänsä puolisoitansa tulevaksi odottaa. Koko riita syntyi siitä, että viereisen puun pesäpöntön oli talvinen myrsky pyöräyttänyt kallelleen, joten siihen oli mahdotonta päästä. Jo ennen kottaraisten paluuta oli isä pöntöistä muistuttanut. Mutta eihän tuota kaikkia ennättänyt, kun oli paljo muutakin ajattelemista, vaikkakaan ei halon vetämisestä suurta haittaa ollut.
Vielä pihalle tultuaan eivät pojat olleet päättäneet, mitä he tekisivät. Menisivätkö auttamaan Jussia pajaan paletta painamaan vai jyväaittaan kylvykauraa lajittelemaan, vai tervaisivatko kelkkansa vai korjailisivat kottaraisten pesäpönttöjä. Mutta kaikki myöstyi iltaan.
Valtaoven edessä seisoi majatalon Lippo keltaisine kärrineen, ja majatalon Junnu paraillaan kantoi eteiseen matkalaukkua, jossa oli paljo messinkinauloja.
— "Vihtori-eno!" rinkasivat pojat yhteen suuhun, heitälsivät uudet ruumisvaunut vajaan keittiönportaiden alle ja syöksyivät eteisen läpi suoraapäätä peräkammariin.
Siellä jo Vihtori-eno istuikin Leeni polvilla puhelemassa äitin kanssa, joka vähän järjesteli valokuvia hyllylle, ajatuksissaan siirtäen enon upseerinpuvussa kunniapaikalle.
— "Se on juuri sinun tapaistasi; tullappa näin yllättämään", sanoi äiti. "Kaikki on tietysti huiskin haiskin ennen pääsiäissiistiä."
— "Olisit sinä ainakin voinut asemalta puhelimella ilmottaa", lisäsi isä, tullen samassa konttorista ja ojentaen jo pitkän matkan päästä kätensä. "Tervetultuasi! Tervetultuasi! — Hevoset nykyjään joutenoloaan lopettavat. Maa on vielä liian märkä peltotöihin. Ja kyytipoikia on myös. Mitäpä arvelet esimerkiksi näistä!" Hän viittasi Villeen ja Olliin, jotka jalkainsa takia eivät uskaltaneet ovelta liikahtaa. Mutta se ei auttanut. Vihtori-eno nipisti molempia korvista ja talutti huoneeseen oikein nähdäkseen, paljonko he olivat kasvaneet. Äitikin nauroi eikä ollut huomaavinaankaan jälkiä lattialla.
— "Elsa!" hän kuiskasi, "ruokasalin matot, Miina."
Hetkisen perästä kuului mattojen pölyyttämisen pauketta pihalta.