Pääasia oli, että Vihtori-eno oli ajoissa valmis isän kanssa rysiä ja verkkoja kokemaan Villen ja Ollin sijasta.
Muukin kuin kalastus häntä jo huvitti.
— "Ihan tässä saa työkuumeen, kun näkee toisten ahertavan", hän hämillään sanoi muutamana iltana, kun isä yllätti hänet auttamassa Malmia ja Lehtistä, jotka laskivat uutta kivisiltaa viemärin yli entisen lahoneen puusillan sijaan.
— "Olisit ruvennut maanviljelijäksi, sotapalveluksesta erottuasi", virkkoi isä kotiin palatessa. "Minä olen varma, että sinä olisit mieltynyt maalaiselämään. Eikähän se ole myöhäistä vieläkään. Osta Sulkola, ennenkuin ennättävät myödä viimeisen metsänsä. Meidän salopalstamme olisivat rajakkain, ja siten saisimme koko Vohlionsuon ojitetuksi. Olen minä koettanut puhua siitä Sulkolan ukolle, mutta ei hän ota sitä kuuleviin korviinsa."
— "Mutta eihän se lyö leiville", vastasi Vihtori-eno. "Maanviljelyshän ei kannata. Korkeintain kaksi prosenttia. Liian vähän!"
— "Eikö kannata?" intoili isä, joka aina kiihtyi, kun siihen asiaan kajottiin. "Eikö lyö leiville elinkeino, johon koko meidän kansan olemassa olo perustuu, luonnollisin ja terveellisin ja jaloin työ! Eikö se kannata? Eikö jokaisella, joka vain tahtoo työtä tehdä, ole siitä rehellinen toimeentulonsa, vaikkapa ei aina niin herroiksi eletäkkään?"
— "Minä tarkotan", koetti Vihtori-eno, mutta isä jatkoi.
— "Eikö kannata asua omassa talossaan naapurien häiritsemättä kerrosta ylempänä ja kerrosta alempana ja seinäkkäin ja vastapäätä, kadun toisella puolen! Eikö ole minkään arvoista varjella lapsensa kaupunkien pölystä ja savusta ja epäterveellisyydestä ja kurjuudesta ja väärästä koreudesta!"
— "Myönnän, mutta minä tarkotan", — Vihtori-eno koetti saada suunvuoron. Mutta isä ei ollut vielä lopettanut.
— "Katsohan noita", hän osotti Elsaa ja Leeniä, jotka olkimatoilla peittivät kasvilavaa yöksi, ja Villeä ja Ollia, jotka yhteisin voimin väänsivät tahkoa Antille. "Etkö luule, että useammille kuin näille lapsille olisi edullista aikaiseen tottua hyödyttämään ja saada kasvaa ja varttua puhtaassa, terveellisessä ilmassa. Kukapa tietää, ettei se anna enempää kuin pari prosenttia, kun on puhe elämänhalusta ja elämänilosta, ehkäpä viimein myöskin puhdasta voittoa maalle ja kansalle. Ja varmasti se antaa onnea ja tyytyväisyyttä ja rakkautta luontoon."