Villen ja Ollin eteiseen tullessa pilkotti tuli konttorin oven raoista. Ulko-oven salpa oli avattu, ja lumiset jälet matolla ilmasivat isän jo käyneen ulkona.
Kas vain, suuren halkolaatikon kansi oli auki. Ville koetteli kädellään halkolaatikkoa. Ei kapulaakaan.
— "Minähän tahdoin, että olisimme eilen tuoneet yhden kuorman lisää", hän nyrähti itku kurkussa.
— "Ennätetäänpä tässä", tuumaili Olli vetästessään nahkahiihnan vielä yhtä reikää tiukemmaksi kiinittämään lyhyenlaista ruskearuutuista päällysnuttuaan, joka ennen muinoin, ammoin sitten oli pitkänä komeana matkanuttuna seurannut Vihtori-enoa Englannista.
— "Sen koommin en enää siihen nappia ompele", oli äiti jo mennä talvena tuskitellut. "Ne kestävät kuitenkin vain sen ajan, jonka nuttu naulassa riippuu. Ollin on mahdotonta oppia vaatteitaan hoitamaan."
Ollipa löysi hiihnan ja pyöräytti sillä nuttunsa kiini. Se oli yhtä hyvä kuin monet napit ja näytti miesmäiseltä. Niinhän ne rengitkin pitivät pakkasella. Kun nuttu sitä paitsi ei milloinkaan enää napittamisen takia puristanut, ei myöskään huomannut sen kapenemistaan kapenevan, mikäli Ollin selkä levisi ja hän itse tanakoitui ja pyöristyi. Olipa tosiaankin vaikea uskoa häntä kymmenvuotiseksi. Ja jollei hän aina olisi pysynyt Villeä tuumaa lyhempänä, ei kukaan olisi aavistanutkaan, että hän oli kokonaista vuotta nuorempi, päivälleen vuotta nuorempi.
— "Melkeinpä kuin kaksoset", virkkoi äiti, kun puhe siihen kantautui, "ainoastaan kahden tunnin ero. Mutta Olli oli kookkaampi. Oi, semmoinen lihava mösseli! Mutta kiltti hän oli niinä aikoina. Vain nukkui ja söi ja söi ja nukkui. Ei hän milloinkaan edes hiiskahtanutkaan."
Toiset häntä muistivat kiusata, että hän vain "nukkui ja söi ja söi ja nukkui."
— "Elä ole milläsikään", isä lohdutteli. "Siitä voimistuu. Ja Suomi tarvitsee vahvoja käsivarsia ja leveitä hartioita. Paljo täällä on tehtävää: laajat alat raivattavat ja syvät ojat kaivettavat, hallasuot hävitettävät."
Jollei tuuli olisi ollut niin pureva, eivät Ville ja Olli olisi pakkasesta vähääkään välittäneet. Eipä tainnut olla kuin kaksitoista astetta, ja olihan usein ollut kaksikymmentäkin, jopa kerran kolmekinkymmentä. Mutta tuuli oli kiusallinen. Se nipisti nenää ja korvia ja pisteli tuhansin neuloin poskia ja silmäin ympäryksiä ja joka paikkaa, mihin se vain pääsi tai ylti. Olli veti hattunsa reuhkat korvilleen, niin että silmät vain kapeana viiruna näkyi, ja kompastui suurine saappaineen kynnysrautaan.