— "Tässä on Olli", äiti esitteli.
Olli sieppasi hatun päästään ja kumarsi syvään, kun Rainar ojensi kätensä.
— "Minun nimeni on Rainar", sanoi uusi toveri.
Olli ei ollut eläissään sellaista pojan kättä nähnyt. Se oli niin pehmeä ja valkea kuin tytön käsi, melkeinpä kuin opettajan. Ei suinkaan Rainar ollut vahva. Tuskinpa jaksoi suoralla kädellä nostaa pienintä rautapunnusta. Äiti oli mennyt konttoriin postia perimään ja tapasi siellä asemapäällikön rouvan. "Paljo on vaatteissa", hän sanoi, kun he kumpikin ikkunasta tarkastelivat Rainaria ja Ollia. "Junasta laskeutuessaan hän näytti niin pitkältä, että oikein hämmästyin. Ja Olli on miltei yhtä suuri, vaikka kahta vuotta nuorempi. Mutta hyvin sievä kevätnuttu. Kiitoksia. Tässäkö kaikki?" hän sanoi asemapäällikölle, joka itse hänelle antoi kirjeen. "Ei, pitääpä lähteä. Tervetultua juhannuksena kahville, vaikka vain pirtinportaille."
Entiseen tapaansa oli Tuima menollaan kotiin palatessa. Yhtä kyytiä se painoi ylämäet ja alamäet ja harjun laella, jossa tie pitkälti oli tasaista ja suoraa, se kohotti päätään ja laajoin sieraimin hengitti raikasta iltailmaa.
Näköala oli avara joka suunnalle, silmän siintämättömiin. Välkkyviä vesiä toinen toisensa takana metsäin ja viljelysten välissä. Tulena liekehti ilta-aurinko saarien ja salmien takana olevan talon ikkunoissa. Pohjoismetsän laidasta kohottautui kirkontornin suippo, ja seuraavalta harjanteelta pilkottivat uutisrakennuksen valkeat hirret Metsolan tummaa kuusikkoa vasten. Alhaalta, milloin toiselta, milloin toiselta puolen tien vilahteli järvi puiden runkojen välitse. Pehmeänä mattona ruoho kattoi tienvieret. Mutta jo lähimmän petäjän alla kasvoivat mustikanvarret, niin pitkinä, että vanamot nousivat varpailleen, jopa pitkin ryhmyistä kaarnaa kiipesivät kulkijoita katselemaan.
Sellaisena iltana oli hauska elää ja ilokseen siinä kepeän kärrin edessä hilpasi. Toinen kilometripatsas jo hujahti.
— "Tuolla näet, Rainar, Vanajaveden", selitti äiti, osottaen oikealle, jossa pieni höyryvene veti tukkilauttaa, puhaltaen suuria savupilviä ilmaan.
— "Olet kai sinä lukenut Vanajavedestä maantiedossa?" kysyi Olli, joka istui takana ja ajoi.
— "Kyllä kai se mainittiin ensimäisellä luokalla,, kun Suomen maantietoa luettiin", vastasi Rainar, ottaen nuttunsa povitaskusta nenäliinan.