Elsa ja Leeni seisoivat portin pielessä ja niijasivat. Leeni kiepsahti takaistuimen polkimelle ja otti kyytiä pirtinportaille, jossa isä istui lukemassa.
— "Vai niin, vai tässä se uusi maalaisherra on", sanoi isä tullen kärrin luo. "Tervetultuasi! Olipa oikein hyvä, että tulit. Täällä on työtä enemmän kuin tehdä ennätämme!"
— "No, isä, Rainar tulee juuri lepäämään", oikasi äiti. "Hän on niin rasittunut, että hänen täytyy nauttia rautaa. Äitisi pyysi minua huoltamaan, ettet lääkettäsi unohda", hän kääntyi Rainariin heidän portailla seisoessaan. "Nyt olen minä sinun äitisi. Tervetultuasi! Jospa vain viihtyisit vaatimattomassa maalaiskodissa."
— "Aijai! Rasittunut. Sepä ikävä", tuumi isä. "Muuten olisin pyytänyt Rainaria auttamaan Ollia kärriä vajaan viedessä. Olli olisi siten ennättänyt viedä Tuiman aituukseen ennen Villen tuloa. Sitten meidän pitää paikalla syödä. Kyllä kai sinullekkin ruoka maistuu, Rainar, matkan jälkeen."
— "Meidän tallinrengin täytyi palon jälkeen muuttaa erääseen mökkiin, meillä kun on niin vähä tilaa. Siten saamme nyt tulla toimeen ilman häntä", selitti äiti.
Rainar mielellään auttoi Ollia. Ei se hänelle niin vaarallista ollut. Välttyihän siten kaikki kyselemiset ja töllistelemiset. Mutta ei hänestä ollut suurtakaan apua. Jollei Olli olisi kantapäitään maahan iskenyt ja hartiavoimalla työntänyt, minkä ikinä jaksoi, niin ei kärriä olisi vajan kynnyksestä saatu.
— "Jos tulet mukaan aituukseen, niin minä talutan Tuimaa, muuten minä ratsastan", sanoi Olli, kun kärri oli paikoillaan ja valjaat naulassa. "Saat nähdä Tuiman varsan. Se on tavallisesti veräjällä odottamassa."
— "Saatanhan minä tulla, jos se ei ole liian kaukana", sanoi Rainar.
"Ei kai siellä ole märkä."
— "Ei ole; eihän nyt ole satanut viikkokausiin", selväsi Olli. "Tarpeen se olisi. Kaikki poutii. — Ainoastaan tuonne koivuaituukseen järven rannalle. Sinulla on niin hyvät housut; muuten voisit ratsastaa. Kaiketi osaat?"
— "Mikäs ihme se!" vastasi Rainar. "Mutta tietysti minä en voi ratsastaa satulatta."