— "Kylläpäs nyt on pimeä", hän ärähti. "Voisi se kuitenkin hiukan paremmin valasta tuo kuu-polonen."
— "Elä niin sano", neuvoi Ville, "saattaa synniksi lukeutua. Kummankos vuoro on olla hevosena?"
— "Tietysti minun", Olli vastasi yrmeästi. "Kenenkäs muuten!"
Ville oli jo aukassut keittiön korkeiden portaiden alla olevan heidän oman säiliönsä oven ja vetänyt sieltä halkokelkan. Jollei olisi ollut niin hämärä, olisi ken hyvänsä voinut nähdä, että se oli huononpuoleinen vanha kelkka, johon Ville ja Olle olivat laittaneet aisat ja vääntäneet vitsakset kaplastenpäiden väliin aivan niinkuin miesten työreissä.
Vielä vitkastellen ja vastahakoisesti aisoihin astuessaan oli Olli hyvin vihainen. Mutta niin pian kuin hän oli valjaissa, ei hän ollutkaan enää Olli, vaan virkeä ja vallaton nuori hevonen, Ilo, joka hirnahdellen ja pää painuneena kohotteli polviaan, tömisytti jalkojaan ja halkoreki perässään porhalsi poikki pihamaan, niin että lumi ympärillä pyrysi. Villellä, joka ajoi, toisin sanoen piteli kelkkaa kaplastenpäistä, oli täysi työ pysytellessä mukana, ja jyrkässä käänteessä pirtin nurkkauksessa sai hän olla varoillaan, ettei tyhjä kelkka kaadu.
Huimaavaa vauhtia tallin ohi kiitäessään he kuulivat Antin siellä puuhaillessaan viheltelevän, ja hevosten kavioiden lakkaamaton kopse kuului pilttuista. Olli s.o. Ilo hiljensi kulkuaan, heitälsi päätään ja hirnahti. Mutta samassa tulla tupsahti kylmä pyrylumipälvi katolta. Hän painoi taas leukansa rintaa vasten ja jalkansa tallimäen kovaksi tallattuun lumeen ja kiiti vinhaa vauhtia loppumatkan halkovajaan.
Niinkuin konsanaankin hyvästi kasvatettu hevonen hän pysähtyi ihan vajanoven eteen, heti kun Ville oli sanonut ptruu. Ja oikeana Ollina hän sitten Villen kanssa latoi kuorman.
Suuri kelkka täynnä koivuhalkoja painaa aika paljon varsinkin kun lumi pakkasella pureutuu lujaan kylmiin jalasrautoihin eikä puhurin poika soisi sen kepeästi kinoksessa kulkevan.
Jospa sitä paitsi sekä hevosen että miehen täytyy ennen aamiaista, kello kahdeksaa, ainakin kahdesti lukasta kaikki aamupäiväläksyt, rientää siis minkä ennättää, niin eipä ala pakkasella olla halonvetäjälle enää asiaa.
Jo ensimäisen kuorman konttorin eteisen halkolaatikkoon tyhjennettyään Olli riisui hiihnan ja nosti hattunsa reuhkat. Ja kun laatikko kolmannesta kuormasta täyttyi, heittivät molemmat päällysnuttunsa tyhjälle kukkapöydälle ikkunan luo.