Eräänä aamuna, ennenkuin Malmi oli työhön soittanut, kuuli västäräkki, joka parallaan työskenteli pesässään, iloista viserrystä sen ulkopuolelta. Hänen puolisonsa oli tullut! Se oli ollut yötä matkatoveriensa kultarintakerttujen kotona Suomenlahden rannikolla, jo ennen päivänkoittoa kiittänyt hauskasta seurasta ja liitänyt kotiin.
Ilo oli ylimmillään. Vihtori-eno, joka juuri pukeutui, remautti ikkunan sepposelälleen kuullakseen, mikä sirkutus siellä alkoi.
— "Oi", hän huokasi, hengittäen syvään raitista aamuilmaa. "Mitä kaikkea maalla onkaan!"
— "Jo valveilla, herra kapteeni!" tervehti isä, joka kiviaidan kupeista polkua pitkin rannasta palasi. "Olisippa sinun sietänyt olla mukana rysiä kokemassa: kahdeksantoista haukea, joista muutamat aika venkaleita. Katsoppas vain! Töin tuskin kalastajani jaksavat niitä kantaa", hän kehui, kun Ville ja Olli varissaan ja läähättäen samassa pyörähtivät nurkan takaa, kantaen isoa kalavasua.
— "Jo vain on synti nukkua näin kauniina aamuna", vastasi Vihtori-eno. "Mutta kaupunkilaistavoistaan ei hevillä irtaudu. Toivoisin minäkin ainiaaksi pääseväni ummehtuneista konttorikirjoista."
— "Minä en ymmärrä", sanoi isä, "miten yksikään, jolla ei ole polttava pakko, tällaisena aamuna asuu kaupungissa ja nukkuu ikkunat peitossa. Jo viiden aikaan, kun kalaan menimme, oli aurinko ylhäällä. Ja nyt on aika kuuma", hän lisäsi ottaen hatun päästään ja otsaansa pyyhkien. "Entä kevätilma! Katsoppas, miten pellot höyryävät. Maa oikein kohoaa ja kuohkeutuu ja siementä odottaa. Tänä päivänä kylvetään kaura Vohlioon, jokikiseen kapaleeseen, joka viime syksynä ennätettiin kääntää, ja muutamain päiväin perästä alotetaan työ kotipelloilla."
Västäräkkiä, jotka istuivat aidalla vajaan sylen päässä vierashuoneen ikkunasta, eivät häirinneet Vihtori-eno ja isä, eivätkä Ville ja Olli, jotka lepuuttivat käsiään ihan heidän vieressään. Niin paljo oli niillä kertomista kokoviikkoisen eron perästä. Mutta kun ne kuulivat puhuttavan kaurankylvöstä Vohlioon, vaikenivat ne ja iskivät silmää toisilleen. Ennestään ne tunsivat tien Vohlioon ja tiesivät, että kaurankylvöä seuraa karhitseminen. Karhitessa kohoo maanpinnalle koko joukko koteroita ja hyönteisiä ja matoja.
Koko päivän ne seurasivat Toivosen ja Lehtisen kintereillä, jotka karhitsivat. Malmi asteli pitkin, vakavin askelin edes takaisin routaisilla saroilla ja kylvi, ja Plyhti kantoi kaurasäkit pellolle.
Vasta kun työ oli loppunut, ja Plyhti sai karhit kärriinsä, ne palasivat kotiin metsän halki, jossa vuokot kainoina painoivat päänsä notkelmien hämärässä. Jos Olli sinä iltana olisi sattunut näkemään isävästäräkin aidalla Vihtori-enon ikkunan alla huolettomasti visertämässä, olisi hän sitä tuskin tuntenut, niin pyöreä ja tyytyväinen se oli.
Seurasi ihana aika sekä västäräkeille että Villelle ja Ollille, mutta myöskin uurastamisen aika. Kiire oli. Mitään ei saanut unohtaa. Kaikkialle täytyi ennättää. Joka päivä oli kallis niinkuin kylvyaikana kuunaankin. Mutta olipa viimeinkin kaikki maassa, niinkuin isä sanoi.