— "Minä en ole taikauskoinen", kertoi Vihtori-eno jälestäpäin, "mutta minä voisin vannoa, että joku koputti ikkunaan herättäen minut."
Isävästäräkki oli säikäyksissään ja unenpöpperössä lentänyt päätä pahkaa ikkunaan, kun häikäsevä valovirta keittiön ikkunasta rakennuksen toisesta päästä valasi hänen makuupaikkaansa käytävässä pesän ulkopuolella.
Vihtori-eno hyppäsi vuoteeltaan ja aukasi ikkunan. "Kuka siellä on?" hän karjasi. Mutta hän ei edes odottanut vastausta. Palaneen vaatteen käry ja liekit kiirehtivät häntä ulos.
— "Tuli on irti! Tuli on irti!" hän huusi valtaportailta. Ja tohvelit jalassa hän kukkaslaitteiden poikki harppasi ikkunasta ikkunaan. "Tuli on irti! Tuli on irti!"
Keittiön portailla hän pysähtyi ja jyskytti kovasti ovea. Heti kuuluikin liikettä keittiöstä. Karoliina tuli ulos ensimäisenä. Niissä tamineissaan, miltei vaatteitta, hän sanaakaan sanomatta juoksi pirtin luo ja alkoi kellonnuorasta vetää minkä enimmän ennätti.
Vaikka keskellä päivää kello olisi niin kauheasti soinut, olisi monen kilometrin alalla se hälyytyssoitoksi älytty. Ihme oli, että kello ei vanhuuttaan halennut.
Joka paikassa ihmiset heräsivät. Likimäiset tulivat juoksujalkaa, miehet kirveineen, naiset vesiämpärineen. Etäisimmät riensivät hevosella, työkärrit täynnä miehiä. Maakauppias Kaski ajoi itse vesitynnöriään. Lentolan vanha patruuni ei viipynyt täyttä kahtakymmentä minuuttia tullessaan. Kintereillä seurasi heidän suuri ruiskunsa, jota hoitamaan tarvittiin kuusi miestä, ja jonka letku oli niin paksu kuin Villen käsivarsi paksuimmasta kohdastaan.
Kun Lentolan pehtori, joka ruiskua ajoi, kääntyi portista pihaan, hulmahtivat liekit jo rakennuksen keittiönpuoleisen pään joka ikkunasta. Ne nuoleskelivat laudotusta, kimmahtivat räystäälle ja syöksyivät kuivan kuivalle pärekatolle. Ne hyppäsivät aukosta ullakkoon ja leiskahtivat ulos sen viereisestä. Uusi liekki roihahti sieltä räystäälle, rätisten ja humisten yhtyen toisiin, kunnes suuri osa katosta oli roihuavana roviona.
Kaukana, kaukana Vanajaveden toisella puolella näkivät ihmiset, jotka sattuivat valvomaan, kamalain liekkien kohoavan korkealle pilviä kohti, ja he älysivät heti, että Metsola paloi. Tuli on kauhea. Vennonvieraat ihmiset vääntelivät käsiään. Ja kun liekit kohoamistaan kohosivat, niin muutamat naiset itkivät.
Moni, joka oli tulipaloon rientänyt, ei ollut ennättänyt suuresti pukimistaan välittää. Plyhti ei ollut löytänyt hattuaan. Hän tulikin, talonväkeä lukuun ottamatta, ensimäisenä palopaikalle, vaikka hänen kodistaan oli pitempi matka kuin sekä Malmin että Toivosen. "Minä olin valveilla, kun Jallussa on tuhkarokko", kertoi hänen vaimonsa Malmin vaimolle, kun he seisoivat rivissä vesiämpäriä vuoroonsa odottaen. "Paikalla kun minä tulen huomasin, herätin Kallen. En ole eläessäni nähnyt hänen sitä kyytiä menevän", hän ihmetteli. "Hän juoksi!"